
Antti Railio: vasemmalla kuva 17.5.2025 ja oikealla syyskuussa 2025. Ulkonäkö on muuttunut laihtumisen myötä huikeasti.
Antti Railio, 40, yllätti Seinäjoen Tangomarkkinoilla viiime kesänä, kun seinäjokelainen pitkän linjan laulaja ylsi laulukilpailussa superfinaaliin.
Tangokuninkaan kruunu jäi saamatta, kun voiton vei Veeti Tikkanen, mutta se ei Antin menoa ole haitannut.
Antilla on pitkä esiintymis- ja musiikkitausta. Hän voitti The Voice of Finland -kilpailun 2013. Railio on aiemmin kisannut myös Idolsissa, ja hänet on nähty muun muassa Raskasta joulua -kiertueilla.
Marras-joulukuussa hän lähtee Tulikaste-yhtyeensä kanssa isolle joulukonserttikiertueelle kirkkoihin halki maan.
Lue myös: Video: näin sujuu Voice-voittajalta tanssikeikka – Antti Railiolle oma orkesteri
Antti kärsi sairaalloisesta ylipainosta
Antti on painiskellut koko ikänsä vaikean ylipainon kanssa.
Viime toukoukuussa, juuri ennen tangokisan semifinaalia Antti kävi lihavuusleikkauksessa, missä kolme neljäsosaa hänen mahalaukustaan poistettiin ja ohutsuoli ohitettiin.
Laulaja halusi päästä eroon tunnesyömisestä ja lopultakin laihtua.
“Sairaalloinen ylipaino on ollut rasitteena lähes koko aikuisikäni. Leikkaus terveellisempää elämää tavoitellessa ei ollut helppo valinta ja olen siitä kahdesti aiemmin jo perääntynyt”, Antti taustoitti tuolloin.
“Sairaalloinen ylipaino ei ole vain fyysinen taakka, siihen liittyy paljon asioita joista ei puhuta ääneen. Tukena prosessissa itselläni on myös psyykkisen puolen tuki.”
Laihdutus onkin edennyt huimalla vauhdilla.
Kiloja on karissut jo 37
Antin lähtöpaino toukokuussa 2025 oli peräti 192,5 kiloa.
Nyt neljä kuukautta myöhemmin syyskuun lopulla mies painaa 37 kiloa vähemmän. Se on siis 74 voipaketillista! Vaatekokokin on pienentynyt neljä kokoa. Ennen leikkausta hän verhoutui jopa 9X-kokoisiin vaatteisiin.
“Nyt sattuu istua saunan kovilla lauteilla, kun pehmusteet ovat hävinneet”, Antti nauraa Iltalehdessä.
Liikunta on alkanut maistua ja jalka- ja selkäkivut kadonneet.
“Sitä oikein odottaa, että pääsee pidemmälle lenkille. Olen alkanut sienestämään ja olemme keränneet perheen kanssa 30 kiloa mustikkaa pakkaseen.”
“On se hassua kuinka oma silmä ei huomaa muutosta mikä on tapahtunut, muusta kuin siitä että kaapissa vuosia olleet vaatteet mahtuu päälle. Hämmästelen itse kun ihmiset reagoi mun ulkonäön muutokseen enkä oikein itse näe peilistä samaa mitä muut näkee.”
“Olemme työstäneet uutta joululevyä sydämellä”
antti railio
Joulukin on jo vahvasti miehen mielessä.
“Odotan tämän vuoden kiertuetta enemmän kuin koskaan aiemmin”, hän sanoo.
“Olemme työstäneet uutta joululevyä sydämellä, ja sen kappaleiden esittäminen kirkoissa tekee tästä kiertueesta todella merkityksellisen. Lisäksi [kontrabasisti] Olli Rantalan mukanaolo rikastaa konsertteja upealla tavalla. Luvassa on tunnelmallisia, ikimuistoisia iltoja.”
Lue myös: Tältä kuulostaa Antti Railion ensimmäinen tangolevytys – yllättää argentiinalaisella klassikolla