Albert Salminen

Albert salminen | keikat |

Albert Salminen on artisti, jonka musiikissa kuuluu tuulahdus menneistä ajoista. Vaikutteita on imetty niin suomalaisen rautalangan ja jazziskelmän kuin amerikkalaisen ja brittiläisen populaarimusiikin laajasta kattauksesta. Musiikin keskiössä ovat kauniit melodiat, svengi, rikkaat lauluharmoniat, sekä mieleenpainuvat sanoitukset.

Albert Salminen on julkaissut vuonna 2022 singlen Aureskosken Ansa yhdessä The Gallants -yhtyeen kanssa. He myös voittivat samana vuonna Tanssiorkestereiden Suomen mestaruuden (SMOrk) ja ryhmä toimi mm. syyskauden 2022 suositun Tanssi kanssain -tv-ohjelmasarjan vakituisena säestysorkesterina.

Nyt The Gallants on ohjattu telakalle odottamaan tulevia aikoja, mutta kitara soi ja laulu raikaa jatkossakin Albertin ja tuttujen soittoveljesten toimesta.

MAINOS
MAINOS PÄÄTTYY

Lue myös: Albert Salminen palaa lavoille – Komioiden kanssa: ”Tauko teki hyvää”

Monipuolisen ja persoonallisen Albert Salminen Trion keikkailu alkoi maaliskuussa 2025. Ryhmä lämmittelee lauteita ja lavoja ympäri maan yhdelle Suomen suosituimmalle iskelmäyhtyeelle eli Komioille sekä omilla keikoillaan.

Tanssilavoilla esitettävä uusittu ohjelmisto koostuu pääasiassa 1960- ja 1970-lukujen hiteistä suomenkielisinä käännöksinä, bonuksena omaa tuotantoa.

Tuttu slogan kaikuu yhä:

Ajatus tulevista keikoista saa soittajan hymyilemään.”


MAINOS
MAINOS PÄÄTTYY

KEIKAT:

16.06.2026
Kyläkaupan kesätanssit
Töysä - Alavus
18.06.2026–19.06.2026
Silja Serenade
Helsinki
20.06.2026
Valasranta
Yläne - Pöytyä
28.06.2026–08.07.2026
kiinni
09.07.2026
Littoisten Lava
Kaarina
03.08.2026–12.08.2026
21.08.2026
Pappisten Lava
Loimaa
22.08.2026
Syvälahden Lava
Kangasniemi
28.08.2026
Esakallio
Somero
01.09.2026–02.09.2026
Victoria 1
Helsinki
05.09.2026
Maaningan Kasino
Maaninka

Pidätämme kaikki oikeudet muutoksiin.