
Petri Hervanto yllättää: tangokuninkaan voi nimittäin perjantasta 4.11. alkaen nähdä suurella valkokankaalla, kun kotimainen Insite-elokuva tulee ensi-iltaan teattereihin halki Suomen.
Englanninkielinen elokuva on kuvattu pääosin Suomessa, muun muassa Kuopiossa ja Varkaudessa, mutta myös Los Angelesissa. Ohjaaja Jere Koistiselle kotiseutu ovat tärkeä, ja siksi hän halusi sijoittaa tarinaa myös Saimaan rannoille Savoon.
Jere on kotoisin Varkaudesta, missä myös Petri Hervanto, 49, asuu ja vaikuttaa.
”Vilahdanpa itsekin jossain kohtaa leffaa monien tuttujen ja maailmantähtien joukossa, tervemenoa teattereihin”, Petri vinkkaa.
Lue myös: Tiinan ja Petrin sielukas tangoduetto kruunaa molempien juhlavuoden: ”On etuoikeus saada rakastaa”
Elokuvan tunnetuin näyttelijä on Hollywoodin megatähti, Oscar-voittaja Julia Robertsin, 55, isoveli Eric Roberts, 66. Eric on myös sangen kuuluisa kautta maapallon ja on tähdittänyt yli 700 elokuvaa.
Sinivalkoinen tangokuninkaallinen nähdään siis nyt valkokankaalla ehdan Hollywood-tähden kanssa!
Mukana lukuisia suomalaisjulkkiksia
Eric Robertsin lisäksi elokuvan pääosia näyttelevät Cameron Duckett ja Keenan Proctor. Naispääosissa ovat radiosta ja tv:stä tutut Janni Hussi ja Miia Enroth. Lisäksi leffassa nähdään mm. radiojuontaja Jenni Alexandrova, imitaattori Jarkko Tamminen sekä mentalisti Pete Poskiparta.
Insite kertoo amerikkalaisesta nuoresta miehestä, joka kuulee Suomessa asuvan isänsä kuolleen ja jättäneen hänelle omaisuutensa. Tästä avautuu hänelle ja hänen parhaalle ystävälleen mahdollisuus paeta ongelmiaan toiselle puolelle maapalloa.
Hesari tyrmäsi leffan ja kutsui kuolettavan tylsäksi
Elokuvaa on tehty noin viitisen vuotta, ja se on rahoitettu pitkälti yksityisten sijoittajien avulla.
Insite-elokuva ei ole kerännyt järin mairittelevia arvioita. Esimerkiksi Helsingin Sanomat antoi sille vain yhden tähden ja vertaa leffaa ”väsähtäneeksi maratoonariksi, joka sinnikkäästi on päättänyt jolkotella koko matkan maaliin asti”. Hesarin mukaan elokuva on ”kuolettavan tylsä” ja myös ”erittäin epätasaisesti näytelty”.











