Jorma Kalevi joutui luopumaan Suomen-kodistaan talousahdinkonsa ja sairautensa vuoksi.
Uutiset
"Kaaduin sänkyyn", hoitoon hakeutunut Saija Tuupanen kertoo. Tähti palaa keikoille vasta helmikuussa.
Gospel-tähti René Laulajainen on yhä hoidettavana teho-osastolla, mutta on herännyt.
Ensimmäisen lapsenlapsensa saanut Charles Plogman kertoo Tanssiin.fi:n haastattelussa olevansa erittäin onnellinen. Joulukin saa nyt uusia sävyjä.
Kuuntele ja katso video! Pitkän linjan muusikko Mika Peltoniemi ihastuttaa uusvanhalla joululaulullaan.
Pian selviää, joutuuko Kyösti Mäkimattila anelemaan Argentiinan viidakossa: Olen julkkis... päästäkää minut pois!
René Laulajaisen esiintymismatka päättyi sairaalaan.
René Laulajainen loukkaantui vakavasti auto-onnettomuudessa Päijät-Hämeessä.
Arja Korisevan joulu alkaa siitä, kun perheen kanssa kaadetaan kuusi. Lue suosikkilaulajan mietteet!
Terveyshuolten alkaessa painaa Suomen ensimmäinen tangokuningas vaihtoi keikkailun rauhalliseen perhe-elämään Rovaniemellä. Lue Kauko Simosen tunnelmat.
Loppuvuoden tanssien peruutuksista ilmoittivat mm. Kisakaari ja Kangasniemen Työväentalo. Pelastaako edes koronapassi tansseja?
"Isukki ihan herkistyi", Mikko Mäkeläinen tunteili, kun iskelmätähden 5-vuotias tytär lauloi ensimmäistä kertaa julkisesti.
Johanna Pakonen menetti kaksospoikansa Janin ja Joonatanin traagisesti joulukuussa 2010.
Pepe Willberg juhlii samalla 60-vuotista taiteilijauraansa. Lue legendan fiilikset!
Marita Taavitsainen ei suostu harmittelemaan kauneussalonkinsa kohtaloa.
Kevään lisäksi Katri Helenalla, 76, on jo kesäkeikkaakin tiedossa. Lue sinivalkoisen äänen fiilikset!
Kulunut vuosi on ollut täynnä pelkoa ja toivoakin... mutta Kyösti Mäkimattila tietää, että joulu saapuu ainakin varmasti....
Tiina Räsänen teki kauniin version Pieni rumpailipoika -klassikosta. Kuuntele ja lue lisää!
Lasse Hoikka & Souvarit joutuivat perumaan viimeiset keikkansa ennen pidempää joululomaa.
Heidi Pakarisen tytär Helmi Pohjonen, 16, lauloi ensi kertaa studiossa. Kuuntele kaunis Jouluprinsessa-kappale.
Uuden, koskettavan version Hoosiannasta tehnyt Katri Helena sanoo klassikkokappaleen kulkeneen ikuisesti mukana. Kuuntele ja lue lisää!
Pudonneet Helmet ovat Syksyn Sävel -kilpailuun osallistuneita biisejä. Niitä kuullaan tänään 23.10. AlfaTv:llä!
Perinteinen Syksyn Sävel -kilpailu huipentuu lauantaina finaaliin, joka nähdään AlfaTv:llä 16.10 klo 21.00 alkaen.
Kymmenen uutta biisiä kilpailee Syksyn Sävelen finaalipaikasta
Syksyn Sävel 2021 -semifinaali nähdään suorana AlfaTV:llä 2.10. klo 21.
Kolmen legendan ystävyys ja tutut iskusävelmät luovat katsojalle mieleenpainuvan elämyksen.
Reijo Taipaleen elämäntyötä vaalitaan monella tavalla
Tanssiin.fi -sivustolle päivitetty artistien kesän keikat
Useita espanjankielisiä albumeita julkaissut Vili Mustalammelta suomenkielinen levy
Vuonna 2011 nauhoitettuja Kesäillan valssi -ohjelmia näytetään YLE TV2:lla





































