Erkki Liikanen.
Erkki Liikanen, 82, on pidetty kansantaiteilija, joka on viihdyttänyt suomalaisia laulamalla jo 1960-luvulta saakka.
Vaikka menestystä on tullut musiikin muodossa, Erkki on joutunut myös vakaviin ja ikäviin kahnauksiin verottajan kanssa.
Rahakkaat mainostyöt johtivat Liikasen 1970-luvun lopulla katkeraan konkurssiin, kun verottaja määräsi Erkin yhtiölle muhkeat mätkyt.
Sen seurauksena Liikasten perheen kotitalokin meni alta ja Erkki joutui vaimonsa ja lastensa kanssa muuttamaan kesämökilleen.
Erkki on kuvaillut taloudellista murhenäytelmää nöyryyttäväksi.
Lue myös: Erkki Liikanen täytti 82 vuotta ja juhli päivätansseissa – katso kuvat
Erkki Liikanen kisasi kuudesti Syksyn Sävelessä
Erkki Liikanen otti laulajauransa ensiaskeleita ollessaan kiertueella Veikko Ahvenaisen orkesterin kanssa 1960-luvun alussa. Ensilevytys oli vuonna 1962 tehty Hiiri Gonzales (Sauvo Puhtilan sanoitus, alkuperäiskappale oli nimeltään Speedy Gonzales).
Liikanen soitti noihin aikoihin myös rumpuja sekä Erik Lindströmin että Pertti Metsärinteen yhtyeissä.
1960-luvun tunnetuimmat levytykset olivat Kun hämärtää (1965) ja Manzanilla (1963), joka oli duetto Arja Tuomarilan kanssa.
1970-luvun puolivälissä syntyi country-henkinen pitkäsoitto nimeltään Aikapommi yhdessä Kari Tapion kanssa. Levyltä löytyy hittikappale Meiä Veera, Karjalan murteella tehty suomennos amerkkalaisesta kantrihitistä.
Samaan aikaan Liikanen näytteli ja lauloi Merirosvoradiossa ja aloitti menestyksekkään osallistumisputken Syksyn Sävel -kilpailuihin kappaleella Evakkoreki (1975).
Liikasen huumorirallit valloittivat listat seuraavina vuosina ja myöhemminkin syntyi vielä muun muassa kappale Lampata (1989).
Hän osallistui Syksyn Säveleen vuosina 1975, 1976, 1977, 1983, 1984 ja 1989. Liikanen voitti humoristisilla iskelmillään kilpailun vuosina 1975 ja 1976 (Jokkanttii) – ja sijoittui toiseksi kaikilla muilla osallistumiskerroillaan.
300.000 markan mätkyt ajoivat nurkkaan
Moni muistaa Erkki Liikasen myös Seura-lehden mainoskasvona.
Mainoshommista poiki lopulta ongelmia, kun verottaja totesi, että siitä saadut tulot ovat liikevoittoa ja langetti Erkille 300.000 markan mätkyt.
Juttua käsiteltiin lopulta korkeimmassa hallinto-oikeusessa saakka, mutta Erkki hävisi jutun äänin 3–2. Liikanen koki joutuneensa oikeusmurhan uhriksi eikä jakasanut enää valittaa EU-tuomioistuimeen.
Mätkyt olivat niin hurjat, että Erkin perhe joutui myymään paritalon puolikkaansa Forssassa ja muuttamaan juuri hankittuun kesämökkiin Tammelaan, Kuivajärven rannalle.
Siellä he asuvat yhä.
Lue myös: Erkki Liikanen, 81, kärsii ikävistä selkävaivoista – iso kiertue odottaa
”Koin sen hirveänä häpeänä”
erkki liikanen konkurssistaan seurassa
”Virkamiehet kävivät kurkkimassa ikkunan takana, mitä meillä on. Kaikki piti panna paperille, vaikka sanoin, että maksan. Koin sen hirveänä häpeänä, en uskaltanut edes kävellä missään. En saanut omalta tililtäni rahaa. Se oli niin nöyryyttävä juttu!” Erkki muisteli Seurassa taannoin.
Erkki ja Anne Liikanen ovat olleet naimisissa yli 60 vuotta. He tapasivat vuonna 1964 Nummituvan tanssilavalla. Heillä on kaksi lasta ja viisi lastenlasta.
Erkki on ikäisekseen hyvässä kunnossa ja on saanut sydänvaivansa aisoihin. Liikanen on kokenut yhden sydäninfarktin.
Erkki on Karjalan evakkoja. Hän oli vähän yli yksivuotias, kun suurhyökkäys Kannaksella alkoi kesäkuussa 1944 ja vanhemmat joutuivat lähtemään pommituksia pakoon muualle Suomeen.











