Arthur Rinne on vantaalainen yläkoulun opettaja. Kuva: Nelonen / Saku Tiainen.
The Voice of Finland -laulukilpailu on edennyt nyt suoriin tv-lähetyksiin, jotka kuvataan tuttuun tapaan Turun Logomossa. Toinen live nähdään perjantai-iltana, 10. huhtikuuta. Tanssiin.fi esittelee kaikki jakson laulajat.
Turun Logomossa suorat lähetykset etenevät niin, että ensimmäisessä lähetyksessä esiintyivät Sannin ja Jenni Vartiaisen tiimiläiset. Nyt nähtävässä lähetyksessä puolestaan kilpailevat Elastisen ja Arttu Wiskarin tiimiläiset. Kustakin tiimistä kaksi laulajaa pääsee semifinaaliin. The Voice of Finlandin voittaja kruunataan suorassa finaalilähetyksessä perjantaina 24. huhtikuuta.
Suorien lähetysten juontajina nähdään Heikki Paasonen, Jaana Pelkonen ja Tinni Wikström.
The Voice of Finlandin suorissa lähetyksissä lavalla nähdään laulajien lisäksi kaikki tähtivalmentajat ja vierailevia esiintyjiä. Toisessa lähetyksessä esiintyvät Jenni Vartiainen ja Samuli Putro, semifinaalissa Sanni ja Vesala, finaalissa Arttu Wiskari ja Haloo Helsinki!
Iskelmätähtiä tv:n suositussa laulukisassa ei enää ole mukana, kun Kalle Jussila putosi täpärästi Knockout-vaiheessa: Kalle Jussila antoi kaikkensa The Voicessa – näin tyrmäysvaiheessa kävi

Arttu Wiskarin tiimi (livelähetys 2 pe 10.4.26):
![]() |
| Kuvaaja: Saku Tiainen |
Opettaja-Arthur on yksi suurimmista The Voicen voittajasuosikeista 2026
Arthur Rinne, 28, Vantaa
Vantaalla asuva 28-vuotias Arthur Rinne työskentelee suomen kielen ja kirjallisuuden opettajana yläkoulussa. Voiceen Arthurin ilmoitti hänen työkaverinsa, joka halusi vastata Arthurin tekemään jäynään. Arthur on ollut pienestä asti kova esiintymään, mutta suurin innostus musiikkia kohtaan alkoi Arthurin tädin esiteltyä hänelle Tina Turnerin tuotannon. Lavalla Arthur aikoo antaa kaiken, mitä hänestä lähtee. Suoriin lähetyksiin Arthur lähtee rauhaisin mielin ja hyvällä asenteella.
Arthur on energinen ja eläytyvä esiintyjä – ja yksi suurimmista The Voicen ennakkosuosikeista 2026.
Lue myös: The Voice -ennakkosuosikki Tony Romeo joutuu tukalaan tilanteeseen tyrmäysvaiheessa
![]() |
| Kuvaaja: Saku Tiainen |
Merette Brandt, 35, Jyväskylä
Jyväskylässä asuva 35-vuotias Merette Brandt työskentelee tatuoijana. Tatuoinnit merkitsevät Meretelle elämää, ja hän tekee työtään intohimosta. Työn ohella Merette harrastaa musiikkia ja laulamista. Mereten mukaan kuvataide ja musiikki ovat valinneet hänet, ei toisinpäin. Esitykseensä Merette haluaa tuoda rouheutta ja tunnetta. Hän haluaa olla oma itsensä ja elää elämäänsä täysillä. Merette odottaa livejä malttamattomana ja toivoo saavansa Logomon suuresta yleisöstä hyvää lisäpotkua.
![]() |
| Kuvaaja: Saku Tiainen |
Viivi-Maria Grosvenor, 29, Kirkkonummi
29-vuotias Viivi-Maria Grosvenor asuu Kirkkonummella ja pyörittää omaa yritystä yhdessä yhtiökumppaninsa kanssa. Viivi-Maria opettaa valokuvausta ja somemarkkinointia pienyrittäjille sekä tekee yrityksille kuvauksia. Yksinhuoltajaäitinä ja yrittäjänä Viivi-Marian arki on kiireistä, mutta hänelle on myös tärkeää pystyä yhdistämään elämässään äitiys ja yrittäjyys. Musiikki on tärkeä osa sekä perheen yhteistä että Viivi-Marian henkilökohtaista ja hengellistä elämää. Suoriin lähetyksiin Viivi-Maria suuntaa tietäen, että aikoo antaa siellä kaikkensa, tuntea täysillä ja juhlia jokaista hetkeä.
![]() |
| Kuvaaja: Saku Tiainen |
Dorcas Lusajo, 21, Merikarvia
21-vuotias Dorcas Lusajo on alun perin kotoisin Tansaniasta, mutta hän tuli Suomeen lukio-opintojen perässä ja asuu nyt Merikarvialla. Dorcas aloitti laulamisen kirkossa jo lapsena ja on jatkanut sitä tähän päivään saakka. Tulevaisuudessa hän haluaa opiskella yliopistossa data-analytiikkaa tai datatiedettä, mutta hän haluaa pitää myös musiikin mukana elämässään. Kevään livejä Dorcas odottaa ristiriitaisin tuntein; jännityksellä ja suurella innolla.
Elastisen tiimi (livelähetys 2 pe 10.4.26):
![]() |
| Kuvaaja: Saku Tiainen |
Selma keskeytti The Voicen leikkauksen takia
Selma Lepistö, 20, Espoo
Espoossa asuva 20-vuotias Selma Lepistö viettää välivuotta työskennellen päiväkodissa ja pohtii samalla, mitä haluaa tehdä tulevaisuudessa. Musiikilla on ollut suuri rooli hänen elämässään pienestä asti. Selma oli Voicessa mukana myös kaudella 13, mutta joutui tuolloin keskeyttämään kisan akuutin nielurisaleikkauksen vuoksi.
Tällä kertaa hän kokee olevansa entistä valmiimpi kilpailuun. Selma on haaveillut laulajan urasta pikkutytöstä asti, ja nyt hän toivoo Voicen olevan yksi askel lähemmäs tuon haaveen toteutumista.
![]() |
| Kuvaaja: Saku Tiainen |
Jose Carlos, 33, Vantaa
33-vuotias Jose Carlos on puoliksi englantilainen ja puoliksi espanjalainen. Hän muutti Suomeen vaimonsa perässä ja asuu nyt Vantaalla. Musiikki on Joselle toivon ja itseilmaisun lähde. Hän löysi erityisesti rap-musiikin pariin veljensä kautta jo nuorena. Tulevaisuudessa Jose toivoo voivansa hyödyntää luovuuttaan ja toteuttaa musiikillisia unelmiaan. Livelähetyksissä esiintyminen on Joselle suuri unelma, josta tulee nyt totta.
![]() |
| Kuvaaja: Saku Tiainen |
Leeni Pihlakoski, 29, Espoo
Leeni Pihlakoski on 29-vuotias sosiaalipsykologi (valtiotieteiden maisteri) Espoosta. Tällä hetkellä Leeni tekee HR-asiantuntijan töitä ja edistää samalla täysillä artistiuraansa. Hän kirjoittaa lauluja ja äänittää ja työstää niitä tuottajansa kanssa. Leeni keikkailee häissä ja muissa tilaisuuksissa. Leenillä on korkeat tavoitteet musiikin saralla, ja hän haluaa päästä esittämään musiikkiaan isoille lavoille. The Voice of Finlandissa Leeni on nauttinut joka hetkestä, ja hän toivoo liveissä esiintymisen olevan maagisen upeaa.
![]() |
| Kuvaaja: Saku Tiainen |
Justiina Luukaslammi, 26, Tampere
Justiina on pin-upia harrastava sairaanhoitaja
Kauhajoelta kotoisin oleva 26-vuotias Justiina Luukaslammi asuu Tampereella ja työskentelee sairaanhoitajana leikkausosastolla. Työssä parasta on ihmisten lähellä oleminen ja heidän tukemisensa jännittävänä päivänä. Justiina harrastaa pin-upia, jossa häntä viehättää yhteisöllisyys, lämpö ja sisarellisuus sekä mahdollisuus ilmaista omaa feminiinisyyttään. Justiina haluaa elää täysillä ja sanoa elämälle kyllä. Tuo asenne on siivittänyt hänet myös The Voice of Finlandin kärkikahinoihin eli livelähetyksiin.
The Voice of Finlandin suorat lähetykset Nelosella ja Ruudussa perjantaisin klo 20.

















