Katja Lukin ja Dimitri Keiski.
Tanssilavojen suosikkiartisti Dimitri Keiski ja hänen vaimonsa Katja Lukin-Keiski kuuluvat suomalaisen iskelmä- ja tanssimusiikin tunnetuimpiin rakkaustarinoihin. Nyt Katja astuu jälleen esiin omalla nimellään, kun hänen uusi kappaleensa Aamulla ilta vierellään julkaistaan. Katja käyttää artistinimenään vain Lukin-sukunimeä.
Kappaleen teema osuu suoraan siihen, mikä on yhdistänyt Dimitriä ja Katjaa jo yli vuosikymmenen ajan: syvään rakkauteen, kumppanuuteen ja yhteiseen elämään.
Katja on tunnettu monipuolisena osaajana. Hän on äiti, maisteri, luokanopettaja sekä tasavallan presidentin Suomen Valkoisen Ruusun ensimmäisen luokan mitalin kultaristillä palkitsema kansalainen. Suurelle yleisölle hän on tullut tutuksi erityisesti iskelmälegenda Dannyn pitkäaikaisena taustalaulajana D’Voices-yhtyeessä sekä lukuisten artistien levytyksiltä.
Nyt julkaistu Aamulla ilta vierellään on vahva ja tunteikas tulkinta, jonka sanoma pysäyttää. Kappaleen kertosäe johdattaa ajatukset rakkauden tunnustukseen, ja tunnelmassa on jopa häivähdys juhannushäiden romantiikkaa.
Moni tanssikansan ystävä näkeekin laulussa yhtymäkohtia myös Katjan ja Dimitrin omaan tarinaan.
Voit kuunnella Katjan kauniin uutuussinkun tämän artikkelin lopusta.
Lue myös: Dimitri Keiski ja Katja: aviolitto oli kaatua viime tingassa – juhlivat nyt tinahäitään
Rakkaus toi Dimitrin Suomeen
Harva ehkä tietää, että yksi Suomen suosituimmista tanssilavaesiintyjistä asuisi todennäköisesti edelleen Ruotsissa ilman Katjaa.
Dimitri on kertonut avoimesti, mikä sai hänet muuttamaan Tukholmasta Suomeen.
”Suurin syy on rakkaus. Nainen nimeltä Katja Lukin”, hän on todennut.
Pariskunta tapasi ensimmäisen kerran vuonna 2013 Tukholmassa järjestetyssä Kari Tapion muistokonsertissa. Ensikohtaaminen oli erikoinen, sillä kumpikaan ei uskaltanut sanoa toiselle sanaakaan.
Katja on myöhemmin nauraen muistellut luulleensa, että Dimitri puhui vain ruotsia.
Varsinaisesti heidän yhteinen tarinansa alkoi syksyllä 2014 Dannyn kiertueella Suomessa. Yhteys jatkui Facebook-viestien välityksellä, kunnes tammikuussa 2015 Dimitri kutsui Katjan illalliselle Tukholmassa.
Treffeillä Katja maistoi ensimmäistä kertaa elämässään sushia – ja rakastui samalla myös mieheen pöydän toisella puolella.
Lue myös: Huikea rakkaustarina! Dimitri Keiski ja Katja juhlivat pian tinahäitään – Dannylle iso kiitos
Muutto, kosinta ja häät vauhdilla
Katja on kertonut tienneensä jo ensimmäisillä treffeillä haluavansa mennä naimisiin Dimitrin kanssa.
Asiat etenivät nopeasti. Jo seuraavalla viikolla Dimitri muutti Lahteen Katjan luo.
Kosinta tapahtui New Yorkissa kesällä 2015 Keskuspuiston piknikillä. Dimitri oli valmistellut romanttisen puheen etukäteen, mutta jännitys vei voiton.
Hän unohti jopa polvistua.
Katjan vastaus oli kuitenkin välitön.
”Kyllä.”
Pari vihittiin Helsingin Tuomiokirkossa 27. joulukuuta 2015.
Häitä edelsi vielä yksi yllättävä käänne. Vain viikko ennen vihkimistä selvisi, ettei Dimitri ollut käynyt rippikoulua. Tilanne uhkasi estää kirkkohäät kokonaan.
Ratkaisu löytyi viime hetkellä. Dimitri suoritti ripin jouluaaton aattona, lausui Isä meidän -rukouksen, uskontunnustuksen ja kymmenen käskyä sekä lupasi käydä myöhemmin konfirmaatiossa.
Näin vihkiminen saatiin järjestettyä suunnitellusti.
Lue myös: Nuori tanssimuusikko Saku Kallio meni naimisiin – Dimitri Keiski ja Katja todistajina
Musiikki yhdistää edelleen
Tänä päivänä Dimitri ja Katja ovat tuttu näky niin konserteissa kuin yhteisissä musiikkiprojekteissakin. He ovat esiintyneet vuosien varrella myös duettoparina.
Perheeseen syntyi tytär Nelmi helmikuussa 2018. Dimitrillä on lisäksi aiemmasta avioliitosta poika Elvis: Tältä näyttää Dimitri Keiskin poika – kuva julki
Vaikka heidän taustansa ovat erilaiset – Katja on kuvaillut itseään ”maaseututytöksi Lapista” ja Dimitri on romani Tukholmasta – yhteinen sävel löytyi heti.
Ehkä juuri siksi Katjan uusi kappale Aamulla ilta vierellään tuntuu erityisen aidolta. Sen sanoma rakkaudesta, läheisyydestä ja yhteisestä matkasta on teema, jonka myös Dimitri ja Katja tuntevat omasta elämästään poikkeuksellisen hyvin.
Kuuntele Katja Lukin Aamulla ilta vierellään (säv. Jani Linna, san. Juho Rintarunsala, sov. Petri Kokko) Poptori 2026:









