Danny ja Marion Rung esiintyvät yhä yleisön edessä. Paula Koivuniemi ja Katri Helena ovat päättäneet pitkän uransa. Yhdessä he edustavat sukupolvea, jonka varassa suomalainen musiikkilegenda pitkälti elää.
Otsikossa esitetty kysymys nousee esiin yhä useammin, eikä syyttä. Kun katsoo suomalaisia lavoja ja konserttisaleja, huomaa nopeasti yhden asian: iskelmälegendat eivät ole kadonneet, mutta he ovat lähes poikkeuksetta samaa sukupolvea.
Suomalaisella yleisöllä on yhä mahdollisuus nähdä ja kuulla artisteja, joiden nimi ei kaipaa selitystä. Esimerkiksi 80-vuotias Marion Rung, 75-vuotias Markku Aro ja pian 71 vuotta täyttävä Kake Randelin tekevät edelleen työtään yleisön edessä. Heidän lisäkseen esiintymislavoilla nähdään yhä myös 83-vuotias Danny ja 86-vuotias Eino Grön. Sekä ikiliikkuja, 96-vuotias harmonikkamestari Veikko Ahvenainen. Kyse on nimistä, joiden asema suomalaisessa musiikissa on vakiintunut vuosikymmenten aikana.
Samaan aikaan on kuitenkin kiistatonta, että tuo joukko on pienentynyt rajusti. Katri Helena on lopettanut uransa, samoin Paula Koivuniemi. Iso osa saman aikakauden suurista nimistä, kuten Kari Tapio, Reijo Taipale ja Tapani Kansa, on jo poistunut taivaalliseen orkesteriin, ja joka vuosi menetämme heitä lisää: Heidät menetimme vuonna 2025: Tapani Kansa, Marko Lämsä, Chrisse Johansson, Kyösti Roth, Pate Mustajärvi…
Kyse ei ole yksittäisistä sattumista, vaan siitä, että kokonainen sukupolvi on siirtymässä vähitellen sivuun.
Palaavatko Matti ja Teppo sittenkään enää lavoille?
Näin syntyy legenda
Legenda ei synny hetkellisestä suosiosta. Se ei ole seurausta yhdestä hitistä tai hyvästä vuodesta. Legendaksi tullaan vasta, kun ura kestää niin kauan, että yleisö ehtii vaihtua useamman kerran ja nimi säilyy siitä huolimatta.
Legenda ei synny somen, hittilistojen, striimien tai hetkellisen näkyvyyden kautta.
Legenda syntyy, kun:
- ura kestää 30–50 vuotta
- nimi tunnistetaan ilman kontekstia
- yleisöön kuuluu useampi sukupolvi
- artisti on osa ihmisten elämää, ei vain yhtä aikakautta
Suurin osa suomalaisista musiikkilegendoista nousi aikana, jolloin koko maa kuunteli samoja radiokanavia, televisio teki artisteista koko kansan kasvoja ja tanssilavat muodostivat valtakunnallisen keikkaverkoston. Se oli ympäristö, jossa pitkä ura oli paitsi mahdollinen myös todennäköinen.
Tanssilavojen tehtävä on muuttunut
Tanssilavoilla on tässä kehityksessä erityinen rooli.
Ne olivat vuosikymmeniä paikkoja, joissa legendat kasvoivat. Sama artisti kiersi maata vuodesta toiseen, yleisö kasvoi mukana ja kappaleet juurtuivat osaksi yhteistä muistia. Nykyään tanssilavat elävät edelleen vahvasti, mutta niiden tehtävä on muuttunut.
Ne eivät enää synnytä legendoja samalla tavalla kuin ennen, vaan ennen kaikkea ylläpitävät perinnettä. Niillä mitataan kestävyyttä ja pitkäjänteisyyttä, ei nopeaa näkyvyyttä.
Tanssilavat ja keikkapaikat pitävät hengissä sen kulttuurin, jossa legendastatus voi yhä kypsyä. Mutta se vaatii aikaa, jatkuvuutta ja pitkää keikkatyötä. Algoritmit eivät tee legendoja, kohtaamiset tekevät.
Lue myös: Suomen 10 suosituinta tanssilavaa – nämä paikat ovat tanssikansan mieleen
Ketkä ovat tulevia legendoja?
Kun katse käännetään tulevaan, realistisia nimiä legendan viitan alle ei ole paljon, mutta joitakin on. Esiin voi nostaa esimerkinomaiseti kaksi nimeä.
Suvi Teräsniska on ollut valtavirran ytimessä jo parikymmentä vuotta ja onnistunut keräämään yleisöä useista ikäluokista.
Miesartistien puolella Juha Tapio puolestaan on artisti, jonka kappaleet ja nimi tunnetaan laajasti ilman selityksiä. He eivät vielä ole legendoja sanan perinteisessä merkityksessä, mutta heillä on siihen aidosti mahdollisuus, koska ura on jo kestänyt ja jatkunut.
Legendaksi tulo vaatii aikaa eikä sitä tee Spotify tai some
Moni muukin laulaja on suosittu ja näkyvä, mutta legenda vaatii aikaa. Se vaatii sen, että nimi jää elämään silloinkin, kun muodit, formaatit ja mediaympäristö ympärillä vaihtuvat.
Nykyajassa:
- yleisöt ovat sirpaloituneet
- urat ovat pirstaleisempia
- harva artisti on yhtä aikaa koko kansan oma
Spotify, sosiaalinen media ja reality-ohjelmat voivat tehdä tunnetuksi nopeasti. Ne eivät tee legendoja. Ainakaan vielä.
Legenda syntyy vasta, kun joku on ollut läsnä niin kauan, ettei hänen nimeään tarvitse selittää. Onko Cheek legenda?
Musiikki ja laulajat eivät Suomesta lopu
Suomesta eivät ole loppumassa laulajat tai musiikki. Se aikakausi, joka synnytti poikkeuksellisen määrän koko kansan musiikkilegendoja, on kuitenkin vahvasti yhden sukupolven varassa. Siksi oikea kysymys ei ole, onko meillä vielä legendoja. Oikea kysymys on, ehtiikö seuraava sukupolvi kasvaa legendaksi ennen kuin edellinen poistuu lavoilta.
Vastaus siihen selviää vain ajan kanssa ja todennäköisesti juuri siellä, missä yleisö ja artisti kohtaavat ilman välikäsiä. Vaikkapa tanssilavalla.
Näkökulma-kolumnit ovat Tanssiin.fi:n asiantuntijatiimin mielipiteitä ajankohtaisista iskelmä- ja tanssimusiikkialan asioista, ihmisistä ja ilmiöistä.
Tanssiin.fi
Tanssiin.fi
Tanssi- ja iskelmäpiireissä peräänkuulutetaan aika ajoin uusia “legendoja” tanssilavoille. Esimerkkinä Tanssiin.fi-kolumni 4.1.2026. Kaivataan Matti ja Teppoja, Reijo Taipaleita, Kari Tapioita ja Markku Aroja – artisteja, joiden suosio kantoi sukupolvesta toiseen ja joiden nimi yksin riitti täyttämään lavan. Ongelma ei kuitenkaan välttämättä ole siinä, ettei potentiaalisia legendoja olisi, vaan siinä, millaisessa kulttuurisessa ympäristössä niiden odotetaan syntyvän.
Nuo mainitut legendat nousivat yhtenäiskulttuurin ajassa. Oli rajallinen määrä kanavia, yhteinen musiikillinen kokemus ja tanssilavat keskeinen osa suomalaista sosiaalista elämää. Olennaista on myös se, että heillä oli omia hittejä – lauluja, jotka yhdistettiin juuri heihin ja jotka elivät radiossa, levyillä ja ihmisten muistoissa. Legendan asema ei rakentunut pelkästään esiintymiselle, vaan omalle tuotannolle ja tunnistettavalle persoonalle.
Nykyinen tanssilavakulttuuri on toisenlainen. Tanssi on pitkälti harrastus, ja harrastajat odottavat artisteilta ennen kaikkea funktionaalista suorituskykyä: musiikin on oltava monipuolista, ehdottoman tanssittavaa ja teknisesti “oikein”. Tämä suosii usein turvallista ohjelmistoa, jossa keskeisessä roolissa ovat cover-versiot ja käännösiskelmä. Ne palvelevat parkettia, mutta harvoin synnyttävät pidempää muistijälkeä.
Legendaksi ei yleensä nousta nöyryydellä eikä pelkällä taituruudella, vaan omalakisuudella. Legenda on hahmo, joka määrittelee itse ehtonsa, tuo lavalle oman äänensä ja persoonansa eikä ole vaihdettavissa toiseen esiintyjään ilman että jotain olennaista katoaa. Tässä mielessä ajatus “tanssikansan kuninkaasta” on ristiriitainen: kuningas ei ole pelkkä parketin optimoija, vaan symbolinen johtohahmo, jonka repertuaari ja olemus ovat ainutlaatuisia.
Esimerkit Yölinnusta tai Agents-yhtyeestä ovat paljastavia. Molemmilla on ollut vahva, tunnistettava identiteetti ja omia hittejä, mutta silti heitä on kritisoitu tanssipiireissä tempoista, kappalerakenteista ja poikkeamista normista. Kritiikki kertoo ehkä vähemmän artisteista ja enemmän siitä, kuinka tiukaksi tanssikentän normatiivinen kehys on muodostunut. Kun poikkeavuus nähdään riskinä, myös persoonallisuus alkaa näyttää ongelmalta.
Tähän liittyy myös kysymys fanituskulttuurista, joka herkästi koetaan nykyisillä tanssilavoilla vieraaksi. Legendat eivät ole syntyneet vain tanssittavuudesta, vaan myös siitä, että artistiin on voitu samaistua, häntä on seurattu ja ihailtu – joskus enemmän kuuntelevana yleisönä kuin tanssijoina. Uusi Komiat-orkesteri edustaa suuntausta, jossa lavailta muistuttaa osin konserttia: katse on esiintyjässä, ei vain parketissa.
Juhlapuheissa tanssilavojen monikäyttöisyydelle ja uusille yleisöille löytyy usein tilaa. Käytännössä asetelma on kuitenkin herkkä. Jos lavailta alkaa painottua liikaa fanitukseen ja kuuntelemiseen, ainakin osa tanssijoista karttaa tilaisuuksia. Samalla on kuitenkin kysyttävä, voiko legenda syntyä ympäristössä, jossa esiintyjän ei odoteta herättävän intohimoa vaan pysyvän lestissään, eli tanssittavan musiikin tarjonnassa.
On myös syytä pohtia, onko itse legendan käsite muuttunut. Nykyajassa legenda ei välttämättä ole koko kansan yhteinen, yksimielisesti hyväksytty hahmo. Se voi olla sukupolvikohtainen, ristiriitainen ja osin rajatun yleisön jakama. Jos mittapuuna pidetään yhä 1950–80-lukujen yhtenäiskulttuurin ideaalia, uudet legendat jäävät väistämättä tunnistamatta.
Ehkä kysymys ei siis ole siitä, miksei uusia legendoja synny, vaan siitä, kuinka nykyinen tanssilavakulttuuri sallii niiden kasvaa. Legendat eivät synny pelkistä covereista, teknisesti oikeista tempoista tai kaikkia miellyttävästä ohjelmistosta. Ne syntyvät omista lauluista, persoonasta ja jännitteestä – tanssin ja kuuntelemisen, palvelun ja omalakisuuden, parketin ja fanituksen välisestä ristivedosta. Jos tanssilavoille todella halutaan uusia legendoja, on hyväksyttävä myös se, etteivät ne miellytä kaikkia – ainakaan heti.
Jari Sillanpää on legenda, sillä onhan hänen uransa kestänyt jo pian 32 vuotta ja hänen esikoialbumi Jari Sillanpää on edelleen suomen kaikkien aikojen myydyin äänite
Jari Sillanpää ääni on yhä hyvä ja kantava monipuolinen kattaus kaikenlaista musiikkia.
Jari Sillanpää on vielä leganda, mutta tämö nykymusikki ei sytytä, kappaleet ei jää päähän soimaan, näiden nykylaulajien kappaleita ei edes hakua kuullaa kuin sen kerran, siten tämä laulutapa tänä piipittäminen ja muu honotus ei sytytä, eikä sanoista saa selvää. Nykyset on parin vuoden tähtiä, uudet sitten tilalle.
Kyllä Jari Sillanpää on yksi parhaista legendoista ja suosittu Tangokuningas. Ei voi ymmärtää, miksi kaupalliset radiokanavat eivät soita Jarin loistavia kappaleita? Onko mielestänne oikein Jarin elinkautinen rangaistus? Eihän sitä saa edes murhasta! Joten pyydämme että alatte soittaa Jarin kappaleita, kiitos!
Esim. Jari Sillanpää, Heidi Kyrö, Eija Kantola. Urat ovat olleet noin 35 vuotta. Heilä on monta, monta kultalevyä. Siinä on mallia muillekin tulla perässä..