
Johanna Pakonen on toteuttanut pitkään kyteneen unelmansa ja opiskellut ammattitutkinnon. Vuoden 2002 tangokuningatar valmistui juuri viheralan puutarhuriksi.
Johanna, 47, iloitsee valmistumisestaan ”liki täydellisin arvosanoin” ja siitä, että sai vielä stipendinkin.
”Ei mennyt pandemia-aika hukkaan, kun sain opiskella ensimmäisen ammattitutkinnon, joka ei liity millään lailla viihdealaan”, laulajakaunotar kuvailee somessa.
Johanna aloitti syksyllä 2021 viheralaan suuntautuneen puutarhurin perustutkinnon suorittamisen Vuoksin maatalousoppilaitoksessa. Samat opinnot hän oli aloittanut jo reilut kymmenen vuotta sitten, mutta silloin raskaus katkaisi opiskellut. Nelli-tytär on nyt jo 10-vuotias.
”Koronan kauheudella oli kultareunus. Minulla oli mahdollisuus jatkaa sitä, minkä aikanaan jouduin jättämään kesken ja kytemään taka-alalle”, Johanna kertoi taannoin Seura-lehdessä.
Lue myös: Uuden tangon julkaissut Johanna Pakonen: ”Tanssimusiikki nousee vielä”
”Nyt on aika palata musahommiin”
Johanna on perustanut oman yrityksen nimeltä Viherkuningatar. Artisti ei kuitenkaan aio täysin heittäytyä puutarhojen maailmaan, vaan haluaa jatkossakin myös viihdyttää ihmisiä laulamalla.
”Nyt on kuitenkin aika palata taas täysillä musahommiin, jääköön tämä toistaiseksi mukavaksi harrastukseksi ja sivutoimeksi”, iskelmätähti huomauttaa.
Johanna on kertonut avoimesti talouskriisistä, joka iski koronapandemian myötä monille muillekin esiintyjille.
Korona-aikaan Johanna haki jopa parkkipirkoksi
Laulaja yritti tulla koronakurimuksen aikaan parhaan kykynsä mukaan toimeen: haki asunto- ja autolainoille lyhennysvapaata, yritti etsiä palkkatöitä. Johanna haki jopa parkkipirkoksi, mutta ei päässyt edes haastatteluun.
Sitten ajatus vanhasta opiskeluhaaveesta toteutui, ja nyt Johanna on vastavalmistunut viheralan puutarhuri.
Lue myös: Johanna Pakonen julkaisi lohduttoman kuvan – onnittelee kuolleita kaksosiaan
Johanna on julkaissut myös ahkerasti uutta musiikkia.
Toukokuussa ilmestyi kappale Ihana päivä, jonka ovat säveltäneet ja sanoittaneet Jonas Olsson ja Kaisa Korhonen.
Huhtikuussa taas Johanna julkaisi sinkun Köysissä, joka myös on Jonas Olssonin käsialaa – kappaletta on ollut säveltämässä ja sanoittamassa lisäksi Juho Raja.











