Amadeus Lundberg. Kuva: Juha Vesala.
Iskelmälaulaja Amadeus Lundberg, 37, on palannut takaisin.
Vuoden 2009 tangokuningas on pitänyt mystistä hiljaiseloa kesäkuusta saakka, jolloin uutisoitiin, kuinka juhannuksen jälkeisenä maanantaina (22.6.26) tangokuninkaan Tesla-sähköauto oli osallisena rajussa kolarissa Hollolassa, lähellä Amadeuksen perheen kotitaloa.
Hän muutti Lahteen Heidi-puolisonsa kanssa viime syksynä 2025. Perheeseen kuuluu Rio-poika sekä viime elokuussa syntynyt Vivian-tytär.
Poliisin mukaan Teslan kuljettajaa epäillään rikoksesta, liikeneturvallisuuden vaarantamisesta.
Amadeus ei ole itse kommentoinut tapahtunutta eikä ole vastannut Tanssiin.fi:n lukuisiin haastattelupyyntöihin.
Lue myös: Minne Amadeus Lundberg katosi? Fanien huoli kasvaa, kun tangokuninkaan häätkin peruuntuivat
Amadeus kutsuu nyt konserttiin
Ennen aktiivisesti sosiaalisen median kanaviaan päivitellyt laulaja katosi kuukausiksi myös somesta. Hänen viimeisin Facebook-päivityksensä ennen tätä päivää oli toukokuun 23. päivältä.
Amadeuksen kaikki kesän esiintymiset esimerkiksi Seinäjoen Tangomarkkinoilla peruuntuivat.
Mutta nyt tumma tunteiden tulkki on rikkonut hiljaisuuden. Amadeus julkaisi Facebook-sivullaan maanantaina 12. lokakuuta kuvan ja konserttipäivityksen.
”Hei rakkaat kuulijat! Konserttilavoille palataan taas 1.11. kello 15! Tulkaa Verkatehtaalle tuolloin hienoon konserttiin!” Amadeus päivitti.
Tangokuningas julkaisi kuvan järven rannalta
Somekuvassa hän seisoo harmaa talvitakki ja mustat housut päällä ulkoilmassa. Kuva näyttää tuoreelta.
Hän esiintyy Hopeinen kuu -konsertissa Hämeenlinnan Verkatehtaalla 1.11.2026. Lisäksi hänellä on kolme Amadeuksen joulu -kirkkokonserttia marras-joulukuussa, jotka ovat edelleen myynnissä.
Elohäät peruuntuivat
Tanssiin.fi on kertonut myös mystisen katoamisen vaikutuksesta Amadeuksen yksityiselämään, sillä Amadeus joutui perumaan omat häänsä.
Laulajan oli tarkoitus astella Heidinsä kanssa alttarille elokuussa 2026, ja vihkikirkkokin oli jo ehditty varata.
Lue myös: Amadeus Lundberg iloitsee: hääkirkko varattu ja isot talokaupat
Häitä ei kuitenkaan päästy tanssimaan.
Katso Amadeus Lundbergin keikkakalenteri tästä.













