Ota yhteyttä

Tanssitähdet

Kainuun kuninkaalliset tanssittavat ja tanssivat tavisten kanssa

Julkaistu

@

Leikkimielinen kajaanilainen hyväntekeväisyystapahtuma Tanssii tavisten kanssa pidetään Kajaanihallissa la 22.9. Ensimmäisen kerran tapahtuma järjestettiiin vuonna 2011, joten nyt on vuorossa jo kahdeksas kerta.

Tänä vuonna Taviksissa on all stars-teema, taviksina aikaisemmin tapahtumassa mukana olleita kainuulaisia: Pekka Mikkonen, Eero Suutari, Markus Pirttijoki, Hanna Hirvonen, Unto Väisänen, Merja Kyllönen, Heikki Koskelo, Henna Salomäki ja Johanna Piipponen.

Tangokuninkaalliset myös laulavat tapahtumassa. Tanssit kainuulaisten kuninkaallisten kera alkavat tanssitapahtuman päätteeksi klo 21. Esiintyjinä ovat:

Johanna Piipponen -tangoprinsessa
Hanna Hirvonen -tangofinalisti
Pekka Mikkola -tangokuningas
Heikki Koskelo -tangoprinssi

Tänä vuonna Tanssii Tavisten Kanssa -tapahtumalla tuetaan Kajaanin Päiväkeskuksen toimintaa. Päiväkeskus ehkäisee päivittäin yksinäisyyttä ja vähempiosaisten syrjäytymistä.

Liput etukäteen: Step in -kenkäkauppa

VIDEOLLA tanssitaan vuonna 2013 Tanssii tavisten kanssa -tapahtumassa:



 

Jatka lukemista
Mainos
Klikkaa ja kommentoi.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *