Valkoinen ruusu -hitistään tunnettu Harri Kuokkanen.
Harri Kuokkanen, 39, on Valkoinen ruusu -hitistään tunnettu joensuulainen laulaja, joka on ollut viime vuosina otsikoissa rikostuomioidensa takia.
”Tämä on ollut todella raskasta aikaa. Vuodesta 2020 asti tätä asiaa on puitu ja loppua ei näy”, hän kuittasi Tanssiin.fi:n haastattelussa.
Tanssiin.fi kertoi kesällä 2023, että Kuokkanen tuomittiin Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa syyskuussa 2022 yhdestä törkeästä huumausainerikoksesta 1 vuoden ja 10 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
Lisäksi Kuokkaselle langetettiin 80 tuntia yhdyskuntapalvelua.
Iso käänne tapahtui kesäkuussa 2023, kun Itä-Suomen hovioikeus kovensi Kuokkasen tuomiota. Hovioikeus tuomitsi Kuokkaselle huomattavasti ankaramman rangaistuksen: kuusi vuotta ehdotonta vankeutta kahdesta törkeästä huumausarinerikoksesta.
Lue myös: Harri Kuokkanen tuomittiin vankeuteen – hovioikeus kovensi laulajan törkeää huumetuomiota
Rikoksissa kyse oli amfetamiinin ja Subutex-tablettien välittämisestä. Huumerikokset tehtiin Joensuussa vuonna 2020.
Kuokkanen: ”Istuin vuoden…”
Kuokkanen kertoi Tanssiin.fi:n haasttatelussa tammikuussa 2026 olevansa kuitenkin vapaalla jalalla.
”Korkein oikeus vapautti minun elokuussa 2025 syyttömänä. Istuin vuoden ja minulla ei ole enää lainvoimaisia tuomioita laisinkaan”, Kuokkanen selitti tuolloin.
Maanrakennusalalla työskentelevä perheenisä eli normaalia arkea, vaikka huumerikossotku painoi mieltä.
Nyt Kuokkasen tilanne on kuitenkin jälleen muuttunut.
Lue myös: Harri Kuokkanen vapautui yllättäen vankilasta – laulaja puhuu nyt
Kuokkasen tuomio koveni nyt 7 vuoteen 5 kuukauteen
Itä-Suomen hovioikeus korotti torstaina 27. elokuuta tuomioita törkeistä huumausainerikoksista, joista Pohjois-Karjalan käräjäoikeus oli langettanut tuomiot alun perin vuonna 2022. Hovioikeus muutti siis omia aiempia tuomioitaan, jotka se antoi kesällä 2023.
Kuokkasen lisäksi jutussa tuomion sai hänen 45-vuotias rikoskumppaninsa Mika Jorma Olavi Loijas, joka tuomittiin nyt 9 vuoden 10 kuukauden vankeusrangaistukseen. Hänen syykseen luettiin kolme törkeää huumausainerikosta, jotka tehtiin Joensuussa vuosina 2020 ja 2021.
Käräjäoikeudessa vuonna 2022 Loijas oli alunperin saanut 6,5 vuoden tuomion ja vuonna 2023 hovioikeudessa 8 vuoden vankeustuomion.
Harri Kuokkasen rangaistus koveni myös entisestään. Laulajan lainvoimainen tuomio on nyt 7 vuotta 5 kuukautta vankeutta kahdesta törkeästä huumausainerikoksesta.
Heinäkuussa 2023 annetussa hovioikeuden tuomiossa hän oli saanut 6 vuotta ehdotonta vankeutta samoista rikoksista.
Korkein oikeus palautti jutun hovioikeudelle
Korkein oikeus palautti jutun hovioikeudelle vuosi sitten elokuussa.
Tanssiin.fi:n tietojen mukaan Kuokkanen pääsi vapaaksi vain siksi, että juttu palautettiin hoviin, ja hän odotti käsittelyä vapaana. Nyt tuomio on lainvoimainen ja vankeusrangaistus odottaa täytäntöönpanoa.
Harrin isä kuoli kesken Kiuruveden iskelmäkisan
Kun laulajan rikostuomio tuli julki kesällä 2023, Kuokkanen oli kisaamassa Kiuruveden Iskelmäviikon IskelmäMestarit-kilpailussa.
Hän joutui kuitenkin vetäytymään laulukisasta juuri semifinaalin alla, sillä Harrin isä menehtyi äkillisesti syöpään heinäkuussa vuonna 2023.
Lue myös: Harri Kuokkanen vetäytyi Kiuruveden iskelmäkisasta – isä kuoli syöpään
Kuokkanen on myös avautunut julkisuudessa alkoholiongelmastaan. Kun meininkiä ja keikkaa 2010-luvulla riitti, viina alkoi maistua liikaa. Harri kertoi hakeutuneensa hoitoon ja raitistuneensa 2016.











