
Nurmijärven Ruusulinnassa kuvataan kesäkuussa uutta kotimaista elokuvaa. Nyt tuohon tangon ja lavatanssien maailmaan sijoittuvaan komediaan kaivataan tanssijoita!
Kyseessä on Tekele Productionsin tuottama ja Jenni Toivoniemen ohjaama ”hyvän mielen komediaelokuva”. Tanssijoita hakevan Helsinkin Catingin mukaan kuvaukset ovat kelpo tilaisuus kaikille, jotka ovat joskus parketille pyörähdelleet.
”Jos olette käyneet lavatansseissa, teillä on jo hyvä käsitys kuvausten haetusta tunnelmasta!” kuvauksia mainostetaan.
Toivoniemen ohjaaman ja Anna Brotkinin käsikirjoittaman uutuuskomedian nimi on Perhonen. Se on moderni komedia säätäjä-isästä ja millenniaali-tyttärestä, jotka löytävät toisensa ja itsensä uudelleen. Kesäiseen maakunta-Suomeen sijoittuvassa tarinassa kohtaavat yötön yö, tukahdutetut tunteet, loukattu liittymäkauppias, taskulämmin karpalolonkero sekä imelien tunteiden äärelle pakottava suomalainen tango.
Toivoniemen ensimmäinen pitkä elokuva on vuoden 2020 Seurapeli, jonka Toivoniemi käsikirjoitti ja ohjasi. Menestyneen draamakomedian pääosissa näyttelivät mm. Laura Birn, Emmi Parviainen, Paula Vesala ja Eero Milonoff.
Lue myös: Oho, Petri Hervanto yllättää valkokankaalla – elokuvassa Julia Robertsin veljen kanssa
Valmiita tanssipareja tai yksilöitä kaivataan
Ruusulinnan kuvauksiin maanantaina 12.6. haetaan ihmisiä, joilla on harrastuspohjaa tai muuta osaamista perinteisistä lavatansseista (tango, valssi yms). Ihmisiä jotka viihtyvät lavatansseissa ja ovat käyneet esim. tangomarkkinoilla.
”Otamme mielellämme mukaan kaikenikäisiä ja -näköisiä täysi-ikäisiä avustajia. Otamme erityisen mielellämme valmiita tanssipareja, mutta yksittäisetkin henkilöt voivat hyvin hakea!”
Tarjolla on rahakorvaus
Kuvauspäivän pituus tarkentuu myöhemmin, mutta koko päivä kannattaa alustavasti varata. Tuona viikkona voi muinakin päivinä olla tarvetta tanssijoille. Päivän pituudesta riippuen avustajat saavat 30-60 € korvauksen.
Ilmoitautua voi sähköpostiosoitteessa avustajat@helsinkicasting.com. Muistakaa antaa ilmoituksissanne myös puhelinnumeronne! Voitte myös soittaa suoraan puhelinnumeroon: 044-4938149.










