Esa "Jämsän paroni" Lehtinen.
Esa Lehtinen tunnetaan parhaiten taiteilijanimeltään Jämsän Paroni.
Esa on Jämsästä kotoisin olevan rengas- ja viihdealan yrittäjä, joka on esiintynyt myös itse iskelmälaulajana. Hän kiersi vuosina 1964-1993 esiintymässä oman yhtyeensä kanssa ja on tehnyt myös joitain levytyksiä, kuten kokooma-cd:n Paronin parhaat.
Hän on tehnyt mittavan uran suomalaisen tanssimusiikin eteen.
1980-luvulla lukuisia rengasliikkeitä omistanut Lehtinen myi firmansa ja muutti Espanjan Kanariansaarille, missä hän järjesti myös tansseja. Paroni palasi sieltä 2000-luvun alussa Suomeen.
Lehtinen perusti vuonna 2001 Nurmijärvelle Ruusulinna-nimisen tanssipaikan, josta kasvoi nopeasti Etelä-Suomen suosituimpiin kuuluva tanssipyhättö. Ruusulinna sijaitsee Vanhan Hämeenlinnan ja Hämeenlinnanväylän välimaastossa muutama kilometri Nurmijärven kirkonkylästä pohjoiseen.
Esan tytär jatkaa tanssiperinnettä
Esa jätti Ruusulinnan tyttärensä Marika Lehtisen hoidettavaksi vuonna 2017.
”Kyllä isä täällä edelleen käy ja miksi ei kävisi. Saan häneltä paljon henkistä tukea”, Marika kertoi taannoin. Esa onkin yhä tuttu näky Ruusulinnan tanssi-illoissa.
Lehtisellä oli lisäksi aiemmin Satulinna-niminen tanssipaikka Parolassa.
Jämsän Paroni täytti 80 vuotta viime keskiviikkona, 8. lokakuuta. Lehtisen syntymäpäiviä juhliittiin Ruusulinnassa perjantaina, ja paikalla oli kosolti Esan läheisiä, ystäviä ja muusikkotovereita.
Voit katsoa tangokuningas Jaska Mäkysen valssivideon syntymäpäiväjuhlista tämän artikkelin lopusta.
”Paronin toiveesta esitin yhden valssinkin. Mukavan lupsakat juhlat oli”, Jaska fiilisteli.
Jaska Mäkynen on tuntenut Esa Lehtisen 50 vuoden ajan
Videolla tangokuningas muistelee tunteneensa Jämsän Paronin pitkään, 50 vuoden ajan.
”Olen tavannut hänet ensimmäisen kerran Koskuen Nuijalla”, Jaska muisteli.
”Esalla oli sellainen yhtye kuin Hymytiimi ja hän etsi Hymy-tyttöjä.”
”Esa ansaitsisi kultaisen ansiomerkin”
Jaska Mäkynen teki kauniin ehdotuksen syntympäiväsankarin kunniaksi.
”Mielestäni Esa ansaitsisi ison, kultaisen ansiomerkin siitä, mitä hän on tehnyt tanssikultuurin eteen”, Jaska totesi.
Esa huikkasi videolla oman muistonsa väliin.
”Vuonna 1964 minä aloittelin Alhon maamiesseurantalolla Jämsässä… silloin oli Reijo Taipale solistina”, Lehtinen muisteli.
Jaska esitti 80-vuotispäivänsankarille Lasse Pihlajamaan legendaarisen valssin Nuoruusmuistoja, joka oli Esa Lehtisen häävalssikin.
KATSO video 10.10.2025 Ruusulinna:











