Maikki. Kuva Kyösti Mäkimattila.
Marja ”Maikki” Pisilä julkaisi sosiaalisessa mediassa uusia kuvia itsestään.
Seesteisissä otoksissa Maikki katsoo kameraan hirsiseinään nojaten, hienoinen hymy huulillaan.
Maikki teki menneenä kesänä ison elämänmuutoksen, kun hän jättäytyi pois Neitoset-orkesterista. Tanssiin.fi uutisoi yllätysilmoituksesta heinäkuun lopulla.
Neitosten perustajajäsen ilmoitti lähtevänsä soolouralle. Maikki vertaa oman bändin perustamista ja sen menestymisen eteen tehtävää työtä kuin ”omaksi lapseksi”.
”Ja ero siitä yhteisöstä on kuin avioero rakkaaksi muodostuneesta kumppanista. Silti ajattelen, että me selvitään tästäkin yhdessä ja parempiin käsiin en osaisi Neitosia jättää.”
Lue myös: Neitoset-Maikki ilmoitti ison uutisen: ”Kuin avioero”
Maikin viimeinen viikko Neitosissa
Maikki laulaa vielä tämän viikon Neitosten kanssa, ja hänen viimeinen keikkansa Neitosten kanssa on Vuokatin Naapurinvaarassa 13. syyskuuta. Nyt on siis menossa haikea hyvästien viikko.
Neitoset muuten ilmoitti vastikään, että orkesterin uutena vakiojäsenenä aloittaa Tuuli Wallenius, joka tuo mukanaan yhtyeeseen kitaran lisäksi taitavaa laulua.
Uudistunut kokoonpano nähdään livenä ensimmäistä kertaa Lahdessa Uudenkylän seurantalolla 31. lokakuuta, josta yhtye jatkaa Tallink Victorialle 2.11. Neitoset lupailee myös uutta musiikkia lähitulevaisuudessa.
Kyösti ja Maikki astuivat avoliittoon 2024
Maikki asuu avoliitossa tangokuningas Kyösti Mäkimattilan kanssa Liedossa, Varsinais-Suomessa.
He muuttivat yhteen keväällä 2024. Kotina on viehättävä puinen omakotitalo.
Lue myös: Yhteiskuva julki – Maikki ja Kyösti Mäkimattila juhlavina
Samoihin aikoihin myös heidän suhteensa tuli julki.
”Meillä on oikein ihanat välit. Olemme aika paljon tekemisissä. Tehdään paljon töitäkin yhdessä, mutta ollaan paljon muutakin kuin työkavereita”, Kyösti on kuvaillut.
Sen suurempia yhteishaastatteluja tai rakkaustilityksiä pariskunta ei ole antanut.
Kyösti erosi lastensa äidistä vuonna 2022. Hän oli ex-vaimonsa kanssa yhdessä 1990-luvulta saakka. Heillä on kolme kouluikäistä tytärtä, jotka ovat syntyneet vuosina 2006, 2008 ja 2011.
Pohjois-Pohjanmaan Pyhäjoelta kotoisin oleva Maikki taas erosi vuonna 2020. Suhteesta Maikilla on yksi lapsi.
Lue myös: Maikki levytti poikkeuksellisen Suomi-tangon – sanat oman Kyösti-kullan kynästä
Taiteellisesti lahjakas Kyösti heittäytyi valokuvaajaksi tänä syksynä ja vastasi rakkaansa uusista kuvista.
”Linssin toisella puolen se yks kun meillä asuu”, Maikki antoi tunnustusta.
Samalla Maikki vinkkaa, että vielä tämän syksyn aikana on tulossa uutta soolomusiikkia.











