Reeta & Suvi -tanssiduon Suvi Karjula kärsii terveyshuolista.
Uutiset
Rainer Bollström ja Henna Oraste löivät tanssihynttyyt yhteen.
Katri Helena on saanut oman, jykevän turvamiehen.
Mikko Mäkeläinen ei häkeltynyt, vaan tapaili klassikkokappaleen sanoja hymy huulillaan tanssilavakeikalla Lapissa. Katso video!
Vuosi sitten Hannansa kanssa avioitunut tanssimuusikko Tiina Helinä aikoo jättää laulukisat vähemmälle jatkossa.
A. Aallon rytmiorkesterina ennen tunnettu suosikkiyhtye jaksaa paahtaa.
Jamppa Tuominen -musiikkinäytelmä on ollut kesän suuri katsojamenestys.
Suomen Kuvalehden kolumnistin mukaan "tanssija voi vain toivoa, että Toivo Kärki olisi säveltänyt muutaman kappaleen vähemmän".
Kari Jaakko Leppänen tunnettiin Ohikiitävä-yhtyeen solistina.
Syyskuisessa 90-vuotisjuhlagaalassa Vieno Kekkosta kunnioittavat mm. Katri Helena ja Pirkko Mannola.
Poliisitiedote Leif Lindemanin etsinnästä saattoi johtaa ajatukset väärään mieheen.
Marion Rungin laulukisamuistot ovat museokokoelmissa kaikkien nähtävillä.
Saija Tuupanen toteutti karvaisen unelmansa.
Ässät-orkesterin Ihanuuteni-hitti soi nyt vuoden 2024 versiona.
Tapani Kansa, 75, muistelee, kuinka hänen pienet lapsensa osoittivat kuuta.
Matti ja Teppo, Katri Helena, Leif Lindeman, Suvi Teräsniska, Markku Aro, Kake Randelin... Listasimme tuttujen artistien yritysten...
Tangokuningatar Saana Sassali odottaa toista lastaan.
Yleisradio vinkkaa, että televisiosta on tulossa ainakin tanssiteemainen puistokonsertti. Uusi Alfa on aloittamassa musiikkiohjelmat syksyllä.
Kokkolan seudulta tuleva Guns Rosor -orkesteri levytti iloisen tanssikappaleen suomeksi.
Tangokuningatar Pirita Niemenmaa on taistellut ikävän sairauskierteen kanssa kuukausia. Edessä on kipeä valinta.
Puoli seiskan kesäilta -tanssilähetykset olivat TV1:n katsotuimpien listalla koko kesän.
Aki ja Heli Palsanmäki kävivät katsomassa Anita Hirvosen elämästä kertovan De va kukkku de -musiikkinäytelmän, kertoo Fuengirola.fi.
Sotaveteraanin ikimuistoinen jenkkamuisto nostaa hymyn yhä huulille.
Tangokuningas Pasi Flodströmin käsivartta koristaa nyt iso ja näyttävä musteteos. Myös kuninkaalliskollega Charlotta Saari tatuoi kättään.
Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta tuttu Aleksi Seppänen pääsi sairaalasta kotiin.
Eino Grön, 85, kertoo keskittyneensä nyt työntekoon. Muistisairas Marjatta-vaimo menehtyi juhannuksen alla.
Sari Tamminen uskoo, että tunteella ja sydämellä tekeminen ovat Kiuruveden Iskelmäviikon suosion syynä.
Helsinkiläinen ravintola-alan työntekijä Joonas Berg sanoo, että IskelmäMestarit 2024 -voitto oli unelmien täyttymys. Lue haastattelu!
IskelmäMestarit 2024 -voittaja Johanna Tuominen harrastaa laulamista isänsä Jari Tuomisen kanssa – joka kisasi Kiuruvedellä SenioriMestarit-mittelössä.
Yleisön suosikit jäivät voitoitta Kiuruveden Iskemäviikon IskelmäMestarit-finaalissa. Onnea voittajille ja osallistujille!








































