Ota yhteyttä

Uutiset

Kari Tapio muistoissamme

Laulajalegenda menehtyi 10-vuotta sitten

Julkaistu

@

Laulajalegenda Kari Tapio alias Kari Tapani Jalkasen kuolemasta on tänään 7.12.2020 kulunut 10 vuotta.

Suuria tunteita äänellään ja esiintymisillään herättänyt laulaja aloitteli laulajanuraansa jo 60- luvulla, jolloin hän työskenteli vielä kirjapainossa latojana Pieksämäellä ja Kuopiossa.
Kari Tapion läpimurtohitti oli vuoden 1976 “Laula kanssain”, ja siitä seurasi lukuisia muita suomalaisten mieliin painuvia lauluja.

Kari Tapio palkittiin mm. Iskelmä Finlandia- palkinnolla v. 2003 ja Emma-gaalassa hän sai parhaan miespuolisen artistin palkinnon vuosina 1999 sekä 2005.
Suuren suosion osoituksena on myös se, että Kari Tapion myydyistä levytyksistä hän saavutti 21 kultalevyä, kahdeksan platinalevyä ja yhden tuplaplatinan.

Kari Tapion elämästä kertova elokuva “Olen suomalainen” ensiesitettiin 2019. Elokuvan ohjasi Aleksi Mäkelä.

Kymmenen vuotta sitten 65- vuotias taiteilija menehtyi sydänkohtaukseen ollessaan taksin kyydissä.
Häntä jäivät kaipaamaan vaimo Pia (menehtyi vuonna 2015) ja pojat Jani, Jiri ja Joona. Kari Tapiolla on myös avioliiton ulkopuolinen poika Karri.

Taiteilija Kari Tapion hauta on Gräsan uurnalehdossa Olarissa.
Hänen muistomerkki on syntymäkaupungin Suonenjoen torin laidalla.
*******************************************************************
Mikä on sinun suosikkisi Kari Tapion levyttämistä lauluista?
Onko sinulla muistoja Kari Tapion keikoilta, konserteista tai kohtaamisista?

LUE MYÖS → Sauli ja Jenni tanssivat Taipaleen tahtiin, Kari Tapio soi jatkoilla ja 100-vuotias veteraani juhli

LUE MYÖS → Kari Tapio -kiertue yhdistää musiikin ja elokuvan; katso uusi Olen suomalainen -video