Marko & Jukka.
Marko Maunuksela ja Jukka Hallikainen ovat julkaisseet uutta musiikkia. Pitkän linjan tanssi- ja iskelmäsuosikkien tuore kappale Kun suomalaiset tanssii vie kuulijat suoraan kesälavojen tunnelmaan.
Voit kuunnella taatusti jalan alle menevän uutuussinkun tämän artikkelin lopusta.
Kaksikon yhteinen matka on jatkunut jo kahdeksan vuoden ajan, ja uusi julkaisu on heidän mukaansa kunnianosoitus suomalaiselle tanssikulttuurille.
”Tämähän on vähän kuin jatko-osa meidän hitille Lattia remonttiin. Tässäkin todetaan samalla tavalla se, kuinka suomalaiset, varsinkin juhannuksena, lähtevät tanssimaan piittaamatta siitä, minkä sukupolven edustaja katsoo takaisin peilistä.”
Juhannus on tärkein tanssihetki
Miesten mukaan juhannus on vuoden tärkeintä tanssiaikaa.
”Jos sitä kerran kesässä, niin juhannuksena!”
Kappaleen säveltäjä Tuomo Tiitinen otti yhteyttä kaksikkoon jo ideavaiheessa.
”Hän maalaili, että tämä olisi niin meidän näköinen kappale, että tehdäänkö. Todettiin asian olevan juuri näin, ja tehtiin.”
Uutuuskappale noteerattiin myös Kiuruveden Iskelmäviikkojen sävellys- ja sanoituskilpailussa, jossa se sijoittui viiden parhaan joukkoon.
”Meidän keikoilla ei ole rimaa ollenkaan”
Marko ja Jukka toivottavat kaikki tervetulleiksi tanssilattioille.
”Jos vähänkään mietit, että voiko sinne mennä, niin meidän keikoilla ei ole rimaa ollenkaan. Siellä saa ihan jokainen taapeltaa just niin kuin haluaa. Siellä pidetään hauskaa. Aamuun saakka. Just niin kuin Seppo.
Kun suomalaiset tanssii julkaistiin digitaalisesti perjantaina 12. kesäkuuta. Kappaleen on säveltänyt ja sovittanut Tuomo Tiitinen, sanoittanut Tero Hautamäki sekä miksannut ja masteroinut Riku Metsä-Ketelä.
Katso Markon ja Jukan keikat tästä. Keikoilla he esiintyvät VHS-orkesterin kanssa, ja kesään 2026 mahtuunkin muutama iloinen lavakeikka.
Kuuntele Marko & Jukka Kun suomalaiset tanssii GRF Records 2026:









