Tangokuningatar Pirita Niemenmaa sanoo, että hänelle on annettu vain yksi lahja: laulaa.
Uutiset
Markku Aro sanoo Vivassa, että laulaminen pitää hänet koossa. Lihasreuma on pysynyt kurissa.
Janne Raappana pääsi yllättäen ja viime tingassa kantamaan omaa eukkoaan Sonkajärven MM-kisoissa.
Jari Sillanpäästä kruunattiin tangokuningas tänä päivänä 29 vuotta sitten, heinäkuussa 1995.
Aki Samuli sanoo, ettei menetä uniaan, jos saa haukkuja. "Tunne se on paskakin tunne", hän kuittaa.
Seinäjoen Tangomarkkinoiden juhlakonsertti sekä tangofinaali nähdään suorina lähetyksinä televisiossa.
Tangofinalisti ja tuttu tanssiartisti Katja Karisukki tähdittää käsikirjoittamaansa Kalajoen hiekat -musiikkikomediaa.
Anne Mattila sairastui ikävällä hetkellä.
Kaikista tosi-tv-ohjelmista kieltäytynyt Saija Tuupanen paljastaa Ilta-Sanomissa halunsa Tanssii tähtien kanssa -tv-hittiin.
Maatilalla työhön tottunut Eija Sinikka rakastaa liikkumista. "Hengissä selvitty", hän fiilisteli pitkän heinäkuisen pyöräreissunsa jälkeen.
Suvi Teräsniska koki kovia lääkärissä.
Tammikuussa menehtynyt Jos vielä oot vapaa -tähti Markus sai arvoisensa muistojuhlan Ylitorniolla. Katso Tarja Ylitalon, Jukka Lampelan,...
Yllätyskullitettu Isto Hiltunen sai jalometallia Täältä ikuisuuteen -hitistään.
Energia-tanssiorkesterin Joonas Almila avioitui tanssinopettaja Ulpu Jarvan kanssa kesälavalla. Tanssi yhdistää avioparia suhteen alusta asti.
Tommi Soidinmäki ja avopuolisonsa Eeva Kähärä iloitsevat haaveidensa toteutumisesta.
Lavatanssien uuden suosion ja trendikkyyden yhtenä airueena on nuorekas ja supersuosittu Komiat-orkesteri. Lue Komioiden iloinen kesähaastattelu!
Katri Helena hurmasi nuoren yleisönsä Provinssi-rockissa Seinäjoella. Katso huikea Letkis-video!
Paula Koivuniemi nautti synttäri-illallista legendaarisessa merimieskapakassa.
Joel Hallikainen menetti rakkaan perheenjäsenensä.
Marita Taavitsainen on hiusjuuriaan myöten kuin pörröpäisten iskelmätähtien kuningatar, Anita Hirvonen.
Heikki Koskelo muutti Ouluun avoliittoon eikä haikaile tangokisoihin. Lue kesähaastattelu!
Sinkkukesää viettävä Saija Tuupanen vakuuttaa MeNaiset-lehdessä, ettei kaipaa ketään vierelleen.
Hollywood-tähti Mel Gibson, 68, pääsi tangofinalisti Sari Tuliniemen viereen valokuvaankin. Katso ja lue lisää!
Tangofinalisti Kalle-Eevert Rannila on nuori, laulava energiainsinööri, joka sanoo jääneensä tangomusiikin koukkuun.
Marko Maunukselalle kävi köpelösti ennen juhannuspäivän klassikkokeikkaa.
Ylen Tanssikielto-dokumentti kysyy, miksi Suomessa tanssimisen nähtiin rappeuttavan sota-ajan taistelumoraalia.
Juha-Matti Ahola joutui esiintymään lääkkeiden voimalla Ämyrin tv-tansseissa juhannuslauantain iltana.
Sari Hellstenin some-päivitys törmäsi seksuaalisiin ongelmiin.
Finnairilla työskentelevä tangofinalisti Sari Tuliniemi viettää 40-vuotista muusikon uransa juhlaa.
Tarja Lunnas, 63, sai haltuunsa lossikapulan Merimaskussa.








































