
Kirsi Ranto, 46, on vuoden 1998 tangokuningatar, joka koki vuonna 2004 loppuunpalamisen, mikä vaikutti merkittävästi hänen elämäänsä ja musiikintekoonsa.
Laulaja on kulkenut erilaisen, vaiherikkaan tie. Hän kertoi taannoin Voi hyvin -lehdessä , että on työskennellyt naisten henkisen kasvun valmentajana, enkelitietoisuuden levittäjänä ja pyhän naiseuden opettajana vuodesta 2010 lähtien.
Helsingissä asuva, jalasjärveläissyntyinen Kirsi käyttää nykyään taiteilijanimeä Deepthi. Deepthi on intialainen tytönnimi, joka tarkoittaa äkillisesti leimahtavaa valoa. Intialainen hyväntekijä ja tunnettu guru Äiti Amma antoi sen Kirsille.
Deepthi-nimellä hän esittää ja levyttää suomenkielistä mantramusiikkia.
Kirsi kulkee enkelipolkua pitkin
Kirsi puhuu ”enkelipolusta”, millä hän viittaa elämänfilosofiaansa, jota hän on seurannut vuodesta 2005 ja johon kuuluu sellaisia asioita kuin universaalin rakkauden ja rauhan vaaliminen, henkisyyteen pyrkiminen ja intuition kuunteleminen, enkelit ja Äiti Amma.
Ranto tapasi Äiti Amman ensimmäisen kerran vuonna 2008.
Henkinen tie vei hänet lopulta takaisin juurilleen Pohjanmaalle etsimään itseään ja omaa elämäntehtäväänsä (2009-15). Siellä Kirsi aloitti henkisen työnsä, josta sittemmin rakentui kokonaan uusi elämä ja uudenlainen identiteetti.
Vuonna 2015 tangokuningattaren äiti kuoli yllättäen aivoverenvuotoon. Siitä käynnistyi taas uusi elämänvaihe, kun Ranto vietti puolisen vuotta Amerikassa ja Intiassa.
Sieltä laulajatar palasi Suomeen ja meni naimisiin säveltäjä-tuottaja Mika Toivasen kanssa kesällä 2017.
Toipui vakavasta sairaudesta
Tangot ja iskelmämusiikki ovat vaihtuneet suomenkielisiin mantralauluihin, joita Deepthi on levyttänyt ja joita hän esittää konserteissaan.
Hän on kirjoittanut myös henkisyyttä käsitteleviä kirjoja, joista Sydämen matkaopas – Naisen vaiettu voima ilmestyi vuonna 2018. Deepthi on perustanut myös Pyhä Nainen Akatemian, jonka kautta hän tarjoaa naisille henkisen kasvun koulutuksia ja yhteismeditaatioita.
Jutussa Deepthi kertoo myös vakavasta sairastumisestaan 2013. Kirsi menetti äänensä ja lääkäri totesi, että laulaja saa unohtaa laulamisen kokonaan. Syy oli spasmodinen dysfonia, harvinainen sairaus, joka aiheuttaa häiriöitä puheen tuottamisessa ja laulamisessa.
Aistii enkelit höyhenistä
Kirsi kieltäytyi lääkehoidoista.
Hän kertoi alkaneensa parantua, koska löysi ”vihdoinkin sisäisen rauhan”. Ääni on palautunut.
”Uskon holistisuuteen eli siihen, että ihminen on kokonaisuus. Jos haluamme parantua, meidän on hoidettava itseämme niin fyysisellä, psyykkisellä kuin henkiselläkin tasolla”, hän sanoo.
Deepthi kertoo saavansa näkymättömältä maailmalta merkkejä. Enkeleiden läsnäolon hän aistii usein höyhenistä.











