
Jukka Lampela on musikaalisuuden lisäksi lahjakas piirtäjä – ja innokas erämies näemmä jo nuorena.
11-vuotias pikku-Jukka oli vuonna 1975 piirtänyt kynällä hienon kuvauksen karhun metsästyksestä.
”Tällainen piirros löytyi arkistojen kätköistä. Oikein Pohjolan Sanomiin olin lähettänyt missä se julkaistiin vuonna-75”, Jukka Lampela hymyilee.
”Erämies sitä on ollut jo silloin!”

Kittilän Molkojärvellä syntynyt ja lapsuutensa viettänyt Jukka Lampela oli signeerannut komean piirroksensakin kotipaikkansa mukaan.
Jukan fanit ovat olleet piirroksesta ihastuksissaan:
”Taitelija oot tässäkin hommassa – taitaa olla että taidot ovat periytyneet äidiltä. Taiteilijan lahjoja teillä on suvussa monella.”
”Mettämies hyvinkin jo silloin. Iso karhu kaatumassa ampujan kokoon nähden.”
”Laitappa kehyksiin ja seinälle.”
Katso Jukka Lampelan keikat tästä.










