Amadeus Lundberg.
Amadeus Lundberg, 37, nousi useiden kuukausien tauon jälkeen yleisön eteen viime lauantaina, 1. marraskuuta Hämeenlinnan Verkatehtaalla.
Vuoden 2009 tangokuningas katosi mystisesti julkisuudesta ja keikoilta tyystin alkukesällä 2026. Kesäkuussa uutisoitiin, kuinka juhannuksen jälkeisenä maanantaina (22.6.26) tangokuninkaan Tesla-sähköauto oli osallisena rajussa kolarissa Hollolassa, lähellä Amadeuksen perheen kotitaloa.
Hän muutti Lahteen Heidi-puolisonsa kanssa viime syksynä 2025. Perheeseen kuuluu Rio-poika sekä viime elokuussa syntynyt Vivian-tytär.
Poliisin tuolloin vahvistaman tiedon mukaan Teslan kuljettajaa epäillään rikoksesta, liikeneturvallisuuden vaarantamisesta.
”Intiimi ja kaunis konsertti oli”
Amadeuksen kaikki kesän esiintymiset esimerkiksi Seinäjoen Tangomarkkinoilla peruuntuivat.
Lokakuun puolivälissä tumma tunteiden tulkki kuitenkin yllättäen rikkoi hiljaisuuden ja kertoi palaavansa konserttilavoille marraskuun alussa. Tanssiin.fi uutisoi aiheesta tuoreeltaan: Yllätys: Amadeus Lundberg rikkoi hiljaisuuden
Odotettu paluukonsertti Hämeenlinnassa toteutui sunnuntaina. Laulajan Hopeinen kuu -konsertti Verkatehtaalla oli jo kertaalleen siirretty maaliskuulta marraskuulle.
Paikalla ollut konserttikävijä kuvailee Amadeuksen ja pianisti Samuli Jokisen säestämää konserttia lämminhenkiseksi.
”Intiimi ja kaunis konsertti se oli. Amadeus oli ihan oma itsensä, ja ohjelmistossa kuultiin tuttuja suomalaisia klassikkosävelmiä sekä italialaisia komeita kappaleita ja muita kansainvälisiä lauluja.”
Amadeus ehti jo tuulettaa uutta alkuaan
Myös somessa konserttia on kehuttu.
”Amadeus&Samuli. Hieno, lämminhenkinen konsertti, jäi hyvä mieli!” yksi yleisöstä ylisti.
”Kyllä se Ampulla lähti eka pompusta musiikki ja laulu soimaan”, toinen kehui.
”On oikein hyvä uutinen kun olet taas voimissasi”, kolmas kiitti.
Myös artisti itse oli iloinen ja tyytyväinen.
”Onnistunut keikka takana Verkatehtaalla konserttisalissa! Tästä se taas lähtee”, Amadeus tuuletti somessa.
Lue myös: Huoli heräsi Amadeus Lundbergista: auto kolarissa, katosi somesta, kesähäätkin katkolla
Kaikki joulukonsertit peruttiin
Mutta tummiakin pilviä keikkataivaalle taas on vyörynyt.
Vaikka Amadeuksen Verkatehtaan-konsertti saatiin pidettyä, tangokuninkaan kaikki Amadeuksen joulu -kirkkokonsertit on peruttu.
Hänellä on piti olla kolme konserttia marras-joulukuussa Haukivuoren kirkossa, Rantakylän kirkossa Joensuussa ja Kerimäen talvikirkossa.
Tangokuninkaan keikkakalenterissa ei tälle vuodelle ole enää ainuttakaan merkintää.
Katso Amadeus Lundbergin keikkakalenteri tästä.












