
Meiju Suvas, 64, on liittynyt sairausvuoteelle kaatuneiden iskelmätähtien joukkoon.
Viime aikoina yhä useampi esiintyvä artisti on kärsinyt syystalvena jylläävistä viruksista.
Tanssiin.fi uutisoi esimerkiksi viikko sitten, kuinka tangokuningas Marko Maunuksela kärsi rajuhkoista oireista, joihin lääkkeetkään eivät tuntuneet enää purevan.
”Flunssakuume pitää lujasti otteessaan edelleen. Kropassa kova vapina, päänsärkyä, vihlovaa korvasärkyä, yskää, nuhaa, kuume seilaa 37.0-38.0 välillä”, Marko kuvaili oireitaan.
Lue myös: Marko Maunukselalta ikävä uutinen: ”Lääkkeetkään eivät enää auta”
Sairastunut Eini perui keikkansa
Myös Eini päättyi vuodepotilaaksi viikon lopulla.
Hänen piti esiintyä perjantai-iltana Ylen suorassa Nenäpäivä-lähetyksessäkin, mutta joutui perumaan tv-vierailun.
”Olen ikäväkseni joutunut perumaan kaikki esiintymiseni tämän viikonlopun aikana sairastumiseni vuoksi.”
Lue myös: Eini suree: ”Olen ikäväkseni joutunut perumaan kaikki esiintymiseni”
Meijun ”lähes koko bändi” sairastui
Eini joutui perumaan myös lauantaina 11.11. Turusta lähtevän Iskelmä Risteilyn Baltic Princessillä.
Jo aiemmin kohukuningas Jari Sillanpään esiintyminen erikoisristeilyllä oli peruttu laivayhtiön toimesta.
Lisää muutoksia koettiin lauantaina, kun Meiju Suvaskin sairastui ja estyi esiintymästä Iskelmä Risteilyllä. Meijun ensi viikon konsertti 15.11. Porin Promenadikeskuksessa on myös peruttu.
Meiju on koronassa.
”Lisäkseni meidän lähes koko bändikin on sairastunut”, Meiju suree.
”Pahoitteluni kaikille risteilijöille.”
Iskelmä Risteily tiedotti, että sairastuneiden artistien tilalla laivalla esiintyvät Janna, Janne Hurme ja tangokunningatar Marita Taavitsainen.
Lue myös: Meiju Suvas juhlii Heini-äitiään, 92: ”Näen hänessä itseni”
Meiju sairasteli jo lokakuussa
Meiju Suvas on kärsinyt hengitystieinfektioista aiemminkin tänä syksynä.
Suositun artistin piti esiintyä lokakuussa Espanjan Aurinkorannikolla Fuengirolassa pidetyssä FugeFiestassa.
Runsaasti yleisö kerännyt juhlaviikko järjestettiin alueen tunnetuimmassa ja suosituimmassa suomalaisten tapahtumaravintola Kukossa.
Espanjan-matka jäi kuitenkin Meijulta väliin, sillä hän sairastui keuhkoputkentulehdukseen.










