Matti ja Teppo.
Matti ja Teppo Ruohonen ovat viihdyttäneet suomalaisia jo 1960-luvulta saakka. Pitkä ja huikea ura on tuonut mainetta ja mammona, mutta viime vuosina veljesduo on joutunut kokemaan myös ikäviä vastoinkäymisiä.
Supersuositun lauluduon nuorempi jäsen Matti Ruohonen, 76, sairastui äkillisesti ja vakavasti syksyllä 2023.
Matti ja Teppo joutuivat perumaan kaikki keikkansa, myös vuodeksi 2024 suunnitellun 55-vuotisjuhlakiertueensa.
Veljeksistä ei kuulunut pariin vuoteen juuri pihahdustakaan ja fanien huoli heräsi, kunnes lokakuussa 2025 saatiin iloisia uutisia. Matti ja Teppo julkaisivat 17. lokakuuta yllättäen uutta musiikkia, sinkun nimeltä My love.
Samalla he paljastivat, että heiltä on ilmestymässä tänä keväänä kokonainen, kymmenen uutta laulua sisältävä albumi.
Lue myös: Iloinen yllätys! Matti ja Teppo palaavat – Matin kunto on kohentunut
Keikoille paluu vielä auki
Myös keikkojen kohtalo nousi esille.
”Keikoille paluu on vielä täysin auki, riippuen paljon Matin kunnon kohentumisesta ennalleen”, Matti ja Teppo toppuuttelivat.
”Paremmalta toki näyttää, joten tilanne selviää ennen kesää.”
Lue myös: Matti ja Teppo tekivät odotetun paluun sairausvuosien jälkeen – uutuuskappaleen menestys yllättää
Kahden vuoden täydellinen hiljaisuus ja keikkakato ovat käyneet luonnollisesti myös lompakon päälle.
Tanssiin.fi uutisoi taannoin, kuinka veljesten firman talouteen on tullut iso lovi. Matilla ja Tepolla on MTR-Music Oy -niminen osakeyhtiö, jonka voitollinen tulos luiskahti pahasti tappiolliseksi vuonna 2024. Matti Ruohonen on yhtiön toimitusjohtaja.
Yhtiön toimialana on ääni- ja kuvatallenteiden tuotanto, maahantuonti ja myynti, viihdealan ohjelma- ja kustannustoiminta, musiikin kustannustoiminta sekä arvopaperikauppa.
Liikevaihto putosi 2025 yli 20 prosenttia
Esimerkiksi vuonna 2022 MTR-Musicin liikevaihto oli 438 000 euroa ja vuonna 2023 vielä 373 000 euroa. Sitten iski sairauskurimus, ja vuoden 2024 lokakuuhun asti ulottuvalla tilikaudella liikevaihto oli vain 69 000 euroa.
Liiketulos muuttui voitollisesta kertaheitolla reilusti tappiolliseksi. Vuonna 2023 liikevoittoa kertyi 122 000 euroa, vuonna 2024 tappiota tuli -85 000 euroa.
Nyt on saatu tietoa uusimmista luvuista. Matin ja Tepon raha-asiat eivät ole vuonna 2025 ymmärrettävästi juuri parantuneet.
Liiketoiminnan tappio oli enää 6 000 euroa
Tuoreimmat tilinpäätöstiedot ovat karuhkoa luettavaa. Yrityksen liikevaihto oli viime vuonna 55 000 euroa ja liikevaihto laski 20,3 prosenttia.
Liiketoiminnan tappio oli −6 000 euroa ja liikevoittoprosentti oli -6,6 %. Tappion määrä siis pieneni merkittävästi edellistilikauteen verrattuna.
Yhtiön omavaraisuusaste oli edelleenkin hyvä 92 prosenttia.
Luvuista uutisoi ensin Seiska.
Tappiosta huolimatta Matin ja Tepon yrityksellä on yhä voitonjakokelpoisia varoja yhteensä 427 000 euroa, eikä velkoja juuri ole.
MTR-Music Oy talouden tunnusluvut 2021–2025
| Tunnusluku | 10/2021 | 10/2022 | 10/2023 | 10/2024 | 10/2025 |
|---|---|---|---|---|---|
| Liikevaihto (1 000 €) | 28 | 439 | 373 | 69 | 55 |
| Liikevaihdon muutos % | -92,8 % | +1467,9 % | -15,0 % | -81,5 % | -20,3 % |
| Liikevoitto (-tappio) (1 000 €) | -57 | 225 | 122 | -85 | -6 |
| Liikevoitto % | -50,4 % | 41,7 % | 32,4 % | -118,1 % | -6,6 % |









