Keikat ja kiertueet
Danny, 82, kyllästyi taas siirtyneen polvileikkauksen odotteluun: nousee keikkalavoille
Danny päätti viis veisata polvikivuistaan.

Danny eli Ilkka Lipsanen, 82, ei aio antautua terveysvaivojensa edessä.
Musiikkineuvos on kärsinyt ikävistä polvikivuista vuosikymmenten ajan.
Danny loukkasi polvensa Espanjan yössä 21 vuotta sitten. Hän oli lomailemassa suomalaisten suosimalla Gran Canarian saarella vuonna 2003, kun kohtalokas onnettomuus sattui.
Lue myös: Danny, 81, sanoi laivalavalla ”perkele” – musiikkivaikuttajat kummastelevat kohua
Laulaja oli palaamassa taksin kyydissä hotelliinsa ja oli jo noussut pirssistä ulos kadulle, kun paikalta pois vauhdilla kurvanneen taksin ovi yhtäkkiä paiskautui Dannyn oikeaa polvea päin. Äkkiseltään harmittomalta vaikuttaneen haaverin seuraukset olivat rajut, sillä taksin ovi käytännössä murskasi hänen polvensa.
Vaurioitunutta polvea on operoitu jo kahdesti, mutta leikkaukset eivät ole tuoneet kaivattua helpotusta kipuihin.
Tekonivelleikkaus siirtyi jo kahdesti
Dannyn piti mennä syyskuussa polven tekonivelleikkaukseen, mutta operaatio peruttiin viime tingassa. Lääkärin mukaan tyypin 2 diabetesta sairastavan Dannyn verensokeri oli liian korkealla, jotta leikkaus olisi voitu suorittaa
Lue myös: IL: Dannyn, 81, kipuhelvetti jatkuu – polvileikkaus peruuntui yllättäen
Uusi leikkausaika sovittiin marraskuulle, mutta tämäkin operaatio jouduttiin perumaan. Leikkauksen piti olla 12.11. Tarkempaa syytä ei tällä kertaa kerrottu.
– Kerron, kun tiedän uuden ajankohdan, iskelmälegenda viestitti.
Laulaja on päättänyt selvästi viis veisata polviongelmistaan ja lähteä tekemään sitä, mistä tykkää: viihdyttämään ihmisiä.
Danny nimittäin ilmoitti yllättäen, että hän tekee loppvuonna useita laulukeikkoja. Ensimmäinen keikka on jo lauantaina 23. marraskuuta Naantalissa, yökerho SunTownissa.
Tällä haavaa kiertuekalenterissa on viisi esiintymistä, mutta Dannyn mukaan lista päivittyy vielä lisää.