Lea Lavenin olkapää meni palasiksi koiralenkillä. Laulaja toivoo toipuvansa ennen joulukuussa alkavaa Yhdessä-kiertuetta.
Uutiset
Humppa vaihtuu heviin Oulussa.
T.T. Purontaka, 61, sairastaa eturauhassyöpää. Lue iskelmäartistin tunnelmat!
Vastikään hääpäiväänsä viettäneet Taija ja Marko Maunuksela rakastuivat jo 90-luvun alussa hoitajakoulussa. Nyt he nauttivat elämänmuutoksestaan mummona...
Laulajalegenda Lasse Liemola on seurannut Kreikan rajujen maastopalojen tuhoja sydän syrjällään.
Juuri isänsä kuoleman takia IskelmäMestarit-kisasta vetäytynyt Harri Kuokkanen sai peräti kuuden vuoden vankeusrangaistuksen.
Tangokuningas Pasi Flodström ehti käydä kotona rapsuttelemassa Kyöstiä, kunnes tie kutsui taas Charlotta Saaren kanssa.
Laulajalegenda Jukka Kuoppamäki on päättänyt hyvästellä lavat. Lue Jukan haikeat tunnelmat!
Heinälomaileva Saija Tuupanen kertoo Avussa arvet jättäneestä hirvikolaristaan.
Raatalan Humpparalli Salossa keräsi enemmän kävijöitä kuin viime kesänä, vaikka ukkosmyräkkä ja raju trombikin iskivät tanssifestareille.
Kiuruvedellä kruunattiin uudet IskelmäMestarit. Onnea, Katariina Keinänen ja Jere Toivonen!
18-vuotiaana lukiolaisena uransa aloittanut Suvi Teräsniska on kiitollinen, että työ on kantanut. Tähti kuvailee nykyvointiaan hyväksi ja...
Suomen ensimmäinen tangokuningatar Arja Sipola, 67, on elänyt haastavan, värikkään elämän.
Sonja Lindeman joutui jakamaan pikkuveljensä Kyösti Lindemanin kovan kohtalon. Lue lisää yllätyspudotuksesta sekä katso myös SenioriMestarit-voittajat.
Valkoinen ruusu -hitistään tunnettu Harri Kuokkanen kohtasi suuren surun juuri ennen IskelmäMestarit-semifinaalia.
Olet kaikki -klassikkohitti soi hienona sovituksena Henri Dean Jokisen ja PNP:n uutuussinkulla.
Tanssimuusikko ja yrittäjä Reijo Huhtanen myy yli 1 600 ainutkertaisen keikkajulisteen kokoelmaansa.
Rakastunut Amadeus Lundberg nautti tangoista nuoren tyttöystävänsä kanssa.
Kenestä Kyösti Lindemanin seuraaja? IskelmäMestarit 2023 -laulukisan ratkaisut Kiuruvedeltä televisioidaan suorissa lähetyksissä. Katso aikataulu ja lue lisää!
Tangokuninkaan krunuunsa luovuttanut Keijo Hietikko panostaa täysillä keikkailuun. "Haluan toteuttaa unelmaani."
Tangokuningas Risto Nevala, 74, pohtii, kauanko uskollinen tangoyleisö jaksaa käydä Seinäjoella. Lue!
Markku Aron elokuussa ilmestyvän elämäkertakirjan nimi on luonnollisesti Käyn uudelleen eiliseen.
Tangokuningatar Charlotta Saari iloitsee, että idolista tuli ystävä. Toinen tärkeä tukija on oma mies, Jackpot-orkesteristakin tuttu Rami...
Onnea kaikille Tangoseniori-voittajille! Kanarian prinsessa Virpi Piippo nappasi ykkössijan yli 45-vuotiaiden sarjassa.
10 vuotta tangokuninkaana, 30 vuotta musiikkia rakkaudella. Kyösti Mäkimattilan ja Varjokuvan juhlakesä huipentuu Jenkkapirtin viikonlopussa.
Tuore tangokuningas Pasi Flodström iloitsee seurakunnalta saamastaan tuesta. Kotona odottavat Kyösti-spanieli ja kihlattu.
Lämpimästi onnea! Vuoden 2023 tangokunkaallisiksi kruunattiin Charlotta Saari ja Pasi Flodström.
Tangoneuvos Heikki Hietamies täytti vastikään 90 vuotta. Lue tv-legendan kuulumiset!
Kake Randelin oli täydessä terässä, kun kestotähti villitsi tangoyleisön Seinäjoen yössä. Lue Kaken haastatelu ja katso Nasta...
Murheen murtama Mikko Mäkeläinen hyvästeli isänsä.







































