Ässät: Pekka Peltola (vas.) Lare Siltala (keskellä) ja Janne Kiuttu.
Ässät on tanssittanut suomalaisia jo vuodesta 1978. Oulussa perustetun orkesterin perustaja, laulaja-rumpali Lauri ”Lare” Siltala, 66, lähestyy myös omaa komeaa merkkipaaluaan: rumpujen takana tulee pian täyteen 50 vuotta.
Pitkän uran rinnalla yhtyeen musiikki on löytänyt kuulijoita suoratoistopalveluissa. Marraskuussa 2025 Ässät sai kolmannen kultalevynsä, tällä kertaa Salattu rakkaus -kappaleesta. Ihanuuteni oli tuolloin kerännyt jo yli kymmenen miljoonaa kuuntelua ja tuonut orkesterille myös platinaa.
Nyt Ässiltä tulee syksyyn uutta, reipasta musiikkia. Mi Amore -uutuudella Lare on innostunut suoritukseen, jota kappaleen sanoittaja Reijo Päkkilä kuvailee erityisen lämpimästi.
Lue myös: Ässät sai taas kultaa – katso video juhlista
”Ehkä elämänsä vetoon”
Päkkilän mukaan Ässät laittaa uudella kappaleellaan bileet pystyyn syksyn harmauden keskelle.
Erityistä kiitosta hän antaa Laren osuudelle.
”Lare intoutui ehkä elämänsä vetoon, vaikka 50 vuotta kohta tulee hänellä rumpujen takana täyteen”, Päkkilä kehuu.
Kappaleen on säveltänyt Robin Berg ja sanoittanut Päkkilä. Sovituksesta vastaa Kimmo Klemettinen, jonka näkemys laulun suunnasta löytyi heti ensimmäistä demoa kuunnellessa.
”Kime oivalsi heti, kun kuuli ensi demon, että mihin suuntaan tätä biisiä viedään.”
Mi Amore on Rhp Tuotannon / Finmusicin julkaisu.
Alkuvuonna suru-uutinen
Ässät on julkaissut uutta musiikkia myös aiemmin tänä vuonna. Tammikuussa ilmestynyt Hyvä, paras, parempi kertoi rakastumisesta ja yhteiselosta.
Kappaleen ideoija Erkki Puumalainen kuvaili laulua oodiksi pitkille parisuhteille. Lare puolestaan kertoi Tanssiin.fi:lle, että laulu oli tehnyt häneen vaikutuksen heti.
Lue myös: Ässät levytti oodin pitkille parisuhteille
Uutuuden sanomassa korostui ajatus siitä, kuinka ihmissuhteet syvenevät ajan myötä ja vahvistuvat myös vaikeuksien kautta.
Syksyn levytyksessä Ässät tarjoaa puolestaan reipasta menoa. Päkkilän toive kuulijalle on yksinkertainen:
”Hyvää syksyä ja toivon, että tämä piristi, kun kuuntelit.”
Lue myös: Tuomo Naumanen on kuollut
Ässien vuoteen on mahtunut suruakin, sillä yhtyeen entinen kosketinsoittaja Tuomo Naumanen menehtyi tammikuussa 2026. Naumanen soitti Ässissä vuosina 2018-22.
Katso Ässien keikat tästä.
Kuuntele Ässät Mi Amore 2026:













