Ota yhteyttä

Musiikkivideo

Anneli Mattila iloitsee: “Uusi musiikki otettu kivasti vastaan” – kuuntele pirteä sinkku

Anneli Mattilan kesällä julkaistusta albumista lohkaistu kappele Pohjoistuuli on soinut hyvin radioissa. “Koko levy kuulostaa täydellisesti itseltäni”, lokakuussa Tanssi kanssain -ohjelmassa nähtävä Anneli sanoo. Kuuntele ja lue lisää.

Julkaistu

@

Anneli Mattilan kesäkuussa pitkän odotuksen jälkeen ilmestynyt albumi on menestynyt mukavasti.

Viime viikkoina soittoaikaa on saanut elokuun lopulla julkaistu sinkku Pohjoistuuli. Se on reipas ja menevä kappale, missä Annelin Recados-orkesterin pojatkin saavat laulaa.

Voit kuunnella pirteän laulun tämän artikkelin lopusta.

→ Lue myös: Anneli Mattilan levy tulee ennen kesää – pitkä odotus päättyy

Fanit ennättivät odottaa tummaäänisen laulajan levyä yli vuoden, sillä ensimmäinen sinkku Ole vielä mun joskus ilmestyi jo keväällä 2018. Edellisestä pitkäsoitosta ennätti kulua useampi vuosi.

Vihdoinkin sain tehdä levyn mikä on täydellisesti omannäköinen. Toki tuossa viiden vuoden aikana tunneskaalat muuttui. Siksi tässä kesti näin kauan, koska halusin tämän täydellisesti kuulostavan itseltäni”, Anneli perusteli.

Alkukesästä ilmestyneen Oma maailma -levyn julkaisi Texicalli Records. Annelin kuudes albumi sisältää monipuolista ja tanssittavaa kotimaista iskelmää blues- ja jazz-maustein.

Mainos

Anneli sanoo olevansa iloinen, että uusi sinkkubiisi Pohjoistuuli on otettu niin hyvin vastaan.

“Se on paikallisradioiden top 20 listalla kivasti kärkipäässä”, Anneli iloitsee.

Anneli nähdään myös televisiossa tänä syksynä. Laulaja oli mukana AlfaTV:n suositun Tanssi kanssain -ohjelman kuvauksissa viime viikon maanantaina (16.9.19) Silja Europalla. Jaksossa esiintyvät myös Finlandersin Jussi Lammela, Reeta & Lumo sekä Meiju Suvas.

Televisiosssa Annelin jakso nähdään ennakkotietojen mukaan 2. lokakuuta. Jakson teemana on lattari-musiikki.

Katso Anneli Mattilan & Recadosin keikat tästä. Muista myös kätevä Päivän keikat -listaus, mistä näet yhdellä kertaa kaikki kunkin päivänä tanssikeikat Suomessa.

KUUNTELE Anneli Mattilan Pohjoistuuli 2019:


Kyöstin runokirja, Souvareiden huppari, Matin & Tepon t-paita... Tanssiin.fi:n kauppa on uudistunut. Tanssitähtien fanituotteita sekä tarkasti valikoituja design-tuotteita. Tutustu heti!
Langat ja muut käsityötarvikkeet kätevästi kotiin AdLibriksestä! Ilmainen toimitus (yli 16,90€ tilauksiin)!
Yves Rocherin ihanat kauneustuotteet ovat laadukkaita ja edullisia. Tilaa heti - nyt ilman postikuluja (yli 19€ tilaukset).