Anitta Mattila.
Anitta Mattila, 32, on tunnetuista Mattilan laulavista sisaruksista nuorin ja jalkautunut vahvasti viime vuosina tanssilavoille hersyvällä persoonallaan ja tanssittavalla ohjelmistollaan Bonita-yhtyeensä kanssa.
Anitta on aktiivisesti julkaissut myös omaa musiikkia (kuten L.O.M.A, Aina kun kuulen biisin ja Onnelliset päivät).
Tanssiin.fi kertoi Anittan suuresta surusta aiemmin tänä kesänä: Mattiloiden Isä menehtyi kesäkuun lopulla 75 vuoden iässä: Anne Mattilan isä siunattiin haudan lepoon
”Viimeiset pari viikkoa ovat menneet aika sumussa. Olen ollut hieman hiljaiselossa, mutta keikoilla käyminen on tehnyt todella hyvää. Olen halunnut olla ihmisten keskellä, koska teistä saa voimaa. Jokainen hymy, sana, halaus on auttanut jaksamaan. Kiitos siitä teille”, Anitta kiitti kauniisti heinäkuun alussa.
”Mä en kestä”
Elämä kuitenkin jatkuu. Anitta kertoi käyneensä maanantaina shopppailemassa koulutarvikkeita lastensa kanssa, mutta ostosreissu päättyi ikävästi.
”Mun auto meni taas rikki”, Anitta huokaa raskaasti.
”Mä en kestä! Mä oon niin kyllästynyt tähän auton korjailuun. Tämä on nyt seitsemäs kerta kun se lähtee korjaamolle.”
Laulaja toteaa, että jos korjaus ei taaskaan auta, hänen veljensä saavat tulla hakemaan kaaran kotiin ja laittamaan kuntoon.
”Mulla loppuu usko tähän touhuun.”
Anitta duetoi Bonita-Juhan kanssa
Anitta julkaisi heinäkuussa uuden iskelmäsinkiun yhdessä Juha Remeksen kanssa. Kappale on nimeltään Puolimatkassa.
Juha Remes on Bonita-yhtyeen laulava kosketinsoittaja, jolla on pitkä kokemus keikkailusta. Lisäksi hän toimii laulun- ja musiikinopettajana.
”Kappaletta tarjottiin minulle ja innostuin siitä ensi kuulemalta. Ääniviesti lähti saman tien, että tämä biisi on niiiiin hyvä, tämä tehdään!” Anitta muistelee kappaleen alkutaivalta.
”Ja ehdotin, että eiks tää ois hieno duettona. Kappaletta olisi kiva yhdessä keikoilla vetää”, Juha Remes jatkaa, ja siitä se ajatus sitten lähti.
”Puolimatkassa-teksti kuvaa sitä tuttua tilannetta, kun parisuhteessa tulee riitaa ja sisimmässään toivoo, et olisipa riitely jo ohi. Kuitenkin ne oikeat sanat on usein vaikea löytää. Laulussa toivotaan, että tavattaisiin puolimatkassa”, sanoittaja Terhi Matikainen kertoo.
”Sävellys syntyi yhdessä studiolla. Kappaleeseen haettiin tarttuvaa ja tanssittavaa nykyaikaista soundia, joka tukee tarinaa”, säveltäjä-sovittaja Pertti Jalonen täydentää.
Lue myös: Anitta Mattila näki enneunen – siitä alkoi tanssittaminen
Anittan uusi single ilmestyy perjantaina
Lisää uutta musiikkia on luvassa jo perjantaina, 14. heinäkuuta, jolloin Anittalta ilmestyy single nimeltä Haaveet.
Kappaleen sanoittaja ja tuottaja Reijo Päkkilä kehuu Anittan tulkintaa.
”Jos joku tuo auringon niin Anitta Mattila. Hänen iloisuus ja hymy tarttuu ja kyllä sen kuulee laulustakin. Nyt on sellainen laulu löytynyt, että hän laittaa kaiken itsestään tuohon tekstin tulkintaan”, Reijo sanoo.
”Sain Robin Bergiltä melodian, joka kosketti myös minua ja tekstin tehtyäni lähetin sen Anittalle. Toni Nygård tietää miten hittejä tehdään ja sovitus on vertaansa vailla, ja Mikko Kuusiniemen kitara soi aivan parhaimmillaan.”
Kuuntele Anitta Mattila & Juha Remes Puolimatkassa (säv. Pertti Jalonen, Terhi Matikainen, san. Terhi Matikainen, sov. Pertti Jalonen) MagnumMusic 2026:
Katso Anitta Mattila & Bonita -keikat tästä.










