Katri Helena lopetti uransa Helsingin Olympiastadinille 16.8.2025. Kuva: Facebook/ Vilma Norokorpi.
Katri Helena lopetti huikean uransa elokuussa 2025 Helsingin Olympiastadionilla pidettyyn Viimeinen ilta -konserttiin.
Sinivalkoinen laulalajalegenda jätti jäähyväisensä 16. elokuuta, omien 80-vuotissyntymäpäiviensä aattona. Katri Helena Kalaoja täytti 80 vuotta 17. elokuuta.
Yleisradio kertoi huhtikuussa 2025, että Katri Helenan uran päätöskonsertti nähdään Yle TV1:ssä ja Yle Areenassa tuoreeltaan lauantaina, 16. elokuuta. Moni fani ehti ilahtua Ylen ilmoituksesta.
Lue myös: Iloinen yllätys: Yle televisioi Katri Helenan päätöskonsertin Olympiastadionilta
Yle siirsi konsertin lähetyspäivää
Elokuun alussa Tanssiin.fi joutui kuitenkin uutisoimaan, että Yle on siirtänyt stadionkonsertin lähetyspäivää.
Ylen mukaan konsertin lähestyessä on tullut ”järjestäjien puolelta tilanne”, jonka myötä konsertin lähettäminen siirtyy itsenäisyyspäivään TV1:lle.
Tuolloin kerrottiin, että Katri Helenan juhlakonsertti on siis tänä vuonna osa Suomen itsenäisyyspäivän juhlintaa.
Lue myös: Yleltä ikävä muutos: Katri Helenan stadionkonsertti siirtyy
Katri Helena laulaa TV1:ssä itsenäisyyspäivänä
Nyt Katri Helenan upean päätöskonsertin tv-kohtalo on varmistanut.
Yle tiedotti tiistaina, 4. marraskuuta itsenäisyyspäivän lähetyksistään, joita juhlitaan Ylen kanavilla tuttuun tapaan näyttävästi.
”Suomen juhlapäivää vietetään tänä vuonna muun muassa Linnan juhlien, Linnan jatkojen, Tuntemattoman sotilaan sekä Katri Helenan seurassa”, Yle toitotti.
Lue myös: Huikeat hyvästit! Tommi saatteli Katri Helenan lavalta viimeisen kerran – kuva- ja videokooste
Katri Helenan Viimeinen ilta -konsertti nähdään TV1:ssä lauantaina, 6. joulukuuta 2025 klo 15.
Lisäksi luvassa on mm.
- Itsenäisyyspäivän paraati, katselmus Yle Areena klo 12.00 ja Yle Radio Suomi klo 11.55, ohimarssi Yle TV1 ja Yle Areena klo 13.15 ja Yle Radio Suomi klo 13.10. Kooste Yle TV1 ja Yle Areena klo 17.05
- Tuntematon sotilas, Yle Teema klo 12.15
- Radion sinfoniaorkesterin itsenäisyyspäivän juhlakonsertti, Yle Teema, Yle Radio 1 ja Yle Areena klo 15.00
- Linnan juhlat 2025, Yle TV1 ja Yle Areena klo 18.15 (huomioi kellonaika)
- Linnan jatkot, Yle TV1 ja Yle Areena klo 22.15
- Itsenäisyyspäivä Yle Radio Suomessa, Yle Radio Suomi klo 9.00 alkaen
Lue myös: IL: Tommi Liimatainen kommentoi Katri Helenan vanhenemista










