Teemu Roivainen ja Saara Aalto 2025 sekä 2000-luvun alussa.
Teemu Roivainen, 39, ja Saara Aalto, 38, ovat molemmat menestyneitä laulajia, joita yhdistää rakkaus.
Oululaislähtöiset Teemu ja Saara seurustelivat nuorina pitkään.
”Tapasimme Saaran kanssa musiikkilukion ekalla luokalla vuoden 2002 syksyllä”, Teemu on muistellut.
Teini-iässä alkanut parisuhde kesti yhdeksän vuotta ja tuli päätökseensä vuonna 2013. He ovat yhä hyviä ystäviä ja tehneet myös keikkoja sittemmin kahdestaan.
Lue myös: Ex-teinirakas kannustaa Teemu Roivaista villisti tv:ssä – tuomari puhuu kyrsästä
”Totuus on, että ilman toisiamme me emme olisi voineet rakentaa sellaisia uria kuin mitkä meillä ovat olleet. Olemme alusta asti tukeneet toisiamme ja puskeneet toisiamme paremmiksi muusikoiksi ja esiintyjiksi, ja musiikillinen yhteytemme on aina ollut maagista”, Saara kertoo.
Samaa vannoo tangokuningaskin.
”Olen aina sanonut, että Saara on itselle yksi suurimmista esikuvista musiikin tekemisessä. Me ollaan saatu jo hyvin nuoresta lähtien tehdä yhdessä musiikkia ja ollaan opittu toisiltamme valtavasti”, Teemu kehuu.
Nyt ex-pariskunta julkaisi koskettavan videon, jolla he avaavat nuoreuuden rakkaustarinaansa harvinaisin kuvin ja omin sanoin.
Voit katsoa videon tämän artikkelin lopusta.
”Kasvoimme ja kehityimme musiikissa ja parisuhteessa”
Entisten rakastavaisten läheisistä ja lämpimistä väleistä kertoo sekin, että Saara on Teemun Mimi-tyttären kummitäti.
Tangoartisti on kertonut, ettei ollut epäselvääkään, kenet kummiksi pyydetään, kun ristiäisten aika tuli: se sama sirkeäsilmäinen laulajatyttö, johon Teemu oli tutustunut lukiossa.
Oululaiset nuoret seurustelivat yhdeksän vuoden ajan ja kasvoivat samalla aikuisiksi, kirjoittivat ylioppilaiksi, muuttivat yhteen ja alkoivat opiskella Sibelius-Akatemiassa Helsingissä.

”23 vuotta sitten meidän rakkaustarina alkoi…”
Nyt julkaistulla videolla he käyvät läpi 2000-luvun rakkauttaan.
”23 vuotta sitten meidän rakkaustarina alkoi. Teemu oli 17-vuotias ja Saara 16-vuotias”, videolla kerrotaan ja näytetään ennen näkemättömiä kuvia nuorten taipaleesta.
”Me oltiin nuoria ja tietämättömiä kaikesta, mitä tultaisiin yhdessä kokemaan. Lukiovuodet olivat meille parasta aikaa treenata ja luoda musiikkia ja kasvaa yhdessä nuoriksi aikuisiksi. Kasvoimme ja kehityimme niin musiikissa kuin parisuhteessa.”
”Miten pystyitte säilyttämään ystävyyden eron jälkeen?”
Koskettavalla videolla Saara ja Teemu kuvailevat, kuinka he rakensivat yhteistä kotia ja harjoittelivat aikuisten elämää.
Teemu meni armeijaan, ja nuoripari sai totutella Teemun sänkityylisiin armeijahiuksiin ja erillään oloon.
Opiskelijaelämän rinnalla kulki keikkailu ja yhteisen levy-yhtiönkin perustaminen. Mutta sitten kaikki muuttui eikä elämä mennytkään siten kuten oli ajateltu.
”Olimme kasvaneet yhdessä aikuisiksi, ja sitten olikin aika molempien löytää oma polkunsa.”
Saara ja Teemu erosivat vuonna 2013. Saara avioitui Meri Sopasen (nyk. Aalto) kanssa 2020.
Lue myös: Teemu Roivaisen ex hääjuhlii Italiassa – katso upea morsiuskuva
”Silti moni kysyy meiltä, miten te pystyitte säilyttämään hyvän ystävyyden eron jälkeen”, Saara ja Teemu kysyvät ja vastaavat juuri julkaistulla some-videollaan.
”Vastaus on meille yksinkertainen: olemme kiitollisia toisistamme ja tajuamme niiden kaikkien yhteisten vuosien merkityksen. Näemme yhteisen historiamme rikkautena. Se on tehnyt meistä ne, keitä olemme tänä päivänä.”
KATSO video:
Yhteinen rakkauskiertue tänä syksynä
Saara Aalto ja Teemu Roivainen kiertävät tänä syksynä yhdessä Rakkaustarina – 20-vuotisjuhlakiertueella, joka alkaa Raahesta 28. syyskuuta.
Lue myös: Yllätys: Teemu Roivainen palaa yhteen ex-teinirakkaansa Saara Aallon kanssa – konsertit kutsuvat
Rakkausteemainen kiertue vierailee 11 paikkakunnalla, päättyen Lahteen lokakuun puolivälissä.
Luvassa on Saaran ja Teemun kauneimpia duettoja, ennen kuulemattomia yllätyskappaleita, parhaita paloja vuosien varrelta sekä pysäyttävimpiä esityksiä Teemun tangokuninkuusvuosilta ja Saaran X Factor UK -matkalta.











