Katri Helena juhlii syntymäpäiväänsä kesän – ja ehkä uran – viimeisellä festarikeikallaan. Avopuoliso Tommi Liimatainen, 47, onnittelee rakastaan kauniisti.
keikat
Matti-Sakari & Pekkaniskan Pojat levytti syvällisen ja koskettavan tanssisinkun. Lue orkesterin kuulumiset!
Lohjalla sijaitseva Tanhuhovi aloittaa tanssit jo syyskuussa uuden, tanssikansalle tutun vetäjän voimin.
Marita Taavitsainen syyllistyi rikkomukseen.
Simo Silmun sairausloman takia Yölintu on lokakuusta lähtien ensi vuoden alkuun asti poissa pelistä.
Teemu Roivainen paljastaa Ilta-Sanomissa, mihin kulutti 30 000 euron Selviytyjät-pottinsa.
Marion Rung, 78, juhlii ainoan lapsensa syntymäpäivää.
Amadeus Lundbergin kesään kuuluu elämän ääripäitä: rakas isoisä Juhani Pesonen menehtyi, mutta oman tyttären syntymä lähenee.
Sairauslomalla oleva synttärisankari Matti Ruohonen tuskin palaa keikkalavoille Teppo-veljensä kanssa lähiaikoina.
Reeta & Suvi -tanssiduon Suvi Karjula kärsii terveyshuolista.
Hannu Hautaniemi sanoo siirtyvänsä tanssilattian puolelle.
Katri Helena on saanut oman, jykevän turvamiehen.
Tangokuningatar Saana Sassali odottaa toista lastaan.
Kokkolan seudulta tuleva Guns Rosor -orkesteri levytti iloisen tanssikappaleen suomeksi.
Tangokuningatar Pirita Niemenmaa on taistellut ikävän sairauskierteen kanssa kuukausia. Edessä on kipeä valinta.
Tangoilla kruunutta jäänyt Sari Tuliniemi perusti trion finalistiensa kanssa – heti tuli lottovoitto
Kruunuttomat-triossa laulavat Sari Tuliniemi, Emma Daniels ja Kalle Rannilla. "Ei kannata lamautua", he toteavat.
Äkillisten sairastumisten vuoksi koko Pistohiekan tanssi-ilta joudutaan perumaan.
Miia Laitinen haluaa olla "työn kuningatar" ja pohtii osallistumista Lavatangon SM-kisoihin. Lue haastattelu!
Harri Hautaniemi joutuu jättämään Hurman ja lähtee tangokeikoille perustamansa Jackpot-orkesterin kanssa. Lue tuoreen tangokuninkaan haastattelu ja katso...
Kahdesti toiseksi tangoilla jäänyt Leif Lindeman sanoo, että on saanut kisan ansiosta tehdä rakastamaansa työtä.
Isto Hiltunen kertoo, että alkaa keikkailla Ari Nylundin orkesterin kanssa. Lue haastattelu!
Anne Mattila sairastui ikävällä hetkellä.
Maatilalla työhön tottunut Eija Sinikka rakastaa liikkumista. "Hengissä selvitty", hän fiilisteli pitkän heinäkuisen pyöräreissunsa jälkeen.
Lavatanssien uuden suosion ja trendikkyyden yhtenä airueena on nuorekas ja supersuosittu Komiat-orkesteri. Lue Komioiden iloinen kesähaastattelu!
Heikki Koskelo muutti Ouluun avoliittoon eikä haikaile tangokisoihin. Lue kesähaastattelu!
Sinkkukesää viettävä Saija Tuupanen vakuuttaa MeNaiset-lehdessä, ettei kaipaa ketään vierelleen.
Katri Helena viettää juhannusta leppeästi miehensä kanssa kotosalla.
Danny ja Helmi lauloivat yhdessä Tahdon olla hyvin hellä -hitin, joka tunnetaan Armi Aavikon esittämänä. Katso ainutkertainen...
Kajaanilaisessa hoitokodissa haitaristi-Joukon kanssa esiintynyt Teemu Ahtonen sanoo, että käynti "veti hiljaiseksi".
Kake Randelin, 69, on IL:n mukaan perinyt Jari Sillanpään ja Kari Tapion paikan keikkapalkkioissa.








































