Ota yhteyttä

Teuvo Oinas

Teuvo Oinas aloitti laulajan uransa jo 1960-luvulla – polte musiikin pariin oli kova ja tango oli pikkupojasta asti Teuvolle “se juttu”. Seinäjoen Tangomarkkinoilla saatu Tangokuningas 1986 -titteli antoi lopulta hyvät mahdollisuudet keskittyä laulamiseen.
Laulukilpailun voitto ja musiikin parissa tehty työ onkin muovannut Teuvon suosituksi esiintyjäksi huvipakoilla. Pitkään uraan mahtuu useita tuhansia keikkakilometrejä ja lukuisia esiintymispaikkoja. Teuvo on palkittu mm. Suomen parhaana tanssisolistina 2005 (Tanssipaikka Helsinki Pavin toimesta).

Teuvo on viihdyttäjä, joka pitää tärkeänä tehtävänään esittää musiikkia, jonka rytmi käy jalan alle.

Yhtye: Kiintotähti.

“Tässä ammatissa kanssakäyminen ihmisten kanssa on minulle erityisen tärkeää, kehuu Teuvo Oinas työnsä parhaita puolia.

Teuvo vietti 2016 juhlavuottaan, kun tangokuninkaaksi valinnasta tuli kuluneeksi 30 vuotta. Juhlavuonna Teuvo valittiin Vuoden Tanssittajaksi ja Gramofonin tuottama Suomalainen Tango -albumi valittiin Kuukauden levyksi ja Vuoden 2016 levyksi.

Tänään:

Tänään ei listattuja keikkoja.

Tulevat keikat:

Päivä Paikkakunta Tanssipaikka
la 19/09/20 Vuokatti Naapurinvaaran huvikeskus
Kellonaika: 20.00. Lippu: 16€. Osoite: Naapurinvaarantie 20 B. Klo 20-01.30. Tanssien lipunmyynti alkaa klo 19.30, ensimmäiset valssit soitetaan klo 20.00 ja viimeiset klo 01.00. Talo sulkeutuu klo 01.30.
ke 30/09/20 Kuopio Rauhalahden kylpylähotelli
Kellonaika: 20.00. Lippu: 14€. Osoite: Katiskaniementie 8. Liput majoittujat 8€.
ke 28/10/20 Huittinen Hirvensuuli
Kellonaika: 19.00. Lippu: 15€. Osoite: Erkkiläntie 17-21. Tanssipaikan puhelin: 044 056 5610. Naistentanssit klo 19-23.45.
ti 01/12/20 Ylläs – Äkäslompolo Äkäshotelli
Kellonaika: 21.00. Lippu: 15€. Osoite: Äkäsentie 10. Teuvo ja ManTra. Illan pääesiintyjät aloittavat klo 22. Pääsylippuja voi ostaa ennakkoon Äkäshotellin aulabaarista. Narikkamaksu 3 € ei sisälly pääsylipun hintaan. Pääsylippu sisältyy majoituksen hintaan Lapland Hotels Äkäshotellin, Ylläskaltion ja Saagaan majoittuville asiakkaillemme.
ke 16/12/20 Kuopio Rauhalahden kylpylähotelli
Kellonaika: 21.00. Lippu: 14€. Osoite: Katiskaniementie 8. Liput majoittujat 8€.

Tilaa RSS-syöte | Lisää kaikki keikat kalenteriisi: RSS | iCal

 

Pidätämme kaikki oikeudet muutoksiin.