Antti Ahopelto laulaa uudella sinkullaan muusikon arjesta ja rakkauden merkityksestä. Lue Antin fiilikset ja kuuntele uutuus!
Jo monesti tangofinaalissa kisannut Hanna Hirvonen sanoo, että häntä ajaa "valtava palo ja halu välittää tunteita kuulijoille". Lue Hannan esittelyhaastattelu!
Saija Tuupanen ei laula juhannussinkullaan lotosta, vaan rakkauden löytymisestä.
Johanna Rantsi laulaa kahden ihmisen tanssista ja pitkän parisuhteen tunteista. Kuuntele ja lue lisää!
Duona tanssilavoilla esiintyvät Nina ja Harri Piiroinen rakastuivat ja viettävät nyt häämatkaansa etelän lämmössä. Lue tuoreen avioparin rakkaushaastattelu!
Onnea! Häävalssina tanssittiin morsiamen edesmenneen isän Matti Puurtisen kaunis sävellys, Maijan ja Jannen häävalssi.
Kihlauksensa purkanut Pirita Niemenmaa avautuu erostaan ja lähettää terveisiä Mikalleen.
Temptation Islandissakin kohauttaneet tangokuningatar Pirita Niemenmaa ja Mika Poikola ovat purkaneet salaa kihlauksensa.
Tapani Kansan ja Nina af Enehjelmin 1980-luvulla alkanut rakkaustarina oli intohimoinen ja riitaisakin. Nyt surutyötä tekevä Nina paljastaa häiden kohtalon.
Sami Rosholmin pitkä avioliitto päättyi kyyneliin.
PNP-tähti Dimitri Keiski avautuu rakkaudesta ja musiikista.
Heikki ja Hanna Koskelo sanoivat toisilleen tahdon ja lähtivät kuumalle häämatkalle.
"Rakkaustarinamme on vain muuttanut muotoaan", Saara Aalto ja Teemu Roivainen sanovat.
Tapani Kansan kuolemasta on viikko aikaa. Yllättäen leskeksi jäänyt Nina af Enehjelm kiittää Suomen kansaa osanotosta ja jakaa Tanssiin.fi:lle ikimuistoisimmat rakkauskuvat.
Onnea! PNP:n synttärisolisti Dimitri Keiski sai Katja-vaimonsa laululavalle Kouvolassa.
Tangokuningatar Johanna Pakonen on vailla turvallista kainaloa ja kosketusta.
Hyvää naistenpäivää! Jukka ja Sirpa Kuoppamäki vaalivat ja kunnioittavat rakkauttaan.
Kake Randelinin odotetulla keikalla legendaarisella Tavastialla koettiin romanttinen yllätys.
Anne Mattila tekee rakkauskiertueen ja avaa uuden taidenäyttelyn.
Lemmenlomailevat Lare ja Pirjo Siltala ovat olleet yhdessä 31 vuotta.
Kyösti Mäkimattila poseerasi Maikki-rakkaansa kanssa tyylikkäästi.
Marko ja Taija Maunuksela vaihtoivat ensisuudelman 30 vuotta sitten.
Tangokuninkaalliset Miia Laitinen ja Harri Hautaniemi yhdistivät voimansa ja tulkitsevat koskettavan On hetki -rakkausdueton. Katso musiikkivideo!
Kake Randelin on ollut rakkaan Annensa kanssa yhdessä jo 47 vuotta.
Sinkkuelämästä uudessa Jyväskylän-kodissaan nauttiva Saija Tuupanen kantaa huolta ikääntyvistä vanhemmistaan.
Häähuhujen mukaan Katri Helena ja Tommi Liimatainen menisivät naimisiin elokuussa 2025.
Tapani Kansa ja ex-rakas Nina af Enhjelm ovat nauttineet kesästä.
"Elämä on ihanasti ja hyvin", Hannansa kihlannut Heikki Koskelo kuvailee.
Katri Helena juhlii syntymäpäiväänsä kesän – ja ehkä uran – viimeisellä festarikeikallaan. Avopuoliso Tommi Liimatainen, 47, onnittelee rakastaan kauniisti.
Harmonikkalegenda Veikko Ahvenainen on kiertänyt viihdyttämässä 95-vuotisjuhlakiertuellaan Carina-vaimonsa kanssa. Katso video ja lue lisää!