Ota yhteyttä

Orkesterit

Pentti-Oskari Kangas, 80, perusti seinähullun tanssiorkesterin, selvisi koomasta ja jaksaa yhä yrittää

7 seinähullua veljestä -orkesterin perustaja Pentti-Oskari Kangas täyttää 80 vuotta. Lue elämäniloisen viihdyttäjän ja yrittäjän huima tarina!

Julkaistu

@

Pentti-Oskari Kangas ja 7 seinähullua veljestä.

Legendaarinen muusikko ja yrittäjä Pentti-Oskari Kangas viettää isoa juhlapäivää, sillä hän täyttää lauantaina (20.5.) täydet 80 vuotta.

Pentti-Oskari valmistui kansakoulunopettajaksi vuonna 1964, mutta musiikki vei mukanaan. Vuonna 1966 hän perusti huumoriyhtyeen nimeltä Pentti-Oskari Kankaan 7 Seinähullua Veljestä, joka sittemmin tunnettiin nimellä Seitsemän seinähullua veljestä.

Moni muistaa myös yhtyeen keikkabussin, jonka kylkeä koristi iso teksti: Hulluna on hyvä olla. Keikkoja riitti hurjaa tahtia, jopa 370 vuodessa.

”Sana hullu ei ollut pilkkaa. Jotkut ovat autohulluja, me oltiin musiikkihulluja”, Pentti-Oskari on kuvannut.

Mainos

Danny, Junnu Vainio, Irwin ja Lea Laven solisteina

Pentti Oskari Kankaan Seitsemän Seinähullua Veljestä -orkesterin syntyyn ja seuraukseen liittyy melko epätavallinen tausta.

Nimittäin kolme Penttiä Nieminen, Ilmonen ja Kangas Rauman seminaarista sattuivat 1960-luvun puolivälissä olemaan musisoimassa Opettajavalmistuslaitoksen talvipäivillä. Miesten instrumentteina olivat hanuri, saksofoni ja banjo.

Pentti-Oskari Kankaan ensimmäinen orkesteri 1960-luvulla.

Orkesteri sai tästä alkunsa, mutta mukaan otettiin vielä kitaristi Henry Virtanen, basisti Kullervo Jyrkäs ja rumpali Esa Rosvall.

”Talvella 1966 toimin Vehmassalmen tanssilavan järjestäjänä ja saman vuoden vappuna orkesteri heitti ensimmäisen keikkansa kyseisellä lavalla, käyttäen nimeä Hammond Quintet. Orkesterin solistina toimi nouseva tähti Danny”, Pentti-Oskari muistelee.

Samana kesänä orkesteri järjesti oman kesäkiertueen, jonka keikka-autossa luki Pentti Kankaan tangosextetti” Orkesterin paidoissa puolestaan koreili teksti Hullu Oskarin hullut. Kesäkiertueen solistiksi palkattiin muuan täysin tuntematon Irwin Goodman. Samana kesänä orkesteriin liittyi myös haukiputaalainen Lea Luukinen, jonka nimi muuntui Lea Laveniksi.

Mainos

Syksyllä 1966 orkesterin nimi vaihtui Pentti Oskari Kankaan showseitsikoksi, jonka solisteina vierailivat muun muassa Juha Vainio ja Jukka Kuoppamäki ja monet muut 60-luvun tähdet. Nimi Pentti Oskari Kankaan Seitsemän seinähullua veljestä syntyi vasta vuonna 1968 ja samoihin aikoihin kokoonpanoon liittyi Pekka Seppä eli Pablo. Tottakai pitää mainita Reijo ”Takku” Ylinen joka soitti mitä vaan!

”Vähän myöhemmin saimme riveihin rumpali Raimo Smedbergin ja Seppo Korjuksen, joka Takun ohella soitti kaikkea. Näiden herrojen tulon jälkeen kitaraa ei liiemmin orkesterin kokoonpanossa ei ole näkynyt. Tämän jälkeen orkesterille ominainen show-meininki alkoi syntyä kuin luonnostaan. Orkesteri kotiutui Raumalta Tampereelle ja pienten henkilövaihdosten jälkeen voimistui entisestään.”

Vuonna 1979 perustettiin UIT, joka toimi Linnanmäellä ja herrat Jaakko Salo, Jukka Virtanen ja Matti Kuusla palkkasivat orkesterin teatteriin ja pesti jatkui vuoteen 2007.

7 seinähullua veljestä 1980-luvulla Linnanmäen Uudessa Iloisessa Teatterissa.
7 seinähullua veljestä 2022.

Tuli tuhosi keikka-auton – orkesteri pisti valssiksi

Pentti-Oskari sanoo, että 7 seinähullua veljestä on Suomen pitkäaikaisin ammatikseen täysipäiväisesti soittanut viihde- ja tanssiorkesteri. Kaikkiaan keikkoja tuli tehtyä yli 10 000.

Tovi sitten Pentti-Oskari jakoi vanhan Turun Sanomien lehtileikkeen liki 54 vuoden takaa, marraskuulta 1969. Tuolloin orkesterin keikka-auton kaasukäyttöinen jääkaappi syttyi tuleen kesken keikkamatkan. Auton sisustus ja kori paloivat käyttökelvottomiksi ja soittajat menettivät mm. vaatteita ja instrumentteja.

Jutun otsikkona oli vetävästi: Kansa väänteli valssin tahtiin auton palaessa. Artikkelissa kerrottiin, kuinka Pentti-Oskari Kankaan orkesteri soitti surumarssia ojanpientareella Euran Souppan kylässä.

Mainos

”Sen verran haluan korjata tärkeää yksityiskohtaa, että soitimme auton palaessa pientareella muun muassa solistimme Junnu Vainion Kylän suurinta kypärää. Kulkurin valssin sijaan soitimme tilanteeseen paremmin sopivan Orpopojan valssin”, Pentti-Oskari korjaa.

”Jälkeenpäin selvisi, ettei vakuutus korvannut mitään, koska vaahtosammutin oli täytettävänä. Silloin sellaista ei edes edellytetty autossa. Aika kultaa muistot. Nyt on hyvä hymyillä.”

Pentti-Oskari makasi kuukausia koomassa

Kangas on toiminut yrittäjänä monella alalla, vuodesta 1985 lähtien matkailuyrittäjänä saaristossa. Hänen yrityksensä Herrankukkaro sijaitsee Rymättylässä. Hän on myös höyrylaiva Ukkopekan kapteeni – tai niin kuin hän itse kutsuu: kiireapulainen.

1980- ja 90-luvuilla Pentti-Oskari työskenteli toimittajan radiossa ja televisiossa ja laskee tehneensä yli 600 henkilöhaastattelua tunnetuista suomalaisista viihteen ammattilaisista.

Mainos

”Opettelin uudelleen kävelemään ja puhumaan”

2010-luvun alussa Pentti-Oskari sairastui vakavasti. Hän makasi kuukausia sairaalassa, osin koomassa. Syynä oli hengenvaarallinen bakteeritulehdus, jonka alkuperä jäi mysteeriksi.

”Katsoin monta kertaa teho-osaston letkuja ja mietin, mitkä niistä saan irti. Laihduin 34 kiloa. Opettelin uudelleen kävelemään, kirjoittamaan, osittain puhumaankin”, Kangas on kuvaillut dramaattista sairauttaan.

Pentti-Oskarin perheeseen kuuluvat vaimo Marja sekä kolme aikuista lasta ja lapsenlapset.

”Pikkupojasta lähtien minulla on ollut valtava kiinnostus kaikkea vanhaa kohtaan. Rehellisyys ja nostalgisuus, mikä vanhanaikaiseen liittyy, on määritellyt elämääni. Asun 1400-luvulla rakennetussa talossa ja omistan kuorma-auton vuosimallia 1937. Ainoastaan vaimoni kohdalla olen tehnyt poikkeuksen, sillä hän on minua kolme vuotta nuorempi”, Pentti-Oskari on nauranut.

Mainos