
Komiat ja Saija Tuupanen ovat mukana auttamassa.
Saija Tuupanen sekä Komiat ovat mukana suuressa Apua sodan lapsille -tukikonsertissa, jolla kerätään varoja Ukrainaan ja Gazaan sodissa kärsivien lasten ja nuorten hyväksi.
Yle järjestää Apua sodan lapsille -tukikonsertin 11. marraskuuta.
Saija ja Komiat ovat iloisia ja kiitollisia saadessaan olla mukana auttamassa.
Konsertissa lavalle nousevat Komoiden ja Saija Tuupasen lisäksi Jenni Vartiainen, Samuli Putro, Vesterinen Yhtyeineen, Suvi Teräsniska, Eini, Ege Zulu, Viivi, Tuure Kilpeläinen, Mikko Kuustonen ja Emma Salokoski.
On ilahduttavaa, että perinteisemmänkin iskelmä- ja tanssimusiikin edustajat pääsevät näin Yleisradiossa esille.
Televisioitavaan konserttiin ei myydä lippuja. Hyväntekeväisyysjärjestöt kutsuvat yleisöön henkilöitä, jotka tekevät vapaaehtoisina työtä kyseisille järjestöille sekä muita omia sidosryhmiään.
Lue myös: Kyösti Mäkimattila laulaa Ukrainan hyväksi
”Jokainen sodasta kärsivä tarvitsee apua”
Apua sodan lapsille -tukikonsertti esitetään suorana Yle TV1:ssä, Yle Areenassa ja Yle Radio Suomessa 11. marraskuuta klo 19.00–20.30. Konsertti järjestetään yhteistyössä Suomen UNICEFin, Kirkon Ulkomaanavun sekä Pelastakaa Lapset ry:n kanssa.
Tukikonsertilla kerätään varoja Ukrainaan ja Gazaan sodissa kärsivien lasten ja nuorten hyväksi. Ukrainassa ja Gazassa on käynnissä poikkeuksellisen laaja humanitaarinen kriisi. Avun tarve kasvaa ja tulee jatkumaan vielä pitkään.
Yle on aiemmin järjestänyt yhdessä avustusjärjestöjen kanssa kaksi tukikonserttia Ukrainan lasten ja nuorten hyväksi vuosina 2022 ja 2023. Ylen konserteissa rahaa kerättiin yhteensä yli kahdeksan miljoonaa euroa. Lahjoitusten avulla kyettiin tavoittamaan miljoonia ukrainalaisia.
Lue myös: Katri Helena tähdittää Ylen suurta Ukraina-tukikonserttia: ”Nyt pitää auttaa”
”Haluamme luoda toivoa paremmasta huomisesta”
Yle:n jyri kataja-rahko
”Konsertin tekeminen on konkreettinen keino osoittaa, että lohduttomaltakin tuntuvassa tilanteessa voimme auttaa. Yhteisöissä ja yhdessä tekemisessä on voimaa. Jokainen sodasta kärsivä tarvitsee apua. Haluamme luoda toivoa paremmasta huomisesta ja mahdollistaa lahjoitusten keräämisen tällä tavoin. Samalla haluamme konsertin avulla tuoda lohtua, uskoa rauhaan ja hyvään tahtoon ihmisten välillä. Sekä näyttää, että yhdistämällä voimamme meillä on mahdollisuus auttaa”, kertoo Ylen tapahtumapäällikkö Jyri Kataja-Rahko.
Apu menee perille avustusjärjestöjen kautta
Kerätyt varat ohjataan Ukrainaan ja Gazaan sodasta kärsivien lasten, nuorten ja lapsiperheiden auttamiseen.
”Konflikteista on tullut lapsille yhä vaarallisempia. Avustustyöntekijät Gazassa ja Ukrainassa työskentelevät todella haastavissa oloissa suojellakseen lapsia aliravitsemukselta, sairauksilta ja auttaakseen heitä jatkamaan opintojaan. Olemme kiitollisia jokaisesta lahjoituksesta, niillä pelastetaan lasten henkiä”, toteaa Pelastakaa Lapset ry:n viestintä- ja varainhankintajohtaja Sanna Kuusisto.
Lahjoitukset jaetaan tasan Ukrainan ja Gazan kohteiden kanssa kolmen avustusjärjestön kesken. Lahjoituksilla pystytään tukemaan perustarpeiden lisäksi välttämättömän terveydenhuollon järjestämistä, henkisen tuen tarjoamista sekä lasten koulunkäynnin jatkumista kriisin pitkittyessä.
Keräys on käynnissä 1.–17.11.2025. Lahjoittaa voi MobilePaylla, soittamalla, tekstiviestillä tai verkkosivujen kautta osoitteessa hätäapu.fi. Keräyssivu sisältää lahjoitusohjeet ja se aukeaa 1.11.