
Kutakuinkin päivälleen yhdeksän vuotta sitten iskelmällisen musiikin sinivalkoiset legendat kokoontuivat suunnittelemaan isoa yhteistyötä: tarkoitus oli, että Agents ja itse Reijo Taipale tekisivät yhdessä levyn.
Agents-yhtyeen soolokitaristi Esa Pulliainen muistelee tuota ikimuistoista kevään 2014 kohtaamista julkisessa some-päivityksessään.
”En enää muista kenen idea, mutta ajatus oli, että Reijo Taipaleen ja Agentsin pitää levyttää yhdessä. Ei huono idea. Reiskan 75-vuotispäivä läheni ja ilmoilla oli juhlatunnelmaa”, Pulliainen kirjoittaa Facebookissa.
”Reiskan 75-vuotispäivä läheni…”
”Jäbähän oli ehdoton suosikkini ja tuttu yhteistyökaveri TV-nauhoituksista ja parilta live keikalta, joten tiesin että samaa kieltä puhutaan, no proplems. Vai tiesinkö ?”
Agents on vuonna 1979 perustettu rautalanka-, iskelmä- ja rockyhtye, joka on toiminut tavallisesti taustaorkesterina nimekkäille solisteille, kuten Rauli Badding Somerjoki, Topi Sorsakoski, Jorma Kääriäinen ja Ville Valo.
Reijo Taipale menehtyi 79-vuotiaana huhtikuussa 2019.
Agents ja Reijo olivat esiintyneen jo yhdessä vuonna 1999 Laulava sydän -tv-ohjelmassa, missä he esittivät mm. legendaarisen Satumaa-tangon:
”Taisin olla pihalla nykytuulista”
Pulliainen kertoo valmistautuneensa palaveriin huolellisesti. Tuottajana hän laati kappalelistankin ”pistäen likoon koko ammattitaitoni ja yleisesti luotetun tyylitajuni”.
”Mietin sävellajit, tempot, sanoitusten sopivuuden huomioiden laulajan korkean iän ja otin etäisyyttä omiin rock-demoneihini. Ajattelin osaavani sulautua Reiskan mielenmaisemaan, olinhan seurannut hänen uraansa tosi tarkasti ensilevytyksistä lähtien. Mutta mutta… ”
Lue myös: Täystyrmäys Agentsien uudelle yhteistyölle – HS: ”Vaikea kuunnella irvistelemättä”
”Ei oikein kipinä syty, sanoi Taipale”
Kun Pulliainen sitten esitteli näkemyksiään tuotantopalaverissa, hän sai jo ”yhtiön miehet” lämpenemään vuolailla puheillaan.
”Mutta hogasin että Reiskan mielessä alkoi epäilyksen kyy nostaa veristä käpäläänsä. Siinä kohdassa kun esitin, että olisi perusteltua ottaa mukaan myös yksi Kari Tapion laulu, alkoi mies jo smyygailla tapettia ja hakea katseellaan ulko-ovea. Ei oikein kipinä syty, sanoi Taipale”, Pullainen muistelee.
”Tajusin että tämä tapaaminen oli tässä. Hissukseen kiitin osallistumisesta ja tarkkaavaisuudesta, mutten toivottanut uudelleen tervetulleeksi.”











