Hanna Hirvonen.
Hallitseva tangokuningatar Hanna Hirvonen, 44, julkaisi perjantaina 3. heinäkuuta uuden singlensä Tule tule. Vauhdikas kesäkappale ilmestyy juuri sopivasti ennen ensi viikolla käynnistyviä Seinäjoen Tangomarkkinoita, joissa Hirvonen luovuttaa kruununsa seuraavalle tangokuningattarelle.
Kappaleen ovat säveltäneet ja sovittaneet Pertti Jalonen sekä sanoittanut Terhi Matikainen. Tekijäkaksikko on rakentanut Hirvoselle iloisen ja tanssittavan kokonaisuuden, joka sopii erinomaisesti kesän tanssilavoille.
”Nyt tämä kesäsinkkuni Tule tule on vihdoin julkaisussa! Sain tämän kappaleen kuunneltavakseni jo viime vuonna heti kruunaamisen jälkeen”, Hanna tausoittaa.
”Lämmin kiitos luottamuksesta Pertti Jaloselle ja Terhi Matikaiselle. Keikoilla kappale on kulkenut jo pitkän aikaa, mutta nyt vihdoin saamme sen myös teidän kuultavaksi suoratoistoon ja radioihin.”
Laulu ei siis ole täysin uusi edes yleisölle, sillä se on kuulunut Hirvosen keikkaohjelmistoon jo lähes vuoden ajan.
Kesän hehkeimpään aikaan julkaistava uutuussingle istuu täydellisesti Hannan ohjelmistoon. Kuningatar tunnetaan huumorintajuisena, iloisena ja koskettavana tunteiden tulkkina.
Lue myös: Hanna Hirvonen levytti Paula Koivuniemen klassikon – kiittää tangolla tukijoitaan
Tangokuningattaren vuosi on ollut opettavainen
Kajaanilainen taksiyrittäjä Hirvonen teki historiaa tulemalla ensimmäiseksi yleisöäänestyksellä valituksi Seinäjoen Tangomarkkinoiden laulukilpailun voittajaksi. Kulunut vuosi on vienyt hänet ahkerasti esiintymislavoille ympäri Suomen.
Tuoreessa haastattelussa Hanna kertoo olevansa tyytyväinen tangokuningattaren vuoteensa.
”Saamapuolella ollaan. Tämä viihdeala on vaativa, tavallaan raadollinen ja kilpailtukin, niin kyllä kaikki mitä olen saanut kantaa eteenpäin”, Hanna kuvaili Como.fi:ssä.
Hänen mukaansa tärkeintä on ollut päästä tekemään unelmatyötään ja kohtaamaan yleisöä eri puolilla Suomea. Musiikin kautta tapahtuva tarinankerronta ja vuorovaikutus kuulijoiden kanssa ovat edelleen työn parhaita puolia.
Seuraajalle suora neuvo
Ensi viikolla Hirvonen luovuttaa tangokruunun seuraajalleen Seinäjoella. Tulevalle voittajalle hänellä on selkeä viesti.
”Omana itsenään pitää omasta persoonastaan kiinni, kantaa kruunua ylpeydellä ja pysyy myös aktiivisena.”
Hän muistuttaa myös, ettei pelkkä voitto kanna pitkälle.
”Vaikka on kruunattu kuninkaallinen, mitään ei tuoda hopeatarjottimella eteen.”
Lue myös: Hanna Hirvonen, 43, hautasi vauvahaaveet – iloitsee kummilapsistaan
Katse jo tulevaan
Tangokuningattaren mukaan kruunausvuoden tuoma näkyvyys on hyödynnettävä viisaasti.
”Nythän se suurin työ alkaakin.”
Juuri siksi uuden musiikin julkaiseminen on hänelle tärkeä askel. Tule tule avaa samalla uuden vaiheen uralla, kun Hirvonen ottaa rohkean hypyn kohti omaa musiikillista tulevaisuuttaan myös tangokuningattaren vuoden jälkeen.
Keikkailua Hanna kuvailee unelmatyökseen, jonka eteen on tehty määrätietoisesti työtä ja esiintymiset kuljettavatkin häntä mukavasti läpi kesän eri puolille Suomea.
Ennen Tangomarkkinoita Hirvonen nähdään vielä lauantaina 4. heinäkuuta Toholammen Lammin lavalla. Sen jälkeen ohjelmassa ovat Seinäjoen Tangomarkkinat 8.–12. heinäkuuta, joissa hän esiintyy vielä hallitsevana tangokuningattarena ennen kruunun luovutusta.
Kuuntele Hanna Hirvonen Tule tule 2026:











