
Yleisradion taajuuksilla päästään syksyllä nauttimaan kahden tangokuningattaren voimin tanssimusiikista, kun Heidi Pakarisen seuraan liittyy Jenna Bågeberg.
Heidi kertoi mahtavasta palaveripäivästä torstaina 15. elokuuta Helsingin Pasilassa, Radio Suomen toimituksessa.
“Jenna tulee mun kaveriksi tekemään Sekahakua syyskuusta lähtien”, Heidi tiedotti.
Sekahaku on suosittu tanssimusiikin erikoisohjelma, joka kuullaan Radio Suomessa lauantai-iltaisin klo 18. Alunperin ohjelmaa on juontanut Tarja Närhi, sittemmin mukaan tuli Heidi ja nyt siis syyskuusta lähtien tangon siniveriset Heidi ja Jenna.
“Myö luvataan ylistää upeaa paritanssia” –Heidi Pakarinen ja Jenna Bågeberg
“Myö Jennan kanssa luvataan tehhä Sekahakua entiseen tyyliin, vanhaa tanssimusiikkia kunnioittaen sitä soittamalla kuuntelijoiden toiveiden mukaan ja luvataan me kuuluttaa ja ylistää upeaa paritanssia”, Heidi lupaa iloisella Savon murteella.
“Onhan meijjän kulttuuri ja perintö vahvasti tanssilavoilla, tanssittavassa musiikissa, paritanssissa ja niiden luomassa elämässä.”
Lue myös: Ikävä sotku: rahansa menettänyt fani syyttää Jenna Bågebergiä huijariksi
Jenna aloitti työharjoittelussa keväällä Ylellä
Jenna Bågeberg, 35, on vuoden 2007 tangokuningatar. Hän on opiskellut jo tovin journalismia Helsingissä, tähtäimenään radio- ja tv-ala
Keväällä 2024 hän suoritti ensimmäisen harjoittelunsa Ylen musiikkitoimituksessa ja Radio Suomen kanavatoimituksessa. Hän pääsi juontamaan ja toimittamaan useita ohjelmia, kuten Iskelmäradio, Paikka auringossa ja Sekahaku.
“Aloitin viime viikolla työharjoittelun Yle Radio Suomen musiikkitoimituksessa. Mulle tarjottiin heti ekana päivänä mahdollisuutta tehdä oma jakso legendaariseen Tarja Närhin Iskelmäradioon. Otin tietenkin haasteen vastaan”, Jenna kuvaili huhtikuussa 2024.
Toukokuussa hän sai tehdä kaksi Paikka auringossa -lähetystä ja toimittaa Muistojen bulevardin
“Kuulijoiden vastaanotto oli erittäin lämmittävää”, Jenna iloitsee.
Lue myös: VIDEO Jenna Bågeberg unelmoi tv-töistä ja tekee uutta musiikkia: ”Sydän kaipaa myös lavoille”
Radiotyöstä huolimatta musiikki on silti edelleen hyvin vahvasti Jennan elämässä ja näiden viimeisimpien opintojensa myötä hänen tavoitteenaan on laajentaa omaa osaamistaan esiintyjänä ja monipuolisena ammattilaisena.
Jenna valmistui Jyväskylän konservatoriosta muusikoksi 2011 pääaineenaan pop/jazz-laulu. Samaisena vuonna hän aloitti Jyväskylän ammattikorkeakoulussa pop/jazz-lauluopettajan opinnot ja valmistui laulunopettajaksi 2015.
Keikkailun ohella Jenna toimii laulunopettajana. Vuonna 2018 Jenna ryhtyi taas päivittämään musiikillista osaamistaan maisteritasoiseksi ylemmässä ammattikorkeakoulussa. Hän sai opintonsa päätökseen pari vuotta myöhemmin.