Katri Helena.
Katri Helena Kalaoja, 80, saapui torstai-iltana, 11. kesäkuuta seuraamaan elämästään kertovan Katri-musiikkinäytelmän ensi-iltaa Valkeakoskelle.
Kyseessä on Suomen Kesäteatterin produktio, jolle sinivalkoinen laulajalegenda on antanut siunauksensa.
”Olen todella iloinen, että minun tarinani on mukana Suomen Kesäteatterin laadukkaassa esitysten helminauhassa!” Katri iloitsee.
Suomen Kesäteatteri on yksi Suomen suosituimmista ammattikesäteattereista upeissa Apianlahden järvimaisemissa Pirkanmaalla. Teatterissa on 830-paikkainen katettu katsomo.
Musiikkinäytelmän on käsikirjoittanut ja ohjannut Heikki Paavilainen, koreografioista vastaa Tanssii tähtien kanssa -ohjelmastakin tuttu Katri Riihilahti ja pääroolin Katri Helena tulkitsee Natalil Lintala, 38.
Lintalan lisäksi näyttämöllä nähdään Lauri Mikkola, Ushma Olava, Joni Leponiemi, Heidi Kirves, Leea Lepistö, Rasmus Koskinen, Mikko Huoviala ja Harri Penttilä.

Katri Helena piti tunteensa kurissa
Julkisuuden jättänyt keikkaeläkeläinen Katri saapui Valkeakoskelle avopuolisonsa Tommi Liimataisen kyydillä.
Katri kieltäytyi haastatteluista, mutta suostui poseeraamaan kuvaajille Apianlahden rantakivellä.
Hän kertoi Ilta-Sanomille, ettei jännitä esitystä ja tunteetkin pysyvät kurissa.
”Kyyneleitä ei näy, koska mä olen jo 15 vuotta katsellut näitä erilaisia esityksiä itsestäni”, Katri Helena totesi.
Katri-musikaalia esitetään Valkeakosken Apianniemen kesäteatterissa 9.6.–8.8.2026. Esitys on saanut sangen suopeita ja jopa ylistäviä arvioita.
Suomen Kesäteatteri julkaisi Facebookissa iloisen yhteiskuvan, missä Katri Helena poseeraa teatteriporukan keskellä leveästi hymyillen.
”Sydämellinen kiitos Katri”, teatterilaiset päivittivät.
Ensi vuonna iso kiitoskiertue
Ensi vuoden tammi-helmikuussa 2027 Suomea kiertää Kiitos Katri Helena -konserttikiertue kaikkiaan kahdellatoista paikkakunnalla.
Kiertueen konserteissa koko kansan rakastamia sinivalkoisia hittejä tulkitsevat Arja Koriseva, Anne Mattila, Antti Ketonen ja Antti Railio. Kapellimestarina toimii Mirka Dojan.
Lue myös: Yllätys: Katri Helenan kunniaksi iso kiitoskonserttien kiertue – näin legenda reagoi
Katri Helena päätti yli yli kuusikymmentä vuotta kestäneen uransa Helsingin Olympiastadionilla viime elokuussa 2025. Televisioitu jättikonsertti oli valtava menestys.









