Suvi Teräsniska.
Suvi Teräsniska on saanut kokea monenlaisia tunteita viime päivinä. Iskelmätähti täyttää perjantaina, 10. huhtikuuta 37 vuotta ja juhlistaa syntympäiväänsä keikkailevan artistin tavoin tietysti esiintymällä.
Suvin Iltalauluja-kiertue käynnistyi torstai-iltana Porvoon tuomiokirkosta ja perjantaina vuorossa on Tikkurilan kirkko Vantaalla.
Kiertue nousi otsikoihin aiemmin tänä vuonna, kun Teräsniska joutui tekemään poikkeuksellisen liikkeen urallaan ja perumaan suurimman osan kiertueen keikoista. Syynä oli heikosti käynyt lippukauppa.
”Olen tässä tilanteessa itseasiassa ekaa kertaa koko urallani ja toki se harmittaa mutta haluan olla rehellinen tilanteelle ja yleisölle”, Suvi tiedotti maaliskuussa 2026.
19 konsertin kevätkiertue kutistui lopulta vain viiteen kirkkoon.
Lue myös: Perhesurua, kuolemaa ja keikkakatoa – Suvi Teräsniskan raskas vuosi
”Nyt solistia jännittää”
Suvi julkaisi somessa tunnelmakuvia Iltalauluja-kiertueensa avauksesta Porvoosta ja tunnusti, että jännitys oli käsinkosketeltavaa. Hetki oli pysäyttävä.
”Olipa ihan todella jännittävä aloittaa Iltalaulu-konsertit”, hän kuvaili.
”Piti oikein ääneen todeta heti alkuun että nyt solistia jännittää niin johan se sit rupes helpottaan.”
Suvi on kiitollinen.
”Ihanaa nähdä kun se oma ajatus käy toteen ja homma näyttää ja kuulostaa siltä miltä on haaveillut sen näyttävän. Rakastan ajatusta että me ollaan luonnonvalossa, se on lohdullinen tila. Musiikki voi viedä meidät haikeuteen mutta sit lun astuu ovesta ulos valoon niin on silti levollinen mieli”, Suvi fiilisteli.
”Kevät on kyllä mun aikaa.”
Iltalauluja-kiertue nähdään vielä Tampereella Messukylän kirkossa 19. huhtikuuta, Helsingissä Kallion kirkossa 26. huhtikuuta ja viimeiseksi Suvin kotikaupungissa Oulussa Oulujoen kirkossa 3. toukokuuta. Lippuja voi ostaa tästä (Lippu.fi).
Katso Suvi Teräsniskan keikat ja konsertit tästä.








