Jarkko Honkanen

Jarkko honkanen | keikat ja konsertit |

Jarkko Honkanen on lappilainen ansioitunut laulaja, joka on tuttu muun muassa Seinäjoen Tangomarkkinoilta (Tangokuningas-finaali 2014) ja tanssilavoilta jo vuodesta 2004.

Ensimmäisen suurempaa huomiota saaneen Rakkauden kellot -kappaleen julkaisun jälkeen ovat päivänvalon nähneet jo kuusi pitkäsoittoa. Vaeltaja (2017) valittiin Vuoden levyksi. Sitä edeltänyt Kaipuun kyyneleitä valittiin Kuukauden levyksi. Näiltä albumeilta julkaistut singlet Saavuttamaton, Hyvissä käsissä ja Kaikki mistä haaveilin ovat pärjänneet edellisten singlejulkaisujen tavoin listoilla hienosti. 

Jarkko ja Taiga valittiin vuonna 2017 Vuoden Tanssittajaksi. Kokoonpano nähtiin useaan otteeseen myös suositussa tv-sarjassa Taivaantulet

MAINOS
MAINOS PÄÄTTYY

Listasijoituksia ovat keränneet myös singlet Onnen hetket (2018) ja Taivas rajana (2018). Jarkon ja Taigan uusimpia singlejulkaisuja ovat koskettava Isän ääni ja tanssijalkaa kutitteleva Ennen kuin aamu koittaa. Keväällä 2021 julkaistiin single Taottua rautaa.

Marraskuussa 2021 Jarkko sai valmiiksi kaksi vuotta kestäneen levyntekoprosessin. Sydän-niminen pitkäsoitto syntyi saumattomassa yhteistyössä Suomen ykkösmuusikoiden ja erityisesti Esa Elorannan kanssa. Syvä ja sielukas Honkanen tulkitsee Elorannan sävellyksiä ja omia sanoituksiaan aikuisen miehen kokemuksella ja täynnä lämpöä.

Lue myös: Jarkko Honkasen levyä tehtiin pitkään ja intohimoisesti: “Paljon tunteita, onnea ja oivalluksia”

Vuonna 2005 Jarkon kanssa aloitti Taiga-orkesteri.

Jarkko Honkanen & Taiga on uskottava ja luotettava tanssittaja niin perinteisen lavamusiikin, kuin tämän päivän vaativalle tanssimusiikin harrastajalle.

Taiga: Tero Ylisirkka (basso, laulu) | Petri Nurmela (rummut, laulu) | Joni Nyberg (kitara, laulu).

MAINOS
MAINOS PÄÄTTYY

Kemijärvellä 24. lokakuuta vuonna 1972 syntynyt Jarkko asuu tätä nykyä Rovaniemellä perheensä kanssa. Jarkon appiukko on tanssittajalegenda Lasse Hoikka.


KEIKAT:

La 13.6.2026 | Leiskun pirtti | Unarin luusua

La 20.6.2026 | Juvan kisalinna | Juva
Su 21.6.2026 | Uittamo paviljonki | Turku

La 27.6.2026 | Ravintola Valdemari | Rovaniemi

Ti 30.6.2026 | Viikinsaari | Tampere | Jarkko (duo)

Ke 1.7.2026 | Särkkä | Punkalaidun
To 2.7.2026 | Jänhiälän lava | Lappeenranta

La 4.7.2026 | Urjanlinna | Sievi

To 9.7.2026 | Vaakahuoneen paviljonki | Turku | duo
Pe 10.7.2026 | Kuikan lava | Jyväskylä
La 11.7.2026 | Huvilintu | Raisio

La 18.7.2026 | Suukosken keidas | Tervola

La 1.8.2026 | Ämyri | Somero

La 15.8.2026 | Rönnin lava | Orivesi

La 22.8.2026 | Nuijamiesten lava | Ylikiiminki – Oulu
La 29.8.2026 | Kukonhiekka | Saarijärvi

Su 30.8.2026 | Äkäshotelli | Kolari
La 5.9.2026 | Äkäshotelli | Kolari

Pidätämme kaikki oikeudet muutoksiin.