Ruokaravintola Kertun korttelitanssit ovat olleet suosittuja Turussa. Kuvassa keskellä Tiny Steps -yhtyeen Niko Rantanen.
Turussa on lähdetty rohkeasti tuomaan tansseja ihmisten keskelle, kaupungin keskustaan.
Ruokaravintolana tunnetussa Kertussa on järjestetty vuoden ajan suosittuja korttelitansseja. Ennen vanhaanhan tanssiravintoloita oli tiuhassa Suomessa, mutta nykyään määrä on kutistunut.
Kortteliravintola Kertun ravintolapäällikkö Jani Kallio sanoo, että tanssit on otettu hyvin vastaan. Kerttu sijaitsee Turun päärautatieaseman tuntumassa.
”Halusimme tuoda lavatanssia Turun keskustan lähelle. Saadaan ihmiset tanssimaan muutenkin kuin kesällä lavoilla. Täällä Turun keskustassa ei ole juurikaan tanssimeininkiä muuten”, Kallio kertoo.
Voit katsoa mediamies Harri ”Hartza” Anttilan kuvaamat videot Kertun korttelitansseista tämän artikkelin lopusta. Anttila tunnetaan mm. entisenä Yleisradion tv-ohjaajana sekä monipuolisena alan vaikuttajana ja tanssi- ja iskelmämusiikin puolestapuhujana.
Anttila vieraili Kertussa 25. lokakuuta, jolloin siellä tanssitti Tiny Steps -yhtye solistinaan Niko Rantanen.
Lue myös: Lounasravintoloitsija Hasan hurahti lavatangoon – järjestää nyt buffet-tanssit Helsingissä
”Ihmiset syö, juo ja tanssii”
Vaikka Kerttu on ruokaravintola, konsepti on toiminut hyvin. Siinä on paljon samaa kuin taannoisessa suositussa Vanhan kellari -tanssiravintolassa Helsingissä.
”Kyllä, konsepti on hyvä. Keittiö on auki ja baari on auki. Ihmiset syö, juo ja tanssii ja rentoutuu”, ravintolapäällikkö Kallio sanoo.
Korttelitansseja järjestetään viikonloppuisin, perjantaisin tai yleisimmin lauantaisin. Ravintolassa on esiintymislava valmiina, ja tanssien ajaksi pöytyiä ja tuoleja siirrellään sen verran, että saadaan sopivan kokoinen tanssilattia. Lattia on uusi ja sopii pyörähtelyihin, vaikka ei ihan parkettia olekaan.
Ravintolapäällikkö Kallio on itse aktiivinen kilpatanssija. Hän on tanssinut vuodesta 1984.
”Rumba on suosikkini. Nykyisen tanssiparini kanssa olemme 12 vuotta tanssittu yhdessä.”
Niin Kallio kuin Harri Anttila toivovat, että korttelitanssit leviäisivät ympäri Suomen. Näin suomalainen ainutkertainen paritanssikulttuuri saisi uutta nostetta
”Tuodaan lavatanssit myös ruokaravintoloihin”, miehet esittävät.
”Näinä ankeina aikoina nyt joka kaupunkiin mahtuisi esimerkiksi neljä tällaista ruokaravintolaa, jotka järjestäisivät kerran kuussa eri lauantaina omat tanssit. Näin Jani Kallion idea monistuisi ympäri Suomen. Ihmiset tarvitsevat iloa, naurua ja tanssia arkeensa.”












Hyvä ajatus, samalla liikuntaa ja sosiaalista kanssa käymistä. Talvisin aivan liian vähän tarjontaa kesän jälkeen, kun lavat sulkeutuvat.