AnneliMattilaon nuori, mutta kokenut karvialainen iskelmälaulaja. Monipuolisuutensa vuoksi hän osaa viihdyttää yleisöään tanssipaikoilla, ravintoloissa, laivoilla, konserteissa – ja joskus jopa jazz-tapahtumissa.
Anneli on saanut ansaittua huomiota urallaan monilta musiikkitahoilta: 2004 Vuoden tanssittajatulokas, 2005 Vuoden iskelmätulokas, tammikuu 2012 paikallisradioiden Kuukauden Levy (Seitsemäs taivas). Syksyllä 2012 Anneli oli mukana Syksyn Sävel -kilpailussa kappaleella Sun.
Uusin albumi Oma maailma ilmestyi kesäksi 2019.
MAINOS
MAINOS PÄÄTTYY
11. toukokuuta 1987 syntyneen Annelin ensimmäinen julkinen esiintyminen laulajana oli jo seitsemänvuotiaana, Karvian mukulatähti -kisoissa. Mattilaa säesti hänen äitinsä haitarilla. Varsinaista laulajan uraansa Mattila aloitteli siskonsa Anne Mattilan mukana kierrellen ja esiintyen hänen keikoillaan. Lisäksi hän osallistui myös muutamiin levytyksiin.
Musiikin lisäksi Anneli Mattila harrastaa vapaa-aikanaan muun muassa urheilua, lukemista ja kalastusta. Kuitenkin näistä kaikista, hänen suuri intohimonsa on valokuvaus.
Anneli keikkailee Recados-orkesterin kanssa.
MAINOS
MAINOS PÄÄTTYY
Recados-orkesterin kokoonpano:
Mikko Pellinen (koskettimet, taustalaulu)
Tapio Leppänen (basso, laulu/ taustalaulu)
Pertti Kauppinen (rummut, taustalaulu)
Juha Haapio (kitarat, taustalaulu/laulu)
Anneli Mattila Spotifyssa.
KEIKAT:
Pe 23.10. | Kunnonpaikka | Siilinjärvi Pe 6.11. | Kiikan Nuorisotalo | Sastamala La 14.11. | Ravintola Siili | Kankaanpää La 21.11. | Hotelli Keurusselkä | Keuruu