
Lea Laven, Kai Hyttinen, Marion Rung ja Markku Aro ovat kaikille tuttuja iskemätähtiä, joiden musiikki on tärkeä osa suomalaista sielunmaisemaa.
Omalla ainutlaatuisella tavallaan jokainen taiteilija on tehnyt suuren vaikutuksen yleisöön. He ovat saavuttaneet aseman, johon vain harva pystyy. Tuttuja hittejä lähtee helposti tapailemaan mukana ja monet hyvät ainekset monistuvat näin aina uudelleen ja uudelleen.
Näiden kestotähtien tuotannon valtteina on ajattomuus ja musiikin kestäminen sukupolvelta toiselle.
Joulukuussa 2023 alkavalla Yhdessä-konserttikiertueella on mahdollisuus hypätä näiden ikonisten tähtien matkaan ja uppoutua muistoja herättävien hittien maailmaan. Tiimi lupaa uutuutena mielenkiintoisia duettoja, yllätyksiä ja ”kerran elämässä” -kokemuksia. Ohjelmistoa on koonnut kapellimestari Esa Nieminen.
Lue myös: Lea Laven tuulettaa yllätyskiertuettaan Marionin, Kujun ja Markun kera: ”Mieletön fiilis”
”Marraskuu on oikea hetki tarjoilla valoisia hittiklassikoita”
Ennen kiertuetta tähdet tarjoavat mahdollisuuden päästä fiilistelemään tuttuja lauluja uuden, perjantaina (10.11.) julkaistun Yhdessä Hittikimaran myötä.
Lea, Markku, Kai ja Marion sanovat, että marraskuussa on oikea hetki tarjoilla valoisia, meneviä ja rakastettuja hittiklassikoita.
Lue myös: Hurja suosio: iskelmälegendojen kiertue kasvaa lisäkonserteilla
Hittikimara saattelee kuulijat nostalgiselle matkalle, jossa voi helposti vaikka laulaa mukana. Jokainen taiteilija tuo singlelle omia laulujaan.
”Mikä meno!” –Esa Nieminen hihkuu
”Yhdessä-konserttikiertueen solistien yhteinen discotäsmäisku isoista hiteistä on taattua biletyskamaa, niin nuorien kuin aikuis tenkin discoissa tai bileissä”, kapellimestari Esa Nieminen hehkuttaa.
”Tuntuu siltä kuin olisi pakko laulaa mukana tai ainakin hyppiä ja tanssia! Mikä meno!”
Hittikimarassa kuullaan kestoklassikot Dirlanda / Kylähäät / Tumma nainen / Kaikki tytöt / Naiset / Chanson d’amour / Hava nagila / Keskiyön aikaan / Laulumme soi.










