Ota yhteyttä

Keikat ja kiertueet

Keikka-autossa paukahti! Jyrki Nurminen jäi tien varteen: ”Sitten alkoi puhelinruljanssi”

Jyrki Nurmisen ja Sävel-orkesterin keikkamatka Alavieskan Virille meni pahemman kerran pieleen.

Julkaistu

@

Jyrki Nurmisen ja Sävel-orkesterin keikkamatka eilen lauantaina (18.1.20) meni pahemman kerran pieleen.

Suositun tanssiorkesterin piti esiintyä illalla Alavieskan Virillä, ja yhtye lähtikin hyvissä ajoin matkaan. Jyrki kertoo, että keikka-auton nokka suunnattiin Mäntsälästä kohti Keski-Pohjanmaata aamupäivällä kello 11.

”Viitasaarella paukahti auton peräpäässä ja sen jälkeen kuului vain rohinaa ja veto loppui siihen. Nilkutettiin olemassa olevilla vauhdeilla sattumalta kohdalle olleelle levähdysalueelle.”

Keikkabussi sanoi sopimuksensa irti ja orkesterin pojat huomasivat jääneensä tien varteen.

Keikka uhkasi jäädä tekemättä

Epätoivo ei ennättänyt kuitenkaan vallata muusikoita, vaan Jyrki tarttui toimeen.

”Sitten alkoi puhelinruljanssi, kun järjesteltiin hinausta ja metsästettiin korvaavaa sijaisautoa”, Jyrki kertaa.

”Monia tuttuja muusikkoja soiteltiin ja apua olisi kyllä järjestynytkin, mutta etäisyydet ja aikataulut olivat vaan sellaisia, että keikalle ei olisi enää oikein ehditty, ainakaan ajoissa.”

”Olipas päivä!”

Siinä vaiheessa alkoi jo näyttää pahalta. Keikka-artistin pahin painajainen on, jos sovittu keikka jää tekemättä – tai mikä pahempaa, jos siltä myöhästyy.

”Olipas päivä”, Jyrki huokaa ja naurahtaa nyt.

”Kiitokset kuitenkin kaikille, jotka myötäelivät ja koittivat ratkoa asiaa kanssamme. Kyllä muusikot pitävät yhtä ja ovat valmiita auttamaan toisiaan. Upeata!”

Mainos

”Keikkapaikalle puoli tuntia ennen tanssien alkua”

Kännykät kävivät kuumana, kunnes ratkaisu lopulta löytyi Autoliiton avulla. Jyrkin mukaan tiepalvelun tilaaman Unskan AD-autohuollon hinausauton kuljettaja oli korvaamaton apu.

”Sieltä löytyi henkilöauto sijaisautoksi, sekä hän myös soitteli ja järjesteli paikalliselta Auto Apajalta meille toisen vuokra-Sprintterin kaluston kuljetusta varten. Kertakaikkisen loistavaa palvelua! Kiitos!”

Jyrki Nurminen & Sävel pääsivät kuin pääsivätkin uudelleen matkaan kohti Alavieskan Viriä.

”Keikkapaikalla oltiin 30 min ennen tanssien alkua. Siinä ajassa tehtiin roudaus, laitettiin levymusiikit soimaan sovitusti ensimmäiselle puolituntiselle, tehtiin soundcheck ja aloitettiin soitto sovitusti klo 20.30”, Jyrki huokaa.

”Tanssikansaa tuli oikein mukavasti paikalle ja ilta oli lopulta, matkan vastoinkäymisistä huolimatta, oikein mainio ja tunnelmat erinomaiset. Kiitoksia kaikille Alavieskan Virin tanssijoille hienosta illasta!”

→ Lue myös: Jyrki Nurminen juhlii 1. vuottaan tanssilavoilla: ”Yllätys on ollut se…”

Takarengas räjähti viikko sitten

Jyrki Nurminen sanoo toivovansa, että tässä on nyt vähäksi aikaa sattumia tarpeeksi. Viikko sitten sunnuntaina orkesteri keikkaili Vuoksenniskan Työväentalolla Imatralla ja silloinkin auton kanssa tuli huolia.

”Töllin keikalta palatessa meiltä räjähti takarengas ja silloinkin tuli 2 tuntia yöllä matkaan lisää kestoa. Ja moni varmaan muistaa kesällä tapahtuneen peurakolarin.”

Peurakolari säikäytti kesällä

Tanssiin.fi kertoi elokuussa 2019, kuinka orkesterin Mercedes-Betz-merkkinen pikkubussi vaurioitui rajussa törmäyksessä peuran kanssa.

”Hirven kanssa olisi ollut hopea jaossa”, Jyrki kuvasi tuolloin.

Kaiken huipuksi onnettomuuspaikalle pysähtynyt vieras autonkuljettaja tuli ja varasti peuran ruhon.

→ Lue myös: Nyt jysähti! Jyrki Nurminen törmäsi yöllä peuraan – vieras kuski varasti ruhon

Kymmeniätuhansia kilometrejä vuodessa tien päällä työkseen liikkuva Jyrki kiittää Autoliittoa.

”Kaikissa näissä tapauksissa Autoliiton tiepalvelu on ollut kertakaikkisen upea ja korvaamaton palvelu. Superkiitokset heille ja heidän verkostolle.”

 

Tänään sunnuntaina Jyrki Nurminen & Sävel tanssittavat Jyväskylässä Kivistön työväentalolla. Katso orkesterin kaikki keikat tästä.

Katso kaikki tämän päivän tanssikeikat Suomessa kätevästä Päivän keikat -listauksesta.

 


Lue ja kuuntele missä ja milloin haluat. Ei sitoutumisaikaa. Rajaton pääsy e-kirjoihin ja äänikirjoihin kännykästäsi tai tabletiltasi. Kokeile Nextorya nyt 14 päivää ilmaiseksi!
Hulavanne on neljä kertaa kävelyä tehokkaampaa. Kiinteydy ja laihdu! Tilaa nyt painohulavanne tarjoushintaan, alk. 29,90€. Klikkaa ja toimi heti!
Mádaran maailmankuulu luonnonkosmetiikka on ihoystävällistä, korkealaatuista ja ympäristöystävällistä. Tilaa tästä!
Säästä satasia - edullisempi sähkö 2 minuutissa! Kotimainen Sähkömittari kilpailuttaa sähkötarjoukset puolestasi ja etsii sinulle edullisimman vaihtoehdon. Klikkaa heti tästä!