Ota yhteyttä

Uutiset

Antti Ketonen hallitsi radion soittolistoja – Ylellä soi Antti Tuisku, lavoilla taas Paratiisi

Antti Ketosen jättihitti Olisitpa sylissäni oli vuoden 2018 soitetuin kotimainen kappale Teoston tilastojen mukaan. Poppi ja räppi hallitsivat myös Ylen soittolistoja. Jätkän humppa oli tanssipaikkojen 3. esitetyin kappale.

Julkaistu

@

Antti Ketosen jättihitti Olisitpa sylissäni oli vuoden 2018 soitetuin kotimainen kappale Teoston keräämien esitystietojen mukaan. Kappaletta esitettiin vuonna 2018 kaikkiaan lähes 12 200 kertaa radiossa, tv:ssä ja keikoilla. Se soi erityisesti kaupallisilla radiokanavilla.
 
Kaupallisten radiokanavien kymmenen kärjessä oli tuttuun tapaan runsaasti ulkomaisia ja kotimaisia pop-hittejä. Iskelmällisempää puolta edusti Antti Ketosen ohella vain Juha Tapion Kuka näkee sut -kappale.

ESITETYIMMÄT KAPPALEET VUONNA 2018

Kaupallisten radioiden soittamasta musiikista 35 prosenttia oli kotimaisten tekijöiden säveltämää ja sanoittamaa. Kymmenen soitetuimman kappaleen joukkoon ylsi kuusi kotimaista kappaletta.

Kaupallinen radio

1. Olisitpa sylissäni Antti Ketonen
 
2. Perfect Ed Sheeran
 
3. Väärään suuntaan Jenni Vartiainen
 
4. Flames David Guetta, Sia
 
5. For You Seinabo Sey
 
6. Kuka näkee sut Juha Tapio
 
7. Echame la culpa Luis Fonsi, Demi Lovato
 
8. Popkorni JVG
 
9. Ilves Anssi Kela
 
10. Tornado  Evelina
 

[youtube https://www.youtube.com/watch?v=oTJQYbgmmCY]

 
 


 

Antti Tuisku soi eniten Ylellä

Kuvaavaa nykytilanteelle on, että myös Yleisradion radiokanavien soitetuimpien kappaleiden lista muistuttaa kaupallisia kollegoitaan. Poppi ja räppi hallitsevat Ylen Top 10 -listaa.

Ylen valtakunnallisilla radiokanavilla 27 prosenttia musiikista oli vuonna 2018 kotimaisten tekijöiden säveltämää ja sanoittamaa. Kymmenen soitetuimman kappaleen joukkoon ylsi Ylen kanavilla kaikkiaan kahdeksan kotimaista kappaletta.

Ylen radiokanavat

1. Aamukuuteen Antti Tuisku feat. Erin
 
2. Muitaki ihmisii Vesala
 
3. Feel It Still Portugal, The Man
 
4. Disko Vesterinen yhtyeineen
 
5. Se oikea Jenni Vartiainen
 
6. Perfect Ed Sheeran
 
7. Ota mut takas Nom
 
8. Tässä menee vielä hetki Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani
 
9. Kaksi ihmistä Haloo Helsinki!
 
10. Väärään suuntaan Jenni Vartiainen
 

 

Tanssipaikkojen kärjessä taas Paratiisi

Radiota useammin kotimainen musiikki soi orkesterien esittämänä tanssilavoilla, ravintoloissa ja keikoilla: jopa 76 prosenttia tanssilavojen musiikista oli kotimaisten säveltäjien, sanoittajien ja sovittajien tekemää.
 
Erityisen tiuhaan myös vuonna 2018 soi Rauli ”Badding” Somerjoen ja Arja Tiaisen tekemä ikisuosikki Paratiisi, joka on ollut tanssipaikkojen esitetyin kappale vuodesta 2000.

Elävä musiikki

1. Paratiisi
säv. Rauli Somerjoki, san. Rauli Somerjoki, Arja Tiainen, kust. Warner/Chappell Music Finland.
 
2. Autiosaari
säv. Tuure Kilpeläinen, Rocka Merilahti, san. Tuure Kilpeläinen, sov. Tuure Kilpeläinen, Rocka Merilahti, Aarne Riikonen, Jiri Kuronen, Sampo Haapaniemi, Jape Karjalainen, kust. Tuuren laulut Oy
 
3. Jätkän humppa
säv. Paavo Melender san. Tupa-Uuno, kust. Warner/Chappell Music Finland.
 
4. Hiljaiset sillat
säv. ja sov. Aarne Hartelin, san. Timo Mäkinen, kust. Finlanders Productions.
 
5. Sininen huivi 
säv. Grigorij Ponomarenko, san. Margarita Agashina, käänt.  Timo Tyrväinen
 
6. Proud Mary 
säv. san. John Fogerty, kust. Jondora Music
 
7. Ikkunaprinsessa (Glendora)
säv. ja san. Ray Stanley, suom. Saukki, kust. EMI Music Publishing, Warner/Chappell Music Finland, Edition Wilhelm Hansen
 
8. Sieluni soitto
säv. ja san. Risto Johannes Nyqvist, sov. Jorma Juhani Kyrö
 
9. Maailman toisella puolen 
säv. Leo Hakanen, Rauli Eskolin, san. Leo Hakanen, Jarmo Mykkänen, Elisa Tiilikainen, sov. Rauli Eskolin, Erno Laitinen, Leo Hakanen, kust. Warner Chappell Music Finland Inkfish Oy, Nemes Music Oy
 
10. Levoton tuhkimo
säv.ja san. Neumann, kust. Warner/Chappell Music Finland.
 

[su_service title=”Artikkelin kuva:” icon=”icon: camera” size=”14″]Katja Tamminen Photography[/su_service]