Loistava ja karismaattinen laulaja Mikko Mäkeläinen tunnetaan viihdyttävänä ja ammattitaitoisena iskelmämusiikin tulkitsijana. Komeasta tummasta äänestään ja hurmaavasta persoonallisuudestaan tuttu kokenut esiintyjä osaa ottaa yleisönsä ilta toisensa jälkeen.
Mikko Mäkeläinen nousi suuren yleisön tietouteen Suomen Tähti 2000 -kilpailun voittajana. MTV3-kanavan suoraa lähetystä seurasi yli miljoonaa katsojaa.
Mikko Mäkeläinen ja hänen kanssaan jo vuodesta 1998 kulkenut orkesteri Myrskylyhty on julkaissut useita menestyksekkäitä albumeja: Kovaa ja korkealta, Jalat tukevasti ilmassa, Kuumaa asfalttia, Tuhkaa jää, Piru irti jaMikko Mäkeläinen. Kaksi viimeksi mainittua pitkäsoittoa on palkittu kultalevy-tauluilla.
MAINOS
MAINOS PÄÄTTYY
Vuosien varrella Mikko on takonut monia hittibiisejä, jotka ovat soineet radiosoittojen kärjessä. Tammikuussa 2022 Mikon 40-vuotissyntymäpäivänä julkaistiin albumi Onneni, jolla soivat Mikon omaa käsialaa olevat kappaleet. Albumi juhlistaa samalla Mikon yli 20-vuotista artistiuraa.
Mikko on julkaissut myös Joulun toive – joululevyn, jolla mm. kuullaan laulu Ääni taivaasta, jonka Mikko on tehnyt äitinsä muistolle.
Mikko Mäkeläinen & Myrskylyhty: Laulu- Mikko Mäkeläinen | Kitara- Olli Tanttu | Basso- Joonatan Jaakonaho |Rummut- Riku | Koskettimet- Jouni Nieminen.
KEIKAT:
Pe 21.8. | Ravintola Wanha Satama | Kuopio La 22.8. | Sieravuoren Lomakylä | Eura La 29.8. | Ämyri | Somero Pe 11.9. | Esakallio | Somero La 12.9. | Yksityistilaisuus | Lieto Ti 15.9. | M/S Finlandia | Helsinki La 19.9. | Kukonhiekka | Saarijärvi Pe 25.9. | Käenkoski | Parkano Ke 30.9. | Hophaus, Tahko La 3.10. | Yritystilaisuus | Rauma Su 4.10. | Tallink Victoria | Helsinki Ma 5.10. | Tallink Victoria | Helsinki La 10.10. | Lohijärven Urheilutalo | Ylitornio La 17.10. | Yritystilaisuus (duo) | Turku La 17.10. | SF-C Rairanta | Uusikaupunki La 17.10. | Yritystilaisuus | Turku La 24.10. | Hotelli Tallukka | Asikkala Pe 30.10. | Härmän Kylpylä | Ylihärmä, Kauhava Pe 20.11. | Hotelli Keurusselkä | Keuruu La 21.11. | Kruunupuisto | Punkaharju, Savonlinna Su 22.11. | Pyhäjärven kirkko La 28.11. | Kunnonpaikka | Siilinjärvi La 5.12. | Tarvasjoen kirkko | Tarvasjoki | klo 16 Su 6.12. | Carolin kirkko | Borås, Ruotsi Ma 7.12. | Viking XPRS | Helsinki Ma 7.12. | Borås | Ruotsi Ti 8.12. | Viking XPRS | Helsinki Ke 9.12. | Joulukonsertti | Saarijärvi La 12.12. | Viihdekeskus Kalliojärvi | Isokyrö La 19.12. | Auran Nuortentalo | Aura La 19.12. | Urjalan kirkko | Urjala | konsertti klo 16