Charles Plogman. Kuva: Janne Saarinen.
Charles Plogman, 59, on julkaissut syksyllä 2025 omaelämäkertansa Nimeni on Plogman (Libraria).
Iskelmätähden odotettu kirja julkaistiin Turun Kirjamessuilla 3. lokakuuta.
Dan Kronqvistin kirjoittama teos on rehellinen ja koskettava kuvaus miehestä, joka on elänyt unelmansa todeksi, mutta joutunut kohtaamaan myös sen kääntöpuolen.
Kirja kertoo musiikin voimasta, perheen merkityksestä, elämän rajallisuudesta ja raitistumisesta, joka muutti kaiken.
Charlesilla on kaksi lasta, Anton ja Fanny. Fannyn poika Elvin täyttää pian neljä vuotta ja on sulattanut isoisän sydämen.
”Lapsenlapseni on aurinkoni”, Charles on kuvannut hellästi.
Lue myös: Charles Plogman tunteilee laulamalla lapsenlapselleen: “Poika muutti sydämeeni asumaan”
60 vuoden kunniaksi ensimmäinen konserttikiertue
Plogman täyttää 60 vuotta maaliskuussa 2026. Iskelmä-Finlandia-palkittu ja Vuoden miesartistiksikin valittu pitkän uran tehnyt artisti juhlistaa syntymäpäiväänsä monin tavoin.
Juhlan kunniaksi Plogman lähtee elämänsä ensimmäiselle konserttikiertueelle. Yhtä juhlaa -konserteissa tarjotaan läpileikkaus Charlesin koko tuotannosta ja tietenkin kuullaan myös suosituimmat kappaleet vuosien varrelta. Keväällä 2026 konserttitaloissa pidettäviä juhlakonsertteja tehdään sekä suomen- että ruotsinkielellä.
Samanaikaisesti kirjan kanssa julkaistaan myös uusi CD nimeltään Haasta mut, ja se on saatavissa artistin keikoilla. Charles onkin tasaisesti julkaissut uransa aikana musiikkia ja hittejä. Viime aikoina Charlesia on kuultu myös radiojuontajana. Syksyllä hän aloitti lava- ja ravintolakeikkailun Kati & Kuiskaus -yhtyeen kanssa.
Lue myös: Yllätys: Charles Plogman ja Kati Narvanmaa lyövät hynttyyt yhteen
Charles ilmoitti 13-vuotiaana ryhtyvänsä muusikoksi
Plogman kertoo Nimeni on Plogman -kirjassa, että hänen elämänasenteensa on ollut sama jo varhaisesta teini-iästä lähtien.
”Minulla on ollut tämä asenne aina siitä lähtien, kun 13-vuotiaana ilmoitin isälle ja äidille, että minusta tulee muusikko.”
Hän kuvaa, kuinka ilmoitus vanhemmille oli hetki, joka määritti hänen tulevaisuutensa suunnan. Lapsuuden kodin tuki ja musiikin rakkaus kulkivat mukana, vaikka isän suhtautuminen pojan valintaan oli pidättyväinen.
”Myöhemmin minulla oli tapana viedä heille jokainen uusi levy, kun se oli julkaistu. Äiti kertoi, että isä ei ollut huomaavinaan, mutta kuunteli silti levyjä yksin ollessaan melkeinpä salaa.”
”Isä kuunteli silti levyjä yksin ollessaan melkeinpä salaa…”
charles plogman muistelee
Isä ei ehkä sanonut ääneen olevansa ylpeä, mutta pojan menestys merkitsi hänelle paljon.
”Siihen aikaanhan ei pidetty sopivana leuhkia saavutuksillaan, mutta on myös mahdollista, että isä oli ylpeä ja vähän kateellinenkin, kun olin onnistunut toteuttamaan unelmani. Se oli ollut myös hänen unelmansa.”
Plogman kuvaa lämpimästi isänsä musiikkihaaveita ja lapsuuden köyhyyttä.
”Isä kertoi usein haaveilleensa haitarista, mutta olikin saanut vain huuliharpun, jota hän sitten soitti lapsena lehmiä paimentaessaan. Vanhoilla päivillään isä hankki itselleen harmonikan, ehkä hyvitykseksi, mutta se jäi enimmäkseen koteloon. Silti se varmaan oli hänelle jonkinlainen hyvitys.”
Isän tarina on muistutus siitä, miten jokaisessa sukupolvessa on omat unelmansa ja joskus seuraava polvi saa toteuttaa ne toisen puolesta.
Lue myös: Charles Plogman sai elämänsä tasapainoon: iskelmää, rokkia, isoisyyttä ja kuntoilua
Isä menehtyi kesken tv:n mäkihyppykisan
Vuoden 2009 alku muutti kaiken.
”Isä kuoli sydänkohtaukseen kotona 1. tammikuuta 2009 katsoessaan äidin kanssa mäkihyppyä televisiosta.”
Plogman oli silloin jo pitkän uran tehnyt artisti. Samana vuonna hän voitti Iskelmä-Finlandia-palkinnon – hetken, jonka hän olisi halunnut jakaa isänsä kanssa.
”Hän ei ehtinyt nähdä, kun voitin Iskelmä-Finlandian saman vuoden heinäkuussa Nokialla. Pikkupoika sisälläni olisi varmasti halunnut jakaa sen hetken isän kanssa. Ehkä isä kuitenkin tietää sen.”
Isän kuolema oli pysäyttävä kokemus, joka sai Plogmanin katsomaan elämäänsä uudella tavalla.
”Isän kuollessa olin jo yli neljänkymmenen ja tajusin, ettei ihminen voi pysyä ikuisesti nuorena ja terveenä, varsinkaan jos ei pidä huolta itsestään.”
Äidin viimeiset päivät ja suuri oivallus
Kolme vuotta isän kuoleman jälkeen Plogman joutui kohtaamaan uuden surun – äitinsä pitkän sairastamisen ja kuoleman.
”Äitini Anita kuoli joulukuussa 2012 sairastettuaan syöpää ajoittain lähes 20 vuoden ajan. Kun sain kuulla hänen vointinsa heikentyneen, matkustin heti Kokkolaan, sairaalalääkäri kirjoitti minulle sairaslomaa, peruin loppuvuoden keikat ja istuin kymmenen päivää äidin vuoteen äärellä. Joskus pystyimme keskustelemaan, mutta valtaosan ajasta istuin vain ja mietin asioita hänen nukkuessaan. Ymmärsin, että molemmat vanhempani olisivat pian poissa ja seuraavana vuorossa olin minä itse. Se oli eräänlainen välitilinpäätös.”
”Rupesin miettimään, mitä söin, join ja miten paljon liikuin”
Äidin viimeiset päivät olivat Plogmanille pysäyttävä kokemus. Hän kuvaa kirjassa, kuinka tuossa hiljaisessa sairaalahuoneessa alkoi prosessi, joka johti koko elämän suunnan muutokseen.
”Aloin pohtia, miten haluan viettää jäljellä olevat elinvuoteni ja miten voisin itse vaikuttaa terveyteeni. Kolme vuotta ennen viisikymppisiäni rupesin miettimään, mitä söin, join ja miten paljon liikuin.”
Charles joi ennen keikkaa, keikan aikana ja keikan jälkeen
Elämänmuutos ei ollut nopea, mutta se oli pysyvä.
”Viimeisen tupakan tumppasin syksyllä 2016, poltettuani liki 30 vuotta. Lisäksi olen ollut 12.2.2013 lähtien raitis. Siihen on monia syitä, enkä ole koskaan katunut päätöstäni.”
Plogman kertoo, että hänen suhteensa alkoholiin oli vuosien aikana muuttunut huomaamatta ongelmalliseksi kuten monella muullakin hänen sukupolvessaan.
”Nuoruudessani isä ja lähes kaikki hänen ikätoverinsa joivat silloin tällöin, ja ajan myötä yhä enemmän. Siihen aikaan kaikki juomiseen liittyvät ongelmat lakaistiin vaistomaisesti maton alle. Jollain tutulla saattoi kyllä olla alkoholiongelma, mutta kukaan ei myöntänyt omien asioidensa olevan siinä jamassa. Alkoholistihan on joku, joka makaa puistonpenkillä eikä käy töissä.”
Kun Plogman alkoi keikkailla täysipäiväisesti Charlies-yhtyeen kanssa vuonna 1999, elämä rytmitti itsensä keikkojen, ajomatkojen ja hotellien mukaan ja alkoholi oli osa kaikkea.
”Juoda saattoi ennen keikkaa, keikan aikana ja sen jälkeen – eikä viikonpäivillä ollut väliä. Kaikki rajat hämärtyivät, kun emme enää noudattaneet tavallista työviikon rytmiä. Juominen lisääntyi vähitellen ja oma sietokykyni kasvoi.”
Lue myös: Charles Plogman juhlii 10 vuottaan raittiina: “Päivä kerrallaan”
Masennusta ja vieroitusoireita
Ensimmäiset varoitusmerkit tulivat lääkäriltä.
”Kävin rutiinitarkastuksessa, ja lääkärin mukaan kaikki oli kunnossa paitsi maksa-arvot ja kolesteroli. Hän näytti minulle arvoni ja kertoi, mikä katsottiin hyväksyttäväksi viikkokulutukseksi. Muistan ajatelleeni, että määrä oli suunnilleen sama, jonka viikossa läikytin vahingossa paidalleni.”
Plogman piti tauon, mutta palasi pian vanhaan rytmiin.
”Solahdin silti nopeasti takaisin vanhaan rytmiin. Eivätkä aiemmat määrät enää edes riittäneet, vaan join entistä enemmän. Keskittymiskyky heikkeni ja aloin sählätä keikoilla. Tajusin, että kyseessä oli klassinen artistin ongelma.”
Lopulta hän väänsi korkin kiinni vuonna 2013.
Masennus ja vieroitusoireet seurasivat.
”Olin monta kuukautta masentunut. Minulla oli vieroitusoireita. Olin vuosikausia tottunut ajatukseen, että ’viinaa auttaa kaikkeen’.
Lue myös: Charles Plogman raittiudestaan: “En halunnut juoda itseäni hautaan” – teki intiimin juhlalevyn
Raitistumisen päivämäärästä tuli Plogmanin elämän käännekohta – ja lopulta myös laulun aihe.
”Vuoden 2020 levyllä Vedän elämän henkeen on kappale nimeltä ’Päivämäärä sun iholla (12.2.)’. Se on erittäin henkilökohtainen laulu siitä, kun tyttäreni otti vuonna 2019 tatuoinnin, joka on juomiseni lopettamisen päivämäärä – 12. helmikuuta 2013. Hän odotti varmuuden vuoksi kuusi vuotta ollakseen vakuuttunut, että raittiuteni kestää. Hän kertoi sen minulle, ja se tuntui todella tärkeältä monella tapaa.”
“Kaikki riippuu asenteesta elämään”
Elämäntapamuutoksen taustalla oli pitkä sisäinen prosessi, joka jatkuu edelleen.
”Kun olen pohtinut asioita yksin tai keskustellut sparraajien kanssa, ja ottanut omakohtaisia riskejä, moni asia on myös toteutunut. Kaikki riippuu asenteesta elämään ja siihen, mitä elinaikanaan pystyy tekemään. Ehkä mukana on myös jonkinlaista intohimoa tai hulluutta, jatkuvaa halua mennä eteenpäin.”
Yhtä juhlaa, Charles Plogman 60 -juhlakonsertit
2025
24.10. Salo, Teatteri Provinssi (orkesterina Kuiskaus)
2026
11.3. Raisio, Martinsali
12.3. Vantaa, Kulttuuritalo Martinus
13.3. Kangasala, Kangasala-talo
14.3. Seinäjoki, Seinäjokisali
15.3. Kokkola, Musiikkikeskus Snellman
Lippu.fi
Bara fest, Charles Plogman 60 -jubileumskonserter 2026
18.3. Borgå, Kulturhuset Grand
19.3. Ekenäs, Kulturhuset Karelia
20.3. Närpes, Frans Henrikssonsalen
21.3. Korsholm, Korsholmssalen
22.3. Jakobstad, Schaumansalen
NetTicket.fi
