Eini uskaltaa heittäytyä naisen haarojen väliin kuvissa, mutta kotioloissa hän on oppinut olemaan oma, tavallinen itsensä. Kuuntele...
sinkku
Mikko ja Emelia Mäkeläisen ensimmäinen sinkkuduetto on kaunis Aavistus. Lue lisää ja kuuntele koskettava tulkinta!
Kesäisen lavakeikan jälkeen Antti Ahopeltoa lähestyi parketin puolelta mies, jonka laulu on nyt päätynyt sinkuksi. Kuuntele uutuus...
Pasi Kivimäki ja N.Y.T. kuvaavat uutuusrumbaansa sieluja siveleväksi kappaleeksi. Tanssiorkesteri valmistelee uutta, odotettua albumia.
"Tämä on meille tarkoitettu", Saija Tuupanen kuvaa ensimmäistä yhteissinkkuaan avopuolisonsa Sami Hedbergin kanssa. Kuuntele kaunis duetto ja...
"Aika monta junaa on lähtenyt ja tullut Pieksämäen asemalle", juhlavuotta viettävä Kari Vepsä muistelee 1967 alkanutta uraansa.
Vuonna 1997 perustettu FBI-beat haluaa juhlavuoden uutuussinkullaan luoda uskoa suomalaisten arkeen. Lue lisää ja kuuntele Suomipoika!
Rakkauslomalla käynyt Mikko Mäkeläinen myöntää, että lapsiperhearki on välillä rankkaa. Kuuntele Mikon uutuussinkku!
Arto Nuotion juhlasinkku Kairan kaunein tyttö kuullaan ensiesityksenä viihdelegendan 70-vuotiskonsertissa Turussa. Lue lisää ja kuuntele kaunis valssi!
Uutta musiikkia viikonloppuun: Reeta & Lumo teki jenkkikantrista upean version, Sami Rosholm tanssittaa Jamppa Tuomisen hengessä. Kuuntele...
Kesätyöt Aureskosken puunjalostustehtaalla poikivat idean Albert Salmisen & The Gallantsin debyyttisingleen. Lue lisää ja kuuntele!
60 vuotta täyttävä Michael Monroe kehuu Kalle Jussilaa hienoksi mieheksi, jolla on sydän paikallaan. Kuuntele tv-tuttujen Matkaa...
Nyt on ehtaa tanssimusiikkia! Kuuntele Ässien suvisinkku Suomineito ja lue kesähitin synnystä.
"Pandemian lopussa alkoi näkyä valoa tunnelin päässä", Matti ja Teppo kuvaaat Ollaan kuin ennen -albumin syntyä. Kuuntele...
Hurma laulaa nyt rohkeasti kesäisen kuumasta rantaseksistä – vai laulaako? Katso livevideo ja lue lisää!
Arja Korisevan levyttämä kaunis kappale kerää kehuja. Kuuntele ja lue lisää.
Laulaja Jarno Itkonen joutui hakemaan uuden ilon ja innon keikkailuun koronan aiheuttaman elämänmuutoksen vuoksi. Lue avoin haastattelu!
Espanjasta vaikutteita uuteen sinkkuunsa ammentanut Teemu Roivainen iloitsee keikoista ja tyttärensä tuomasta väristä elämään.
Rosa Narmala juhlisti hartaasti odotettua esikoissinkkuaan. Rosan sinnikäs artistimatka sisälsi tangoilta löytyneen rakkauden ja Kyösti Mäkimattilan tuenkin.
Jukka Hallikainen julkaisi uuden soolosinkun. Mutta mihin tangokuningas biisissä tykästyi? Kuuntele ja lue!
Fernanda-orkesterin solisti Katja Karisukki ja J.A.L.O-muusikko Pekka Kuorikoski yhdistivät voimansa. Kuuntele Rakkaus on totta -sinkku ja lue...
Weranta kehottaa ottamaan aikaa itselle ja läheisille. Kuuntele orkesterin uutuussinkku ja lue kuulumiset.
Eija Kantolan 30-vuotisjuhlakiertue nähdään syyskuussa. Duettopariaan Kyösti Mäkimattilaa hän kuvaa naapurin pojaksi: "Olemme kotoisin saman järven rannalta"....
Vastikään Tanssi kanssain -ohjelmassakin viihdyttänyt Johanna Rantsi iloitsee uudesta sinkustaan ja keikkaelämästä. Lue ja kuuntele!
Ikinuoren Einin koukuttava uutuussinkku tarjoaa lohdullisia ajatuksia meille kaikille. Lue lisää ja kuuntele!
Tangokuningas on nyt ikionnellinen eläintenhoitaja. Pian 40 vuotta täyttävä Aki Samuli saa viettää tuplajuhlia. Lue lisää!
Suvi Karjulan mukaan iloisessa uutuussinkussa tarkastellaan ihmisyyttä itseironian kautta. Lue Suvin kuulumiset ja kuuntele levytys!
Sinitaivas-tähden sooloprojekti ammentaa rakkaudesta italialaiseen musiikkiin. Kuuntele Juha-Matti Aholan komea uutuus ja lue lisää!
Amadeus Lundberg vietti laatuaikaa isänsä, Hortto Kaalo -yhtyeen perustajan Taisto Lundbergin kanssa. Katso harvinainen yhteiskuva ja lue...
Laulavan maajussin kolmas studiolevy ilmestyy ennen kesää. Musiikki on yhä olennainen osa tangokuninkaan elämää. Lue Aki Samulin...








































